Suomen F-18 Hornet -hävittäjät on määrä korvata uusilla hävittäjillä 2020-luvun puolivälin
jälkeen. Suomi on osoittanut mielenkiintoa kehitteillä olevaan viidennen sukupolven F-35
Lightning II :een, joka on kiinnostuksen kohteena ympäri maailman. Myös Venäjän kehittelemä
T-50 on maailmanlaajuisen mielenkiinnon kohteena.
Tässä tutkimuksessa vertailtiin neljännen sukupolven hävittäjien kehittämisaikatauluja F-
35:n ja T-50:n kehittämisaikatauluihin. Vertailun perusteella laadittiin arvio F-35:n ja T-
50:n kehittämisaikataulujen tilasta sekä molempien alustavan operatiivisen käytettävyyden
(Initial Operating Capability, IOC) saavuttamisajankohdasta. Tutkimuksen pääkysymys oli:
Mikä on Yhdysvaltain ja Venäjän kehitteillä olevien viidennen sukupolven hävittäjien tilanne
suhteessa edellisen sukupolven hävittäjien kehittämisaikajanaan? Tutkimus on kirjallisuustutkimukseen
perustuva deskriptiivinen tulevaisuudentutkimus.
Tutkimuksessa havaittiin, että neljännen sukupolven hävittäjien kehittäminen kesti noin 7½
vuodesta 26½ vuoteen. Neljännen sukupolven hävittäjien kehittämisen keskiarvoon nähden
F-35A ja F-35C ovat kahdeksan vuotta, F-35B noin kuusi vuotta ja T-50 viisi vuotta jäljessä.
Tutkimuksen perusteella voidaan arvioida, että F-35A ja F-35C saavuttavat IOC:n aikaisintaan
vuonna 2018, F-35B vuonna 2016 ja T-50 vuonna 2019, mutta todennäköisesti
vasta vuonna 2020.