Veden saatavuus : Oikeustieteellinen tutkimus

Abstract

This study examines long-distance water transfers, which aim to compensate for the geographically uneven distribution of water. By means of pipe systems, such transfers move large quantities of water from inland waterbodies or major groundwater aquifers to another region to improve water quality or water availability for that region’s population or industries. Water transfers are usually motivated by serious local deficiencies in the availability or quality of water.

The thesis compares water transfers and related legal problems in the light of Finnish and French legislation. A central question is whether the environmental aspects of water transfers – mainly the sufficiency, stability, and purity of natural water resources – are sufficiently taken into consideration in these countries’ regulations. Related to this is also the sustainable development perspective. One objective of the study is to determine the social impacts of water transfer regulations and to determine the relevant causes and effects. The method used in preparing this thesis can therefore be called socio-juridical. It includes a regulation-theory-based and especially a normative research approach in the sense that it aims to identify how water transfer regulation should be designed so that it fulfils the environmental policy goals set for water transfers. Water availability is crucially dependent on who the water belongs to or whether it belongs to anyone and what kinds of usage rights exist. As the study shows, due to absolute or regional water scarcity, not all interests in natural water resources can usually be completely satisfied.

One of the study’s main objectives is to clarify what efforts to reconcile different interests have been made in creating legislation and in applying it in Finland and France. It is to be hoped that the regulation of water transfers can in the future make use of voluntary agreements, conflict resolution, and self-regulation. The coordination of interests is currently mainly based on the use of regulation instruments, of which the study deals with economic and judicial-administrative regulation instruments. These instruments (statutes, regulations, taxes, etc.) affect human behaviour although their ultimate goal is to conserve and protect biodiversity and nature.

The study claims that a paradigm shift is necessary concerning water transfers. Instead of the current sector-oriented habit of examining water transfers, they should be assessed in an interdisciplinary manner combining economic, technical, environmental, and social perspectives. The background is concern, also for future generations, about the sufficiency of water resources and about nature’s ability to renew them. Water solidarity is necessary even at the legislative level.

Tutkimuksessa käsitellään veden etäsiirtoja, joiden tarkoituksena on korjata vesivarojen epätasaista maantieteellistä jakautumista. Tällöin vettä otetaan vesistöstä tai huomattavasta pohjavesiesiintymästä siirrettäväksi suurin määrin putkijärjestelmällä toisen alueen yhdyskunnan tai teollisuuden tarpeisiin veden laadun parantamiseksi tai määrän lisäämiseksi.

Tarkastelun kohteena on vain vesi, joka johdetaan nesteenä käytettäväksi. Väitöskirjassa vertaillaan vedensiirtoja ja niihin liittyviä juridisia ongelmia Suomen ja Ranskan lainsäädäntöjen valossa. Keskeinen kysymys on, ottaako vertailuvaltioiden vesiä koskeva sääntely riittävästi huomioon ympäristönäkökohtia vedensiirroissa. Kyse on lähinnä vesiluonnonvaran riittävyydestä sekä muuttumattomuudesta ja pilaantumattomuudesta. Myös kestävän kehityksen näkökulma on tärkeä.

Veden saatavuuden kannalta on olennaista, kenelle vesi kuuluu vai kuuluuko se kenellekään ja millaisia oikeuksia kohdistuu veteen. Vedensiirtojen pääintressi on yhdyskuntien vesihuolto, joka saattaa joutua ristiriitaan vesialueiden omistajien intressien kanssa. Sama voi koskea teollisuutta, maataloutta ja muita talousvettä tarvitsevia yksityisiä. Yleiskäytöllä ei ole vedenottoon nähden pysyvyyssuojaa.

Tutkimuksesta ilmenee, että vesiluonnonvaran absoluuttisen tai alueellisen niukkuuden takia kaikkia siihen kohdistuvia intressejä ei voida yleensä täysimääräisesti toteuttaa. Tutkimuksessa selvitetään, miten Suomen ja Ranskan lainsäädännöissä ja lakien soveltamisessa on pyritty sovittamaan yhteen kilpailevia intressejä.

Molemmissa maissa katsotaan, ettei virtaavaa vettä voi omistaa. Tähän perustuu vesisolidaarisuuden käsite, joka merkitsee sovinnollista, yleiseen etuun nojautuvaa ratkaisua vesiaineeseen kohdistuvien käyttöintressien yhteen sovittamisessa. Ranskassa tämä käsite on kirjattu lakiin. Suomessa taas veteen kohdistuvien intressien keskinäinen järjestys määräytyy tällä hetkellä vesilain 9 luvun 3 §:n mukaan. Vesilakiuudistus muuttanee etuoikeusjärjestystä jonkin verran.

Tulevaisuudessa vedensiirtojen ohjailussa voitaneen käyttää vapaaehtoisia sopimuksia, konfliktien sovittelua ja itseohjausta. Intressien keskinäisessä järjestämisessä ovat tällä hetkellä keskeisiä ohjauskeinot, joista tutkimuksessa käsitellään taloudellisia ja oikeudellis-hallinnollisia ohjauskeinoja.