Vähemmistövaltiokirkon synty : Ortodoksisen kirkkokunnan ja valtion suhteiden muotoutuminen Suomessa 1917-1922

Abstract

The Birth of the Minority State Church Development of the legal relationship between the state of Finland and the Finnish Orthodox Church 1917 – 1922 Mika Nokelainen, University of Helsinki, Finland.

The present research seeks to explain how the legal relationship developed between the state of Finland and the Orthodox Church of Finland. The main focus is on three statutes: 1) the Statute of the Orthodox Church in Finland as stated by Prime Minister J. K. Paasikivi’s cabinet in November 1918, 2) The Republican Constitution of July 1919 and 3) The Freedom of Religion Act of 1923. This study examines how different political goals influenced the three statutes mentioned above. Another important factor that is taken into account is the attitude of the Lutheran Church of Finland, the church of the national majority, towards the Orthodox minority and its judicial position in the country. Finland became independent in December 1917, in the aftermath of the November Revolution in Russia. The Orthodox Church already had hundreds of years of history in Finland. In the 19th century, several statutes by emperors of Russia had made the Orthodox Church an official state church of Finland. Due to the long history of the Orthodox Church in Finland, Prime Minister Paasikivi’s cabinet made the decision to support the church in the spring of 1918. Furthermore, the cabinet’s goal to occupy East Karelia increased its willingness to support the church. The Finnish-national Orthodox Church was needed to educate the East-Karelians. A new statute on the Orthodox Church in Finland came into force in November 1918, reorganising the administration, economy and legal relationship between the church and state in Finland. With this statue, the cabinet gained some authority over the church. Sections of this statute made possible, for example, the cabinet’s interference in the internal affairs of the church. The Republican Constitution of 1919 included the principle of freedom of religion. The state, which previously had been Lutheran, now became non-denominational. However, the Republican Constitution explicitly mentioned the Lutheran as well as the Orthodox Church, which indirectly confirmed the position of the Orthodox Church as the second state church of Finland. This position was finally confirmed by the Freedom of Religion Act in 1923. In general, the Lutheran Church of Finland did not resist the judicial position of the Orthodox Church. However, some Lutherans regarded the Orthodox Church with suspicion because of its intimate connection with Russia.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millaiseksi muotoutuivat ortodoksisen kirkkokunnan ja valtion suhteet Suomessa vuosien 1917 – 1922 välisenä aikana.

Tutkimuksen kohteena olivat J. K. Paasikiven hallituksen antama asetus ortodoksisesta kirkkokunnasta 1918, hallitusmuoto 1919 ja uskonnonvapauslaki 1923. Tutkimuksessa selvitettiin, miten yhteiskunnan poliittiset virtaukset vaikuttivat ortodokseja koskevien säädösten sisältöön. Lisäksi selvitettiin, miten maan enemmistökirkko suhtautui ortodoksisen vähemmistön asemaan hallitusmuodon ja uskonnonvapauslain säätämisprosesseissa.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että kevään 1918 venäläisvastaisesta ilmapiiristä huolimatta Paasikiven hallitus päätti tukea ortodokseja. Hallitus päätyi ratkaisuunsa, koska ortodokseilla oli pitkä historia Suomessa ja koska ortodoksit olivat autonomian aikana saaneet valtiokirkollisen aseman. Ortodoksien asemaan vaikutti myös hallituksen Suur-Suomi-politiikka. Hallitus halusi liittää Suomeen Itä-Karjalan, jonka väestö oli ortodokseja. Valtio tarvitsi suomalaiskansalliselta pohjalta toimivaa ortodoksista kirkkokuntaa uuden kansanosan eli itäkarjalaisten kansalliseen ja henkiseen sivistystyöhön.

Kirkkokunnan asema määriteltiin marraskuussa 1918 hallinnollisella asetuksella. Sen nojalla ortodoksisesta kirkkokunnasta tuli valtiokirkko, jonka asioissa valtiovallalla oli huomattavan suuri määräysvalta.

Hallitusmuodossa 1919 valtio välillisesti tunnusti erityissuhteensa ortodoksiseen kirkkokuntaan, kun ortodoksinen kirkkokunta mainittiin nimeltä hallitusmuodon virantäyttöjä koskevassa 90 §:ssä. Hallituksen esityksessä kyseistä viittausta ollut, mutta hallitusmuotoon se otettiin Korkeimman oikeuden lausunnon johdosta.

Valtion erityissuhde ortodoksiseen kirkkokuntaan sinetöityi uskonnonvapauslaissa. Se asetti luterilaisen ja ortodoksisen kirkkokunnan erityisasemaan. Uskonnonvapauslaki toteutti käytännössä hallitusmuodossa edellytetyn yksilön uskonnonvapauden, joka koski tasavertaisesti kaikkia kansalaisia. Eduskunta kuitenkin otti uskonnonvapauslakiin luostarien ja sääntökuntien perustamista rajoittavan säännöksen, jota voi pitää ortodoksien uskonnonharjoitusvapautta rajoittavana.

Luterilainen kirkko ei vastustanut ortodoksisen kirkkokunnan erityisasemaa. Yksittäiset luterilaiset henkilöt suhtautuivat ortodoksisuuteen ynseästi, koska ortodoksisuus edusti heidän mielestään venäläisyyttä.