EU:n sotilaallinen kriisinhallinta : kriisinhallintaoperaatiot ja Suomen rooli
Lassenius, Oscar (2007-03)
Lassenius, Oscar
Strategian laitos
strategia
sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Kadettikurssi 90
03 / 2007
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin kielletty.
Julkinen
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201112086022
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201112086022
Tiivistelmä
Tämä tutkimus koskee EU:n sotilaallista kriisinhallintaa, EU-operaatioita sekä
Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä
järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden
toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa.
Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten
järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi).
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja
kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n
sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden
tutkimuskysymyksen kautta.
Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää
vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen
kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten
uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia
sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä.
Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista
maailmannäkemystä.
YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa
on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas
päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta
sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt
ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen
kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna
helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä.
NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen
kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa.
EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön
asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta.
Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista.
EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän
tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan
kykenevillä taisteluosastoilla.
EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä
liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen
lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella
kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla
vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan
mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla.
Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä
eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa
vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että
kriisinhallintaoperaatioissa.
Suomen osuuttaa näissä. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisessä
järjestelmässä toimiviin sotilaallista kriisinhallintaa suorittavien organisaatioiden
toimintaan. Tutkimus on luonteeltaan uhka - hyöty näkökulmia korostavaa.
Tutkimuksessa tarkastellaan sotilaallista kriisinhallintaa sekä kansainvälisten
järjestöjen tasolla (YK, NATO, EU), että valtiollisella tasolla (Suomi).
Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miksi EU näkee tarpeellisena ylläpitää ja
kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintajoukkoa, sekä mikä Suomen rooli on EU:n
sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Tutkimusongelmaan on etsitty vastauksia viiden
tutkimuskysymyksen kautta.
Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta ja tavoitteena on ollut selvittää
vastauksia tutkimuskysymyksiin ja niiden kautta mallintaa, miten sotilaallisen
kriisinhallinnan tarve syntyy. Tarkastelun myötä on syntynyt käsitys siitä, miten
uhkakuvat ja toiminnasta saavutettava hyöty vaikuttavat tarpeeseen toimia
sotilaallisen kriisinhallinnan saralla. Teoreettisena kehyksenä on käytetty englantilaisen koulukunnan mukaista näkemystä kansainvälisestä järjestelmästä.
Tutkimusongelmaan on pyritty vastaamaan huomioiden sekä liberaalia että realistista
maailmannäkemystä.
YK:n ja NATO:n toimintaa on käsitelty pintapuolisesti. YK:n toiminnan tarkastelussa
on todettu järjestön heikkoudeksi mm. omien joukkojen puute, hidas
päätöksentekoprosessi ja se, että järjestö on sotilaallisen kriisinhallinnan osalta
sivuutettavissa sekä NATO:n että EU:n toimesta. NATO:n tarkastelussa on käynyt
ilmi, että kylmän sodan jälkeen NATO:n näkyvin toiminta on ollut sotilaallinen
kriisinhallinta. NATO:n sotilaallinen kriisinhallintavoima on YK:hon verrattuna
helpommin sekä, nopean toiminnan joukkojen myötä, nopeammin käytettävissä.
NATO onkin eurooppalaisille valtioille varteenotettava vaihtoehto sotilaallisen
kriisinhallinnan johto- ja suunnitteluorganisaationa.
EU:n sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita on tarkasteltu turvallisuusympäristön
asettamien uhkien ja esimerkkeinä mainittujen hyötynäkökulmien kautta.
Operaatiotarkastelun tuotteena on syntynyt arvioita tulevaisuuden EU-operaatioista.
EU:n nähdään tulevaisuudessa mahdollisesti suorittavan operaatioita joko Lähi-idän
tai Afrikan suunnassa. Operaatioita tullaan suorittamaan aluksi nopeaan toimintaan
kykenevillä taisteluosastoilla.
EU:n tarve kehittää omaa sotilaallista kriisinhallintakykyään näyttää perustuvan sekä
liberaaliin yleismaailmalliseen yhteisvastuuseen, että voimapoliittiseen pyrkimykseen
lisätä omaa vaikutusvaltaansa kansainvälisenä toimijana. EU pyrkii sotilaallisella
kriisinhallinnallaan määrittämään itse miten ja missä unioni vastaa maailmalla
vallitseviin uhkiin. Samalla unioni pyrkii itsenäisen toiminnan kautta saavuttamaan
mahdollisimman paljon hyötyä sotilaallisen kriisinhallinnan avulla.
Suomen aktiivinen rooli EU:n kriisinhallinnassa näyttäisi perustuvan sekä
eurooppalaiseen yhteisvastuuseen, että valtion pyrkimykseen lisätä omaa
vaikutusvaltaansa ja saavutettavaa hyötyä sekä EU:n sisäisessä toiminnassa että
kriisinhallintaoperaatioissa.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]