Poliisin rikokset : Tutkimus suomalaisen poliisirikoksen kuvasta

Abstract

The scientific base of this research has been established at a cross roads. It justifies the view according to which justice can be found outside of the judiciary - at grass roots level of law enforcement justice is moulded and crucial questions of the interests, rights and obligations of legal subjects are deliberated and settled. Justice can thus also be studied and interpreted in light of individual experiences of injustice. Furthermore, the research justifies the opinion that there is an uninterrupted opportunity for the test of the undecidable, which actively strives to reach a state in which change is possible. In other words, if justice is “not at home” and “visiting somewhere else”, there is an opportunity for justice to “arrive”.

Broadening the scope of jurisprudence, without actually naming it sociology of law, is apparent in the research, among others, in its inclination towards sociology, cultural research and criminology. The research outlines the police habitat which, in addition to being a certain type of environment, a place or a state of mind in which activities are carried out, it is also a product of those same activities. The objective is additionally to describe how much power the police has acquired. The research reveals that the “reasons” for police misconduct are not simple, neither are they easily controllable. Furthermore, the police has an expanding opportunity for “symbolic use of force”, which implies a power to construct problems and solutions to such problems. The police is evolving into, if not already become, an expert in processing information. In view of police misconduct, this is a new source of danger as the possibilities for illegal or otherwise inappropriate use of information expand simultaneously.

In an attempt to change policing it is necessary at the same time to change police culture and to reinforce its desirable aspects. Despite the “dark” nature of policing and the culture of policing there is always a possibility for better policing. This is based on the ever evolving culture of the afore mentioned. A change of culture requires the support provided by police officers’ responsible decision making. Identifying this moment of decision making is in effect an active search for the test of the undecidable which can be the foundation for a change of culture. The principle of conformity to law drives the decision making process towards this end. Change is ever easier if the decision is made by a significant other police officer. In other words, changing policing requires the support of specific important figures in a work community.

Police misconduct manifests itself in the research material largely as mundane and bound to the scope of work of police officers. However, due to the amount and breadth of criticism towards information processing conducted by the police, critical police research should be focused more on crime investigation. An absence of traces of the economic dimension of corruption in the research material has been gratifying. There appears to be no connection between police work and the pursuit of financial gain in the research material. However, it must be kept in mind that this dimension of corruption is hidden i.e. unreported criminality and as such difficult to reveal. The police is hardly ever criticized for racist and sexist conduct nor for the use of covert coercive measures. This, however, should not be seen as grounds for oversimplified conclusions.

The research has raised the dilemma of the oversight of the overseers. In light of the research material, questioning policing rests to the most part on the complainant and injured parties and on those who claim this status. Police officers seldom question their own conduct except for in matters relating to traffic. The same applies to other authorities and to bystanders (witnesses). Judging by the research material, it can be stated that both minor and serious cases are reported by police officers themselves. Furthermore, there is significance in the nature of the misconduct as well as in the status or standing in society of the person who has questioned the conduct and of the officer responsible for the conduct. Most importantly it is significant if another police officer has obstructed carrying out police duties or questioned the authority of the police. Also, it can be stated that the views of the police and of those questioning police conduct are far and apart. This interpretation is supported by the fact that there has not been a single instance in which a police officer would have been suspected of an attempt of a criminal offence. This situation has been interpreted in light of the findings of the Norwegian scholar Liv Finstad. It may simply be a question of differing lines of sight of the police, other authorities, bystanders and of injured parties. Each examines events from their own perspective. Questioning policing on a wider front would most probably not have the desired effect. On the contrary, it may high light certain aspect of police culture, namely solidarity and seclusion. Keeping in mind the afore mentioned meaning, the “low visibility” of policing can be understood in a wider context. It is not merely a question of the difficulties that senior police officer face in supervising police conduct, but also of police conduct perhaps being beyond the reach of an other wise all encompassing web of the guarantee of due process.

The basis for investigations into police misconduct utilised in law drafting has been proven, at least to some extent, to be liquid. Whether an investigation is internal or external is perhaps no longer as relevant as one would assume. Each method of investigation faces specific obstacles especially when dealing with police misconduct. It is in these instances that overseeing the overseer is most challenging. Therefore, the aspect high lighted earlier in the research of the altruistic commitment to duty and of the strong moral fibre of police officers is pivotal. In the struggle to mould the Finnish police into a particularly efficient crime fighting organisation, change may be noticed in a lack of “ethical sensitivity” in police officers.

Opening a pre-trial investigation is the first decision in the pre-trial process and as such an important one for those party to such a process. Consequently, the research focused on an analysis of the evidence as it relates to the development of the investigation at hand as well as on the scope of discretion vis-à-vis the statutory definition of the offence. In relation to the first mentioned, utilising mathematical models for practical decision making was discarded. In stead, the solution has been to recommend applying the evidentiary value method supplemented with the hypothesis method due to the inbuilt “principle of caution” i.e. the inapplicability of the rule of negation. This is unavoidable because in early stages of the investigation one has to operate with incomplete information. Hence, uncertainty is not transformed into support for the theme, nor its negation. This facilitates the search for alternative meanings for chains of events which in turn facilitates a more just solution. Discretion in relation to the statutory definition of the offence is especially challenging in police misconduct. The illegality and to the most part also guilt has been excluded from this discretion in order to give room for a just hearing of the criticism directed at the police. Furthermore, in ascertaining the grounds for a decision to open an investigation, when operating with incomplete information, it is not possible to determine questions of illegality or guilt, which is possible, to the most part, only with more complete evidence.

The current method of investigation for police misconduct gives room for a danger of experiences of injustice both from the stand point of police officers and of those questioning police conduct. The afore mentioned method of investigation may be applied only when there is reason to suspect an offence and there are objective grounds to suspect a police officer of conducting such a criminal offence. In striving to maintain a low threshold for opening an investigation into misconduct, it is necessary to compromise the legal protection of police officers i.e. the threshold of presenting evidence in relation to police misconduct. Respectively, singling out a police officer may result in liability for reporting such police conduct.

How should we evaluate the police? Numerous studies seem to support the understanding that policing has little to no impact on criminality on the whole and assessing the efficiency of policing is virtually impossible. This is considered to result from the fact that several factors impacting on criminality are beyond the reach of the police. Instead, there is ample indication that “bad policing” may i.a. jeopardise security and increase crime. It has been suggested that policing should be evaluated on the level of consideration, reliability, receptivity, capability, manners and on how just the police is. This is not contrary to ethical policing as described in the research.

Internal legality control of the police should be arranged so as to facilitate producing as reliable and usable information on criticism targeting the police, on suspected criminal offences and misconduct as well as on investigations and consequences thereof as possible. Also claims for damages against the police and damages paid by the police should be recorded. The afore mentioned practice should be consistent and all encompassing and the collection of information should be systematic. Acquired information should be refined and analysed and the procedure should be included in result oriented management of the police or alternatively the reaction and conclusions based on such information should be arranged in some other efficient manner. Consequently, conclusions based on such information should not be limited to merely acknowledging the existence of an unwanted state of affairs. This would high light the responsibility of police chiefs. The police organisation should also consistently publicize information on the “darker side” of policing and on the remedies to such misconduct. On the other hand it may be considered that an active publicity may result in a loss in legitimacy of the police. However, in the long run this practise would undoubtedly indicate that the police is transparent and willing to be subject to scrutiny which in turn may result in a steady or even raised level of trust towards the police.

The police should also be prepared for criticism towards the police being assessed by an external and (even more than currently) independent body. Globally “development” seems to be geared towards such a trend albeit this does not seem to be a more effective investigation method than any other. The web of oversight can be reinforced with concrete solutions (if required) i.a. by repeatedly measuring the “ethical temperature” e.g. in conjunction with a personnel barometer. Incorruptibility and integrity testing as well as other kinds of technical solutions are becoming commonplace. Integrity training throughout basic police training, and in a wider context than in mere individual training courses of modules, is also applied. It must be remembered that modern sophisticated investigation methods are available. Therefore, it is necessary to acknowledge the use of current know-how in criminal investigations also in relation to police misconduct. Mechanisms for the reporting of police misconduct can be developed and supported etc.

It can be discerned from the above that there are ample methods for securing better policing. Some of them may function as desired at least with certain preconditions and in favourable circumstances. Success is possible even if at times and at in certain circumstances there may have been failures. Naturally, recruitment has an important function. However, in the end it should be remembered that the police and society cannot be separated. In other words, society has such a police as it deserves.

Ei korppi toista silmään noki.” Vai nokkiiko? Pitäisikö sen nokkia? Onko yhteiskunnalla sellainen poliisi kuin se ansaitsee? Poliisitoiminnan ja poliisikoulutuksen kehittäminen edellyttää poliisin kohdistettua kriittistä tutkimusta ja seurantaa. Tutkimuksessa tarkastellaankin Suomessa vähän tutkittua aihetta – poliisin tekemäksi väitettyjä ja epäiltyjä rikoksia. Suomalaisen poliisirikoksen kuvaa valotetaan noin 500 tapauksen avulla. Tarkastelun kohteena ovat myös oikeuden ja poliisin suhde, poliisitoiminnan erilaiset ulottuvuudet, poliisikulttuuri ja poliisirikoksen määritteleminen eri näkökulmista. Oikeustieteellisen tutkimuksen painopisteenä on kuitenkin poliisirikosten esitutkinta erityisesti suomalaisen tutkintajärjestelmän perusteiden ja esitutkinnan aloittamisen edellytysten osalta.

Poliisirikoksen kuva näyttäytyy tutkimusaineiston valossa pääosin varsin arkipäiväisenä ja poliisin työnkuvan mukaisena. Kuitenkin poliisin informaation käsittelyyn kohdistetun arvostelun määrän ja laaja-alaisuuden vuoksi tulevaisuudessa kriittistä poliisitutkimusta tulisi suunnata yhä vahvemmin muun muassa rikostutkintaan. Tutkimusaineistossa ei näyttäisi olevan jälkiä korruption taloudellisesta ulottuvuudesta. Poliisin työllä ja taloudellisen edun tavoittelulla ei näyttäisi siten olevan tutkimusaineistossa yhteyttä. Samalla on kuitenkin muistettava, että kyseinen korruption ulottuvuus on vaikeasti paljastettavaa piilorikollisuutta. Poliisia ei juurikaan arvostella rasistisesta tai seksistisestä käyttäytymisestä eikä salaisten pakkokeinojen käytöstä. Tästäkään tiedosta ei voida vetää suoraviivaisia johtopäätöksiä, kuten tutkimuksesta tarkemmin ilmenee.

Tutkimuksessa on herätetty kysymystä valvojien valvonnan vaikeudesta. Tutkimusaineiston valossa poliisitoiminnan kyseenalaistaminen on pääosin asianomistajien tai sellaiseksi ilmoittautuvien henkilöiden varassa. Poliisimiehet eivät liikenteeseen liittyviä asioita lukuun ottamatta kyseenalaista juurikaan omaa toimintaansa. Sama koskee myös muita viranomaisia ja sivullisia (todistajia). Tutkimusaineiston perusteella voidaan sanoa, että hyvin lievät ja vakavat tapaukset tulevat kuitenkin ilmoitetuksi poliisin toimesta. Myös arvosteltavan toiminnan luonne, kyseenalaistajan ja kyseenalaistettavan asema ja erityisesti onko poliisimies haitannut poliisin tehtävien hoitamista tai kyseenalaistanut poliisin auktoriteettia näyttäisivät olevan merkityksellisiä seikkoja. Poliisin ja poliisitoiminnan kyseenalaistajien näkemyksien voidaan myös sanoa olevan varsin kaukana toisistaan. Sillä, että poliisitoiminta kyseenalaistettaisiin laajemmalla rintamalla, ei kuitenkaan ole välttämättä toivottua vaikutusta, vaan se voi korostaa poliisikulttuurin piirteistä solidaarisuutta ja eristäytyneisyyttä.

Lainvalmistelussa käytetyt poliisirikosten tutkintajärjestelmän perusteet osoittautuivat osittain pettäviksi. Kysymys sisä- tai ulkopuolisesta tutkinnasta ei olekaan ehkä niin keskeinen, kuin saattaisi olettaa, vaan jokainen tutkintamuoto kohtaa ongelmia erityisesti poliisirikoksissa. Juuri tällöin valvojien valvominen näyttäytyy vaikeana. Tämän vuoksi tutkimuksessa esiin nostettu poliisimiesten pyyteetön vastuullisuus ja vahva eettinen selkäranka muodostuvat tärkeiksi. Poliisirikosten tutkintajärjestelmä näyttäsi myös sisältävän nykymuodossaan vaaran lähteen epäoikeudenmukaisuuden kokemuksille sekä poliisimiesten että poliisitoiminnan kyseenalaistajien kannalta tarkasteltuna. Tutkintajärjestelmää voidaan soveltaa vain silloin, kun on syytä epäillä rikosta ja objektiivisia perusteita epäillä poliisimiestä rikoksentekijäksi. Haluttaessa pitää tutkittavaksiottamisen edellytykset matalana joudutaan tinkimään poliisimiesten oikeusturvasta. Vastaavasti rikoksesta epäillyn poliisimiehen yksilöiminen kyseenalaistajan taholta saattaa ilmoituksentekijän vaaraan joutua vastuuseen poliisitoiminnan arvostelusta.

Miten meidän tulisi arvioida poliisia? Eri tutkimukset näyttävät tukevan käsitystä, että poliisin toimilla on vain vähän jos ollenkaan merkitystä rikollisuudelle kokonaisuudessaan ja poliisin tehokkuuden arvioiminen on likimain mahdotonta. Tämän on katsottu juontuvan siitä, että monet rikollisuuteen vaikuttavat tekijät ovat poliisin ulottumattomissa. Sen sijaan on viitteitä siitä, että "huono poliisitoiminta" voi vaarantaa muun muassa turvallisuutta ja lisätä rikollisuutta. On ehdotettu, että poliisitoimintaa arvioitaisiin huomaavaisuuden, luotettavuuden, vastaanottavuuden, pystyvyyden, käytöstapojen, oikeudenmukaisuuden perusteella. Tämä puolestaan ei ole ristiriidassa tutkimuksessa esitetyn eettisen poliisitoiminnan kanssa.

Tutkimuksessa ehdotetaan, että poliisin laillisuusvalvonta poliisiorganisaation sisäisesti toteutettuna olisi järjestettävä siten, että sen avulla kyetään tuottamaan mahdollisimman luotettavaa, hyödynnettävissä olevaa informaatiota poliisiin kohdistetuista arvostelusta, rikosepäilyistä ja väärinkäytöksistä sekä niiden käsittelystä ja mahdollisista seuraamuksista. Myös poliisin poliisia kohtaan esitettyjä vahingonkorvausvaatimuksia ja maksettuja korvauksia tulisi seurata. Järjestelyn tulisi olla jatkuva ja kattava sekä informaation kerääminen systemaattista. Saatua informaatiota olisi jalostettava ja analysoitava sekä menettely tulisi sitoa poliisin tulosohjaukseen tai reagointi informaation perusteella tehtäviin johtopäätöksiin tulisi järjestää jollakin muulla tehokkaalla tavalla. Poliisiorganisaation tulisi myös saattaa julkisuuteen säännöllisesti tietoa poliisitoiminnan "pimeästä puolesta" ja havaittujen epäkohtien vuoksi suoritetuista toimenpiteistä. Voidaan tosin ajatella, että aktiivisesta julkistamisesta aiheutuisi poliisin legitimiteetin menetystä, mutta pidemmällä aikavälillä menettely osoittanee poliisin avoimuutta ja halua tulla kontrolloiduksi, mikä voi puolestaan johtaa poliisia kohtaan tunnettavan luottamuksen vahvistumiseen tai ylläpitämiseen.

Poliisiorganisaation tulisi myös varautua siihen, että poliisin kohdistettua arvostelua tutkitaan tulevaisuudessa poliisista ulkopuolisen nykyistä riippumattomamman elimen toimesta. Globaalisti tarkasteltuna "kehitys" näyttäisi kulkevan vahvasti tähän suuntaan, vaikka se ei näyttäisi olevan välttämättä tehokkaampi vaihtoehto kuin muut tutkintamuodot. Konkreettisten keinojen osalta valvonnan verkostoa voidaan täydentää (mikäli siihen ilmenee tarvetta) muun muassa säännöllisellä eettisen lämpötilan mittauksella esimerkiksi henkilöstöbarometrin yhteydessä. Lahjomattomuus- ja rehellisyystestit sekä erilaiset tekniset menetelmät ovat yleistymässä. "Rehellisyyskoulutus" koko poliisin perustutkinnon läpäisevänä, yksittäisiä kursseja tai moduuleita laajempana, on myös käytössä. On myös muistettava, että modernit sofistikoituneet tutkintamenetelmät ovat käytettävissä, joten olemassa olevan rikostutkintatiedon ja taidon käyttö on tiedostettava myös poliisirikosten osalta. Poliisin rikoksista ilmoittamista koskevia mekanismeja voidaan kehittää ja tukea jne.