Vertical Natural Gas Transportation Capacity, Upstream Commodity Contracts and EU Competition Law

Abstract

This EU law study focuses on the application of EU competition law to long-term natural gas capacity reservation and commodity contracts, two issues which pose significant challenges for general EU competition law. For the long-term capacity reservation contracts, these complications concern the pre-liberation contracts or “legacy contracts” as they are often called. The issue is further complicated by the question of the “right of first refusal”, which is one of the key issues for Russia in the context of the Energy Charter Treaty. For the long-term commodity contracts, this includes the foreclosure effect of these contracts and dependence on external producers with a preference for this type of contract. In essence, both questions present a difficult trade-off between introduction of competition and securing EU energy supply. Security of supply is also significant for this study as the use of long-term commodity agreements is often substantiated through a security of supply argument. Sometimes this argument refers to a link between a contract and a particular investment, sometimes it refers to a more general (positive) security of supply effect.

The objective of this study is to examine how EU competition law should be applied to long-term natural gas capacity reservation and commodity contracts. The central argument of this thesis is that long-term contracts, both upstream commodity contracts and the transportation capacity reservation contracts, have a foreclosing effect. Because of the significant legal, economic and political aspects of long-term upstream commodity contracts, the foreclosure should be addressed through restrictions on the use of capacity reservation contracts.

Tämä EU-oikeudellinen tutkimus keskittyy EU-oikeuden soveltamiseen tiettyihin EU:n maakaasumarkkinoiden erityispiirteisiin. Leimallista näille markkinoille on riippuvuus EU-alueen ulkopuolisten yritysten kaasuntoimituksista. Nämä yritykset sekä niiden taustalla olevat valtiot eivät ole sitoutuneet EU-oikeuden soveltamiseen vaan kokevat laajentuvan EU energiaoikeuden uhkana ja johtavan EU-alueen ulkopuolisten toimittajien syrjinnän. Tästä maakaasumarkkinoiden geopoliittisesta elementistä johtuen, Euroopan komissio ei poliittisista syistä voi aina puuttua merkittävien ulkopuolisten kaasuntoimittajien käytäntöihin. Politiikka ja energiansaantiturvallisuus asettaa energiamarkkinoilla rajat, joiden sisällä oikeutta on mahdollista soveltaa.

Erityisenä mielenkiinnonkohteena tässä tutkimuksessa ovat pitkäkestoiset kapasiteetti ja maakaasusopimukset. Eurooppalaisille energiamarkkinoille on ollut leimallista kaasun hankinnan ja myynnin perustuminen pitkäkestoisille sopimuksille. Näiden sopimusten etuna on ollut vakaus, jonka ne tuovat myyjälle ja ostajalle niin kysynnän ja tarjonnan kuin hinnankin osalta. Markkinoiden ideologian muutoksen seurauksena nämä hyvinä pidetyt sopimukset alkoivat kuitenkin muuttua osin ongelmallisiksi. Koska koko alan toiminta rakentui hyvinkin pitkien ja määriltään erittäin merkittävien sopimusten varaan, oli uusien kilpailijoiden markkinoille pääsy hankalaa tai mahdotonta. Toisaalta nämä sopimukset ovat keskeinen osa EU:n energiansaantiturvallisuutta.

Kaasualalla rajat ylittävissä tuontiputkistoissa on erittäin rajoitetusti vapaata kapasiteettia. Ensisijaiset siirtooikeudet on varattu vapautumista edeltävillä pitkillä sopimuksilla, joihin ei liity kolmansien pääsyä verkkoon. Näin uudet potentiaaliset kilpailíjat eivät kykene hankkimaan kauttakuljetuskapasiteettia keskeisillä reiteillä eivätkä saa syöttökapasiteettia uusille markkinoille. Paikkansa vakiinnuttaneet yritykset (entiset monopoliyhtiöt) eivät ryhdy tarpeellisiin kapasiteetin laajennuksiin tai jos ryhtyvät, niin ainoastaan omien tarpeidensa mukaan. Tästä johtuen tukkumarkkinat kaasualalla ovat edelleen jakautuneet kansallisesti ja ennen markkinoiden vapautumista vallinnut voimakas keskittyminen on jatkunut samalla tasolla. Samat kansalliset toimijat hallitsevat yhä kaasumarkkinoita.

Tutkimuksen keskeinen päätelmä on se, että pitkät maakaasusopimukset tulisi sallia osana maakaasuyritysten kaasunhankinta portfoliota. Näiden sopimusten sijaan, komission tulisi kohdistaa kilpailuoikeudelliset toimensa kapasiteettivarauksiin, erityisesti maahantuontikanavien osalta.