Seksuaalirikosten rangaistuskäytäntö ja rikoksentekijöiden hoito osana seuraamusjärjestelmää

Abstract

Seksuaalirikokset ja niiden seuraamusjärjestelmä ovat olleet vilkkaan julkisen keskus-telun kohteena. Poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrä on kasvanut lähes koko 2000-luvun. Seksuaalirikoksia sääntelevään normistoon on tehty useita muutoksia viimeisen 10 vuoden aikana, joista uusimpia ovat raiskaussäännöksen tunnusmerkistön soveltamisalan laajentaminen, lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmer-kistöön lisätty sukupuoliyhteys tekotapana ja uudet kriminalisoinnit lapsiin kohdistuvissa teoissa.

Tämän maisteritutkielman tutkimusongelmana oli selvittää miten seksuaalirikosten kri-minalisointi ja rangaistuskäytäntö vastaavat lainsäädännön tavoitteisiin ja yhteiskunnan odotuksiin. Tutkimusongelmaa lähestyttiin kuvaamalla seksuaalirikosten kriminalisoin-nit, rangaistuksen määräämisen pääperiaatteet, rangaistuskäytäntö tilastojen valossa ja rikollisten hoito osana seuraamusjärjestelmää.

Tutkielmassa kartoitettiin seksuaalirikosten kriminalisoinnit ja selvitettiin seksuaalirikos-ten rangaistuskäytäntöä ja rikoksentekijöiden hoitoa osana seuraamusjärjestelmää. Selvityksen aineistona on käytetty tilastokeskuksen julkaisemia tilastotietoja seksuaali-rikosten määristä, alioikeuksissa määrättyjen rangaistusten pituuksista, poliisin tietoon tulleista, selvitetyistä ja syyttäjälle ilmoitetuista seksuaalirikoksista sekä syyttäjien rat-kaisuista vuosilta 2005–2010.

Selvityksessä havaittiin, että seksuaalirikosten rangaistuskäytäntö on lievä ja epäyhte-näinen erityisesti ehdottomien vankeusrangaistusten osalta. Yleisesti ottaen seksuaali-rikoksissa ehdottomat vankeusrangaistukset tuomitaan rangaistusasteikon alakolman-nekselta ja ehdollisten vankeusrangaistusten pituus on alle neljänneksen käytettävissä olevan rangaistuksen maksimipituudesta.

Rangaistuskäytännön yhdenmukaistamiseksi tulisi pohtia johtuuko epäyhtenäinen ran-gaistuskäytäntö päällekkäisyydestä eri tunnusmerkistöjen välillä. Voitaisiin myös harkita olisiko lievät tekomuodot ja kvalifiointiperusteet kirjoitettava samaan tunnusmerkistöön perusmuotoisen teon kanssa, ja voitaisiinko rangaistusasteikon soveltamisalaan kuulu-vat tekotavat määritellä lainsäädännössä tarkemmin.

Seksuaalirikollisilla tulisi myös olla mahdollisuus hakeutua halutessaan hoito-ohjelmiin. Käytännössä tämä edellyttää, että tarjolla olisi useampia seksuaalirikollisille tarkoitettu-ja hoito-ohjelmamalleja ja niitä toteutettaisiin laajemmin ympäri maata. Tämä näkökoh-ta olisi otettava huomioon arvioitaessa seksuaalirikoksia koskevien säännösten muut-tamistarpeita.