Yhteinen verkosto? : Tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä

Abstract

Since the 1990s, European policy strategies have stressed the mutual responsibility and joint action of all societal branches in preventing social problems. Network policy is an integral part of the “new governance” that generates a new kind of dependency between the state and civil society in formulating and adhering to policy goals. Using empirical group interview data collected in Helsinki, the capital of Finland, this case study explores local multi-agency groups and their efforts to prevent the exclusion of children and young people. These groups consist mainly of professionals from the social office, youth clubs and schools.

The study shows that these multi-agency groups serve as forums for professional negotiation where the intervention dilemma of liberal society can be addressed: the question of when it is justified and necessary for an authority or network to intervene in the life of children and their families, and how this is to be done. An element of tension in multi-agency prevention is introduced by the fact that its objectives and means are anchored both in the old tradition of the welfare state and in communitarian rhetoric. Thus multi-agency groups mend deficiencies in wellbeing and normalcy while at the same time try to co-ordinate the creation of the new community, which will hopefully reduce the burden on the public sector.

Some of the professionals interviewed were keen to see new and even forceful interventions to guide the youth or to compel parents to assume their responsibilities. In group discussions, this approach often met resistance. The deeper the social problems that the professionals worked with, the more solidarity they showed for the families or the young people in need. Nothing seems to assure professionals and to legitimise their professional position better than advocating the under-privileged against the uncertainties of life and the structural inequalities of society.

The groups that grappled with the clear, specific needs of certain children and families were the most capable of co-operation. This requires the approval of different powers and the expertise of distinct professions as well as a forum to negotiate case-specific actions in professional confidentiality. The ideals of primary prevention for everyone and value discussions alone fail to inspire sufficient multiagency co-operation.

The ideal of a network seems to give word and shape to those societal goals that are difficult or even impossible to reach, but are nevertheless yearned for: mutual understanding of the good life, close social relationships, mutual trust and active agency for all citizens. Individualisation, the multiplicity of life styles and the possibility to choose have come true in such a way that the very idea of a mutual and binding network can be attained only momentarily and between restricted participants. In conclusion, uniting professional networks that negotiate intervention dilemmas with citizen networks based on changing compassions and feelings of moral superiority seems impossible. Rather, one should encourage openness to scrutiny among tangential or contradicting groups, networks and communities.

Key words: network policy, prevention of exclusion, multi-agency groups, young people

Poliittishallinnollinen ohjaus on painottanut 1990-luvulta alkaen kaikkien yhteiskunnallisten toimijoiden verkostoitumista ja vastuuta sosiaalisten ongelmien ehkäisemisessä. Yhteisen verkoston muodostumisen mahdollisuuksia tarkastellaan tässä tapaustutkimuksessa lasten ja nuorten syrjäytymistä ehkäisevien poikkihallinnollisten ryhmien näkökulmasta. Haastateltuihin ryhmiin osallistui pääasiassa sosiaali-, koulu-, nuoriso- ja terveystoimen sekä seurakunnan ammattilaisia. Tutkimus koostuu kuudesta osajulkaisusta sekä yhteenvedosta.

Tutkimuksessa osoitetaan, että näiden poikkihallinnollisten ryhmien keskeinen tehtävä on käsitellä sitä, milloin ammattilainen tai verkosto voi oikeutetusti puuttua lasten, nuorten ja heidän perheidensä yksityisyyteen, ja miten se pitäisi tapahtua. Ryhmien tavoitteet ja keinot kiinnittyvät jännitteisesti sekä hyvinvointivaltiolliseen perinteeseen että entisaikojen välittävää ja rajoja asettavaa paikallisyhteisöä tavoittelevaan kommunitaristiseen retoriikkaan. Mikään ei kuitenkaan näytä vakuuttavan ammattilaisia eikä oikeuttavan heidän ammatillista asemaansa siinä määrin kuin heikoilla olevien puolustaminen elämän hallitsemattomuutta ja yhteiskunnan rakenteellista eriarvoisuutta vastaan.

Tiettyjen lasten ja perheiden ongelmat ja ammattilaisten yhteisymmärryksessä konstruoima selkeä tarvetila johtivat poikkihallinnollisia ryhmiä käytännön yhteistoimintaan. Yhteistoiminta edellyttää ammatillisten valta- ja vastuuasetelmien hyväksymistä sekä tilaa viranomaisten vaitiolovelvolliseen, lakeihin ja ammatilliseen harkintaan perustuvalle pohdinnalle. Yleinen, kaikille suunnattu ehkäisevä työ tai periaatteellinen arvokeskustelu eivät riitä poikkihallinnollisten ryhmien yhteistoiminnan sytykkeeksi. Turhautuminen vaanii tällaisessa yhteistyössä, johon asetetaan suuria odotuksia ja tavoitteita, mutta jolle ei löydy konkreettista sisältöä.

Yhteisen verkoston ideaali näyttää sanoittavan niitä yhteiskunnallisia tavoitteita, joita on vaikeaa tai mahdotonta saavuttaa, mutta joita kovasti kaivataan: jaettua käsitystä hyvästä elämästä, välittömiä sosiaalisia suhteita ja näihin sidottua luottamusta sekä kaikkien aktiivista toimijuutta. Yksilöllistyminen, elämäntapojen moninaisuus ja valinnanmahdollisuudet ovat toteutuneet kuitenkin nyky-yhteiskunnassa niin pitkälle, että tällainen verkostoideaali voidaan saavuttaa vain hetkittäin ja rajatulla toiminta-alueella. Tutkimuksen perusteella näyttää mahdottomalta yhdistää puuttumisdilemmaa käsitteleviä viranomaisryhmiä ja usein vaihtelevaan empatiaan ja moraaliseen paremmuuden tunteeseen perustuvia kansalaisryhmiä. Sen sijaan on syytä nähdä toisiaan leikkaavia, sivuavia ja toisilleen vastakkaisia ryhmiä, verkostoja ja yhteisöjä, joita on mahdollista kokeilla ja koetella.

Avainsanat: verkostopolitiikka, ehkäisevä työ, poikkihallinnolliset ryhmät, lapset ja nuoret