Korvikeaseesta legendaksi : konepistoolin käyttöperusteiden kehittyminen Suomessa 1920-luvulta talvisodan päättymiseen
Hänninen, Mikael (2012-04)
Hänninen, Mikael
Sotahistorian laitos
Sotahistoria
Sotatieteiden kandidaattiopiskelijan tutkielma
96. kadettikurssi
Maanpuolustuskorkeakoulu
04 / 2012
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201210309551
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201210309551
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee konepistoolin käyttöä Suomessa ja Suomen armeijassa 1920-luvulta talvisodan
päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen
saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää
konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee
pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia
aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi
käsiteltävästä aiheesta.
Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen
menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin
ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin.
Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia
suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri
olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin
edustajat, konepistoolit, eivät sopineet.
Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön
aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä
tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä
Suomessa.
Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena.
Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä
asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli
säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan.
Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin
rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen
muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat
sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten
päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat
jatkosodan aikana syksyllä 1942
päättymiseen. Tutkimuksessa selvitetään konepistoolin käyttöperusteiden muotoutuminen sen Suomeen
saapumisesta talvisodan päättymiseen saakka. Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on selvittää
konepistoolin kohtaamat murroskohdat Suomessa 1920-luvulta 1940-luvun alkuun. Tutkimus etenee
pääosin kronologisesti luvuittain. Lukujen tarkoituksena on selventää tutkimuksen taustaa ja poimia
aikansa murroskohdat ja merkittävät tapahtumat. Näiden esiin nostamisella luodaan uudenlainen synteesi
käsiteltävästä aiheesta.
Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, jossa käytetään laadullisen historiantutkimuksen
menetelmiä. Tutkimuksen aineisto pohjautuu alan kirjallisuuteen, ohjesääntöihin, opinnäytteisiin
ja aikalaiskirjallisuuteen. Tutkimuksessa käytettävää aineistoa on kerätty myös haastatteluin.
Konepistoolit tulivat taistelukentille ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa. Konepistoolia
suunniteltiin käytettävän erityisesti rynnäkköjoukoissa ja juoksuhautataisteluissa. Pikakivääri ja kivääri
olivat 1920–30-luvuilla jalkaväen perusaseet. Tähän asevoimien kuvaan silloin vielä uuden asetyypin
edustajat, konepistoolit, eivät sopineet.
Suojeluskuntajärjestön rooli konepistoolin merkityksen havaitsemisessa on merkittävä. Suojeluskuntajärjestön
aktiivinen ja innovatiivinen asenne uusia sotavarusteita kohtaan mahdollisti sen, että suojeluskuntajärjestöstä
tuli edelläkävijä konepistoolien käyttöönotossa, sekä niiden käyttöperusteiden kehittämisessä
Suomessa.
Suomen armeija ei 1930-luvun aikana katsonut tarvitsevansa konepistoolia jalkaväen yleisaseena.
Armeijan ylimmän johdon asenne, valtakunnan vaikea taloudellinen tilanne, pikakiväärin määräävä
asema jalkaväkitaktiikassa sekä konepistoolin ajautuminen korvikeaserooliin aiheuttivat sen, että konepistooli
säilyi korvikeaseena puolustusvoimissa lähes koko 1930-luvun ajan.
Talvisodassa konepistoolin hyvät ominaisuudet yksittäistaistelijan aseena havaittiin ja konepistoolin
rooli korvikeaseena poistui, ensin tilapäisjärjestelyin ja myöhemmin myös virallisesti taktiikan ja ohjesääntöjen
muuttuessa. Konepistoolin ominaisuuksista johdetut uudenlaiset käyttöperusteet pohjautuivat
sotakokemukseen ja havaintoihin toimivasta konepistoolien käytöstä. Näihin kokemuksiin nojaten
päätettiin uudistaa konepistoolien käyttöperusteet ja määrävahvuudet. Nämä uudistukset toteutuivat
jatkosodan aikana syksyllä 1942
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]