Non-reductive Physicalism, Irreducibility of the Mental and the Problem of Mental Causation : A study of Donald Davidson's and Georg Henrik von Wright's positions in the philosophy of mind

Abstract

In this study I consider what kind of perspective on the mind body problem is taken and can be taken by a philosophical position called non-reductive physicalism. Many positions fall under this label. The form of non-reductive physicalism which I discuss is in essential respects the position taken by Donald Davidson (1917-2003) and Georg Henrik von Wright (1916-2003). I defend their positions and discuss the unrecognized similarities between their views.

Non-reductive physicalism combines two theses: (a) Everything that exists is physical; (b) Mental phenomena cannot be reduced to the states of the brain. This means that according to non-reductive physicalism the mental aspect of humans (be it a soul, mind, or spirit) is an irreducible part of the human condition. Also Davidson and von Wright claim that, in some important sense, the mental aspect of a human being does not reduce to the physical aspect, that there is a gap between these aspects that cannot be closed. I claim that their arguments for this conclusion are convincing.

I also argue that whereas von Wright and Davidson give interesting arguments for the irreducibility of the mental, their physicalism is unwarranted. These philosophers do not give good reasons for believing that reality is thoroughly physical. Notwithstanding the materialistic consensus in the contemporary philosophy of mind the ontology of mind is still an uncharted territory where real breakthroughs are not to be expected until a radically new ontological position is developed.

The third main claim of this work is that the problem of mental causation cannot be solved from the Davidsonian - von Wrightian perspective. The problem of mental causation is the problem of how mental phenomena like beliefs can cause physical movements of the body. As I see it, the essential point of non-reductive physicalism - the irreducibility of the mental - and the problem of mental causation are closely related. If mental phenomena do not reduce to causally effective states of the brain, then what justifies the belief that mental phenomena have causal powers? If mental causes do not reduce to physical causes, then how to tell when - or whether - the mental causes in terms of which human actions are explained are actually effective? I argue that this - how to decide when mental causes really are effective - is the real problem of mental causation.

The motivation to explore and defend a non-reductive position stems from the belief that reductive physicalism leads to serious ethical problems. My claim is that Davidson's and von Wright's ultimate reason to defend a non-reductive view comes back to their belief that a reductive understanding of human nature would be a narrow and possibly harmful perspective. The final conclusion of my thesis is that von Wright's and Davidson's positions provide a starting point from which the current scientistic philosophy of mind can be critically further explored in the future.

Tutkimuksessani tarkastelen mieli-ruumis ongelmaa Donald Davidsonin (1916-2003) ja Georg Henrik von Wrightin (1916-2003) ei-reduktiivisen fysikalismin näkökulmasta. Osoitan, että Davidsonin ja von Wrightin näkemyksien välillä on useita yhtäläisyyksiä, jotka ovat aiemmassa keskustelussa jääneet vaille huomiota. Davidsonin ja von Wrightin näkemyksiä soveltaen puolustan ei-reduktiivista lähestymistapaa mielen filosofisiin ongelmiin tuoden esiin reduktiivisen näkemyksen haasteita ja ongelmia.

Ei-reduktiivinen fysikalismi pyrkii yhdistämään kaksi näkemystä. Toisaalta ajatuksen siitä, että todellisuus on läpikotaisin fysikaalinen ja toisaalta näkemyksen, jonka mukaan mentaalisia ilmiöitä ei voida palauttaa aivojen tiloihin. Tällainen fysikalismi sitoutuu siis käsitykseen, että mieli on jotain mitä ei voida kuvata pelkästään fysikaalisten käsitteiden avulla. Sekä von Wright että Davidson väittävät, että mielen ja aivojen välillä on pysyvä käsitteellinen kuilu, jota on mahdotonta kuroa umpeen. Tutkimuksessani esitän, että heidän perustelunsa tälle väitteelle ovat uskottavia.

Toinen keskeinen johtopäätökseni on, että Davidsonin ja von Wrightin argumentit fysikalismin puolesta eivät ole vakuuttavia. Väitteeni on, että vaikka fysikalistinen ontologia näyttää olevan modernissa mielenfilosofiassa laajasti hyväksytty näkökanta, filosofiset argumentit sen puolesta ovat epätyydyttäviä. Mielen olemassaolon tapa on edelleen mysteeri.

Työni kolmas väite on, että Davidsonin ja von Wrightin teorioiden näkökulmasta katsottuna mentaalisen kausaation ongelma jää ratkaisemattomaksi. Mentaalisen kausaation ongelma palautuu kysymykseksi siitä, miten uskomusten ja toiveiden kaltaiset mentaaliset ilmiöt voivat aiheuttaa kehon liikkeitä. Mikäli ei-reduktiivista fysikalismia seuraten uskomme, että mentaaliset ilmiöt eivät palaudu aivojen kausaalisesti vaikuttaviin tiloihin, herää kysymys mikä oikeuttaa uskomme mentaalisten tilojen kausaaliseen voimaan? Miten ratkaista ovatko mentaaliset tilat todella kausaalisesti vaikuttavia? Väitteeni on, että mentaalisen kausaation ongelma tulisi muotoilla uudelleen kysymykseksi siitä, miten voimme ratkaista ovatko mentaalisiin tiloihin viittaavat selityksemme tosia. Tutkimuksessani esitän lyhyesti uuden mallin tähän mentaalisen kausaation uuteen ongelmaan ja tarkoitukseni on kehittää tätä mallia edelleen tulevaisuudessa.

Motivaatio puolustaa ei-reduktiivista näkemystä perustuu näkemykselle siitä, että reduktiivinen käsitys ihmisestä johtaa vakaviin eettisiin ongelmiin. Väitteeni on, että Davidsonin ja von Wrightin mielenfilosofian taustalla vaikuttaa huoli siitä, että reduktiivinen lähestymistapa on kapea-alainen ja mahdollisesti vahingollinen näkemys. Tutkimukseni viimeinen johtopäätös onkin, että von Wrightin ja Davidsonin näkemyksistä käsin voidaan tarkastella kriittisesti skientististä mielenfilosofiaa ja arvioida mielenfilosofian tulevia eettisiä haasteita.