Suomalaista siviiliyhteiskuntaa pidetään kansainvälisesti tasa-arvoisena. Naiset ovat entistä
korkeammin koulutettuja ja vaativat tasa-arvoisia opiskelu- ja työmahdollisuuksia miesten
rinnalla. Lisäksi opiskelu- ja työolosuhteisiin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.
Tämä on luonut tarpeen tutkia eri aloilla opiskelevien ja työskentelevien naisten sosiaalista
oppimisympäristöä ja sen ohella tasa-arvon toteutumista.
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia naisten sosiaalista oppimisympäristöä Maanpuolustuskorkeakoulussa
selvittäen, toimitaanko Maanpuolustuskorkeakoulussa syvän johtamisen
mallin mukaan naisten opiskellessa ja valmistuessa sotilasammattiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin
Maanpuolustuskorkeakoulussa kadettikurssilla ja Maanpuolustusopistossa peruskurssilla
opiskelleiden naisten opiskelua edistäviä ja heikentäviä asioita. Samalla tutkittiin, onko
naisten opiskelu ollut tasa-arvoista esimerkiksi kouluttajien ja kurssitovereiden taholta. Arvostelun
tasa-arvoisuus ja oikeudenmukaisuus oli yksi tarkastelun kohde. Myös häirinnän eri
muodot, kuten henkinen, seksuaalinen ja sukupuolinen häirintä olivat omalta osaltaan tutkittavana.
Tutkimuksella pyrittiin selvittämään mahdolliset epäkohdat ja etsimään oppimisympäristön
ongelmat. Esiin tulleisiin epäkohtiin ei esitetä yksityiskohtaisia ratkaisumalleja.
Tutkimuksessa haastateltiin Maanpuolustuskorkeakoulussa kadettikurssilla ja Maasotakoulussa
peruskurssilla opiskelevia naisia sekä jo valmistuneita että keskeyttäneitä naisia. Mahdollisimman
realistisen kuvan saamiseksi haastateltiin myös heidän esimiehiään sekä vertaisiaan
eri kadettikursseilta.
Tutkimuksessa todettiin, että pääsääntöisesti Maanpuolustuskorkeakoulussa toimitaan syvän
johtamisen mallin mukaisesti. Epäkohtia kuitenkin löytyy, joihin organisaation täytyisi puuttua.
Tärkeimpinä mainittakoon sukupuoleen kohdistuva häirintä, vertaisarvioinnin heikentävä
vaikutus naisopiskelijoiden johtajana kehittymiseen ja sijoittumiseen kurssilla sekä käyttäytymismallien
sopimattomuus nyky-yhteiskunnan tasa-arvoisen ajattelun sekä organisaation
omien ohjeiden kanssa.