| Nimeke: | Mustaa, valkoista ja tehostevärejä ; sisustuksen värejä suomalaisessa kodissa |
| Tekijä: | Koivisto, Aija |
| Muu tekijä: | Lapin yliopisto |
| Päiväys: | 2011 |
| Taso: | Pro gradu |
| Tiivistelmä: | Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten värien käyttöä sisustamisessa.
Tutkielman aineisto koostuu puolistrukturoidusta kyselystä, johon vastasi 220, taustoiltaan hyvin erilaista, suomalaista ihmistä. Tutkimus käsittelee pääosin värien käyttöä suomalaisissa kodeissa, mutta keskeisiä teemoja ovat myös sisustusideoiden lähtökohdat sekä suomalaisen sisustamisen menneisyys ja sieltä esiin nousevat merkitykset 2010luvun sisustamisessa. Sotien jälkeisellä jälleenrakennuskaudella kodin merkitys kasvoi ja sen sisustamiseen alettiin käyttää yhä enemmän aikaa ja rahaa. Vuosikymmenien kuluessa sisustamisen suosio on kasvanut tasaisesti. 2010luvulla sisustamisesta on tullut suoranainen muotiilmiö, joka näkyy myös eri medioissa, kuten lehdissä, televisiossa ja internetissä. Tutkimuksen tuloksena voidaan ainakin osittain kumota ennalta esitetty väite suomalaisten värittömästä sisustamisesta. Suomalaiset voidaan jakaa sisustajina kolmeen ryhmään. Suurimmaksi ryhmäksi osoittautui neutraaleilla väreillä, kuten mustalla, valkoisella, ruskealla ja harmaalla, sisustavat, jotka käyttävät kirkkaampia värejä vain tehosteena. Toisena ryhmänä esiin tulleet sisustajat sisustavat hyvin värikkäästi ja karttavat muun muassa mustan ja valkoisen käyttöä. Kolmantena ryhmänä esiin nousseet, sisustuslehdissä ja ohjelmissa esitetyt, mustavalkoiset sisustukset ovat vain pieni osa perinteistä suomalaista sisustamista. Suurin osa tavallisista suomalaisista sisustaa siis yleensä harkitusti ja neutraalisti, unohtamatta kuitenkaan värien käyttöä. Joillakin värien käyttö on jopa runsasta, mutta musta, valkoinen ja beige eivät kuulu käytettäviin väreihin. Sisustamisesta ollaan kiinnostuneita myös oman kodin ulkopuolella. Erilaiset sisustusohjelmat ja blogit internetissä keräävät runsaasti sisustuksesta kiinnostuneita seuraajia. Sieltä saadaan ideoita myös omaan kotiin. |
| Avainsanat: | sisustussuunnittelu; sisustus; värit; koti |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |