| Nimeke: | Kansankirkko, uskonnonvapaus ja valtio : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen tulkinta uskonnonvapaudesta 1963-2003 |
| Tekijä: | Sorsa, Leena |
| Muu tekijä: | Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, Kirkkohistoria Helsingfors universitet, teologiska fakulteten University of Helsinki, Faculty of Theology |
| Päiväys: | 2010-05-21 |
| Taso: | Väitöskirja (monografia) |
| Tiivistelmä: | Kirkon ja valtion suhde on ollut keskeinen kysymys suomalaisessa uskonnonvapauskeskustelussa. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen uskonnonvapauden tulkintaa sekä uskonnonvapauden merkitystä kirkon ja valtion suhteita koskeneissa kirkolliskokouksen linjauksissa ja päätöksissä vuosina 19632003.
Kirkolliskokous piti vahvasti kiinni kansankirkollisesta identiteetistä. Kansankirkon toiminnallinen aktiivisuus ja pyrkimys yhteistyöhön valtion kanssa herätti kiistoja kirkon sisällä. Samalla kirkon merkityksen heikkeneminen jäsenten keskuudessa herätti huolta. Kirkon asemaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarkastellut vuoden 1963 kirkolliskokous käynnisti prosessin, joka johti kansankirkollisen identiteetin, uskonnonvapauden sekä kirkon ja valtion suhteiden tarkasteluun. Yhteiskunnallinen radikalismi ilmeni 1960 ja 1970luvuilla myös kirkonvastaisuutena. Kirkon yhteiskunnallisen aseman arvioitiin estävän uskonnonvapauden toteutumisen. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tukemana Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous korosti uskonnonvapautta oikeutena uskontoon ja sen harjoittamiseen. Kirkolliskokouksen mukaan uskonnonvapaus oli myös enemmistölle kuuluva oikeus. Jäsentensä edunvalvojana kirkolliskokous esiintyi puolustaessaan aktiivisesti muun muassa uskonnonopetuksen asemaa. Tässä uskonnonvapaustulkinnassa painottui myös kirkon hengellinen ja toiminnallinen vapaus toteuttaa identiteettinsä mukaisesti tehtäväänsä yhteiskunnassa. Kirkon piirissä suhtauduttiin 1960luvun lopulla myönteisesti useisiin uskonnonvapautta sekä kirkon ja valtion suhteita koskeviin uudistuspyrkimyksiin. Kirkon taholla tehtyjen linjausten pohjalle rakentuivat 1970luvulla työskennelleen kirkon ja valtion suhteita sekä uskonnonvapautta tarkastelleen parlamentaarisen komitean lopputulokset. Tämä selvitys ei johtanut suuriin periaatteellisiin muutoksiin, vaan uskonnonvapauden arvioitiin toteutuvan Suomessa varsin hyvin. Selvitys käynnisti kuitenkin kirkon itsenäisyyttä vahvistaneiden muutosten valmistelun. Kirkolliskokous ei itse ollut aktiivinen uskonnonvapauden tai kirkon ja valtion suhteiden uudistaja, vaan se reagoi sille esitettyihin muutosehdotuksiin. Vasta 1990luvulla kirkolliskokous aktivoitui kirkon ja valtion suhteiden uudistamisessa. Kirkolliskokous suhtautui erityisesti 1970luvulta alkaen selkeän myönteisesti muiden uskonnollisten yhdyskuntien aseman edistämiseen. Silti se otti tähän kantaa varsin varovaisesti. Taustalla oli näkemys, jonka mukaan jokaisen kirkon ja uskonnollisen yhdyskunnan vapauteen kuului oman identiteettinsä perustalta päättää omasta valtiosuhteestaan. Kirkolliskokous suhtautui pääosin kielteisesti kirkon yhteiskunnallista asemaa heikentäviin muutoksiin. Vaikka taustalla oli teologista kansankirkkoajattelua, kirkolliskokouksessa muutoksia argumentoitiin lähinnä kirkkopoliittisista pyrkimyksistä käsin. Kirkolliskokous varjeli julkisoikeudellisen asemansa säilymistä. Tämän se arvioi tukevan kirkon toimintaedellytyksiä ja uskonnonvapautta. |
| Avainsanat: | teologia |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |