Rethinking Media Pluralism : A Critique of Theories and Policy Discourses

Abstract

This study examines different ways in which the concept of media pluralism has been theorized and used in contemporary media policy debates. Access to a broad range of different political views and cultural expressions is often regarded as a self-evident value in both theoretical and political debates on media and democracy. Opinions on the meaning and nature of media pluralism as a theoretical, political or empirical concept, however, are many, and it can easily be adjusted to different political purposes. The study aims to analyse the ambiguities surrounding the concept of media pluralism in two ways: by deconstructing its normative roots from the perspective of democratic theory, and by examining its different uses, definitions and underlying rationalities in current European media policy debates.

The first part of the study examines the values and assumptions behind the notion of media pluralism in the context of different theories of democracy and the public sphere. The second part then analyses and assesses the deployment of the concept in contemporary European policy debates on media ownership and public service media. Finally, the study critically evaluates various attempts to create empirical indicators for measuring media pluralism and discusses their normative implications and underlying rationalities.

The analysis of contemporary policy debates indicates that the notion of media pluralism has been too readily reduced to an empty catchphrase or conflated with consumer choice and market competition. In this narrow technocratic logic, pluralism is often unreflectively associated with quantitative data in a way that leaves unexamined key questions about social and political values, democracy, and citizenship.

The basic argument advanced in the study is that media pluralism needs to be rescued from its depoliticized uses and re-imagined more broadly as a normative value that refers to the distribution of communicative power in the public sphere. Instead of something that could simply be measured through the number of media outlets available, the study argues that media pluralism should be understood in terms of its ability to challenge inequalities in communicative power and create a more democratic public sphere.

Tutkimuksessa tarkastellaan mediapluralismin eli median moniarvoisuuden käsitettä sekä sen erilaisia määritelmiä ja käyttötapoja viestintäpolitiikassa. Monipuolisten poliittisten ja kulttuuristen sisältöjen saatavuus mielletään usein itsestään selväksi tavoitteeksi niin teoreettisessa kuin poliittisessa keskustelussa mediasta. Moniarvoisuus ja monipuolisuus voidaan kuitenkin käsittää monella tavalla, ja näiden ihanteiden avulla voidaan perustella monenlaisia näkemyksiä mediasta. Tutkimus avaa mediapluralismin käsitteen moniselitteisyyttä kahdella tasolla: ensinnäkin tarkastelemalla käsitteen normatiivisia perusteita erilaisten demokratiateorioiden näkökulmasta ja toiseksi analysoimalla käsitteen erilaisia käyttötapoja ja määritelmiä eurooppalaisessa viestintäpoliittisessa keskustelussa.

Väitöskirjan ensimmäinen osa tarkastelee mediapluralismin ihanteen taustalla olevia yhteiskunnallisia arvoja ja oletuksia sekä niiden yhteyksiä erilaisiin demokratia- ja julkisuusteorioihin. Toisessa osassa selvitetään käsitteen erilaisia käyttötapoja kahden tapauksen valossa. Tarkastelu kohdistuu mediaomistuksen keskittymisestä ja julkisen palvelun median asemasta Euroopassa käytyyn keskusteluun. Lopuksi tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti sitä, miten median monipuolisuutta on pyritty empiirisesti mittamaan ja millaisia taustaoletuksia ja poliittisia seurauksia näihin pyrkimyksiin liittyy.

Nykyistä viestintäpoliittista keskustelua voidaan kritisoida siitä, että moniarvoisuuden ihanne esiintyy siinä turhan usein pelkkänä tyhjänä iskulauseena. Usein se myös ymmärretään yksiulotteisesti kuluttajan valinnanvapauden ja markkinakilpailun näkökulmasta. Tällöin moniarvoisuutta tarkastellaan helposti vain määrällisillä mittareilla, jolloin demokratiaan ja kansalaisuuteen liittyvät abstraktit arvot jäävät huomiotta.

Tutkimuksen keskeinen väite on, että mediapluralismi käsite tulisi ymmärtää nykyistä laajemmin julkisuuden valtarakenteiden näkökulmasta. Sen sijaan, että moniarvoisuutta pyritään arvioimaan mittaamalla määrällisesti sisältöjen ja tiedotusvälineiden kirjoa, mediapluralismi tulisi ymmärtää kriittisenä käsitteenä, jonka avulla on mahdollista tarkastella mediajulkisuuden hierarkkisia valtasuhteita ja pohtia uusia mahdollisuuksia julkisuuden demokratisoimiseksi.