The Media and the Academic Globalization Debate : Theoretical Analysis and Critique

Abstract

This study offers a reconstruction and critical evaluation of globalization theory, a perspective that has been central for sociology and cultural studies in recent decades, from the viewpoint of media and communications. As the study shows, sociological and cultural globalization theorists rely heavily on arguments concerning media and communications, especially the so-called new information and communication technologies, in the construction of their frameworks. Together with deepening the understanding of globalization theory, the study gives new critical knowledge of the problematic consequences that follow from such strong investment in media and communications in contemporary theory.

The book is divided into four parts. The first part presents the research problem, the approach and the theoretical contexts of the study. Followed by the introduction in Chapter 1, I identify the core elements of globalization theory in Chapter 2. At the heart of globalization theory is the claim that recent decades have witnessed massive changes in the spatio-temporal constitution of society, caused by new media and communications in particular, and that these changes necessitate the rethinking of the foundations of social theory as a whole. Chapter 3 introduces three paradigms of media research – the political economy of media, cultural studies and medium theory – the discussion of which will make it easier to understand the key issues and controversies that emerge in academic globalization theorists’ treatment of media and communications.

The next two parts offer a close reading of four theorists whose works I use as entry points into academic debates on globalization. I argue that we can make sense of mainstream positions on globalization by dividing them into two paradigms: on the one hand, media-technological explanations of globalization and, on the other, cultural globalization theory. As examples of the former, I discuss the works of Manuel Castells (Chapter 4) and Scott Lash (Chapter 5). I maintain that their analyses of globalization processes are overtly media-centric and result in an unhistorical and uncritical understanding of social power in an era of capitalist globalization. A related evaluation of the second paradigm (cultural globalization theory), as exemplified by Arjun Appadurai and John Tomlinson, is presented in Chapter 6. I argue that due to their rejection of the importance of nation states and the notion of “cultural imperialism” for cultural analysis, and their replacement with a framework of media-generated deterritorializations and flows, these theorists underplay the importance of the neoliberalization of cultures throughout the world.

The fourth part (Chapter 7) presents a central research finding of this study, namely that the media-centrism of globalization theory can be understood in the context of the emergence of neoliberalism. I find it problematic that at the same time when capitalist dynamics have been strengthened in social and cultural life, advocates of globalization theory have directed attention to media-technological changes and their sweeping socio-cultural consequences, instead of analyzing the powerful material forces that shape the society and the culture. I further argue that this shift serves not only analytical but also utopian functions, that is, the longing for a better world in times when such longing is otherwise considered impracticable.

Tämän väitöstyön aiheena on akateeminen keskustelu globalisaatiosta, joka on noussut keskeiseksi teemaksi sosiologiassa ja kulttuurintutkimuksessa 1990-luvulta lähtien. Työ kohdistaa huomionsa siihen, millä tavoin mediaa ja viestintävälineitä koskevia väitteitä on käytetty osana globalisaatioteoriaa. Tutkimus osoittaa, että globalisaation teoreettista merkitystä korostavat sosiologit ja kulttuurintutkijat ovat tukeneet omia käsityksiään korostamalla median ja erityisesti niin sanottujen uusien viestintäteknologioiden aiheuttamia muutoksia yhteiskunnassa, taloudessa ja kulttuurissa.

Väitöskirja syventää tietoa globalisaatioteoriasta ja tarjoaa kriittistä ymmärrystä niistä ongelmista, joita seuraa sen voimakkaasta media- ja viestintäkeskeisyydestä. Globalisaation suuresta merkityksestä johtuen työ avaa myös sitä, millä tavoin mediaa ja viestintävälineitä on lähestytty nykytutkimuksessa yleisemminkin.

Väitöskirja jakautuu neljään osaan. Ensimmäisessä osassa esitellään tutkimusongelma, työn teoreettinen lähestymistapa sekä siihen liittyviä teoreettisia viitekehyksiä. Johdannon (luku 1) jälkeen tarkennan katseeni globalisaatioteorian avainkysymyksiin luvussa 2. Globalisaatioteorian ytimessä on ajatus siitä, että viime vuosikymmeninä yhteiskunnan tilallisessa ja ajallisessa rakentumisessa on tapahtunut valtavia muutoksia, ja että media ja viestintävälineet ovat niiden pääasiallisia aiheuttajia. Globalisaatioteoreetikot ovat esittäneet näiden muutosten olevan niin suuria, että ne johtavat koko yhteiskuntateorian perusteiden uudelleenarviointiin. Luku 3 esittelee kolme mediatutkimuksen paradigmaa – median poliittisen taloustieteen, kulttuurintutkimuksen ja mediumteorian – joiden avulla on mahdollista hahmottaa paremmin niitä väitteitä ja kiistakysymyksiä, jotka ovat nousseet esiin akateemisessa globalisaatiokeskustelussa.

Seuraavissa kahdessa osassa analysoin ja arvioin yksityiskohtaisesti neljän globalisaatioteoreetikon väitteitä. Esitän, että voimme ymmärtää valtavirran globalisaatioteoriaa jakamalla sen kahteen paradigmaan: mediateknologiseen globalisaatioteoriaan ja kulttuuriseen globalisaatioteoriaan. Mediateknologisen globalisaatioteorian edustajina käsittelen Manuel Castellsin ja Scott Lashin töitä luvuissa 4 ja 5. Väitän, että heidän näkemyksensä ovat häiritsevän mediakeskeisiä ja että ne tuottavat epähistoriallista ja -kriittistä ymmärrystä yhteiskunnallisista valtasuhteista kapitalistisen globalisoitumisen aikakautena. Luvussa 6 käsittelen Arjun Appadurain ja John Tomlinsonin edustamaa kulttuurista globalisaatioteoriaa. Heidän lähtökohtanaan on yhtäältä se, että kansallisvaltiot ja ”kulttuuri-imperialismin” nimellä tunnetut prosessit ovat nykyisin menettäneet merkityksensä, ja toisaalta se, että niiden sijaan tutkimuksessa pitäisi keskustella globaaleista kulttuurivirtauksista ja kulttuurin irtoamisesta kansallisista tai paikallisista yhteyksistään. Nämä väitteet ovat itsessään ongelmallisia ja johtavat myös sen väheksymiseen, millä tavoin kulttuuri ja media ovat viime vuosikymmeninä tulleet yhä enenevässä määrin osaksi kapitalistista talousjärjestelmää, eritoten neoliberalismin hegemonisuudesta johtuen.

Työn viimeinen osa (luku 7) kokoaa yhteen aiemmin esitettyjä kritiikkejä. Niiden pohjalta esitän tutkimuksen keskeisen tuloksen, jonka mukaan globalisaatioteorian mediakeskeisyys voidaan ymmärtää osana neoliberalismin nousua. Pidän ongelmallisena sitä, että samaan aikaan kun kapitalistiset tendenssit yhteiskunnassa ja kulttuurissa ovat voimistuneet, globalisaatioteorian edustajat ovat suunnanneet huomionsa mediateknologisiin muutoksiin, ensin mainittujen kustannuksella. Väitän lopuksi, että tämä kehityskulku ei palvele niinkään analyyttisiä vaan ennen kaikkea utooppisia tarkoitusperiä: mediateknologisista muutoksista puhuminen tekee mahdolliseksi monenlaisten emansipatoristen väitteiden esittämisen aikana, jota leimaa ajatus siitä, ettei nykyiselle kapitalistiselle yhteiskuntajärjestykselle voida kuvitella vaihtoehtoja.