Naiset ja naisten puheet kirkolliskokouksen naispappeuskeskusteluissa vuosina 1974-1987

Abstract

Women and women’s words in discussions about the ordination of women in the General Synod between 1974 and 1987.

In 1986, the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland approved the ordination of women. Prior to that decision, a considerable amount of discussion and debate took place about this renewal in both the Synod and the general public. The different points of view had divided the church and the people, and had placed the church under pressure to resolve the issue as soon as possible. At the same time, the changing climate in people’s attitudes toward the church and the changing position of women in society clearly weighed in on this matter.

The research material consists of the speeches about the ordination of women given by the women representatives in the General Synod of the Evangelical Lutheran Church in Finland between the years 1974 and 1987. The aim is to determine why these representatives wanted to ordain women as pastors, what kind of women pastors they wanted to have in the congregations, and what they wanted to change in the church through this renewal.

The basic methods of the analysis include discourse analysis as well as the new rhetorics and some concepts used by Pierre Bourdieu. A framework, which I named rhetoric patterning, was developed to interpret the results. This framework has facilitated the identification of three effective discourses in the studied argumentation: the folk church discourse, the pastor image discourse and the church image discourse.

According to the opinions of the women representatives, the concept of “change” turned out to be a very decisive factor as the church sought a way to reach its members. To maintain a good and modern image seemed very important for the church to be able to perform its task in the modern era. The women representatives presented the situation of the church in terms of contextual theology and took seriously the membership of all those baptized into the church. They were therefore ready to take into account the opinion of all church members.

The problem was that even though the ordination of women was established, the fixed mental schemes of the people and the strong power structures of the church remained untouched. Women were allowed into a new area of church life, but with certain publicly pronounced and unconsciously recognized conditions. Did this change really mean greater equality between women and men, as was intended?

Key words: ordination of women, General Synod, contextualization, discourse analysis.

Naiset ja naisten puheet kirkolliskokouksen naispappeuskeskusteluissa vuosina 1974–1987

Naiselle annettiin mahdollisuus saada pappisvihkimys Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuoden 1986 kirkolliskokouksessa siitä huolimatta, että hän on nainen. Näin esitän väitöskirjatutkimuksessani, jossa olen analysoinut naisedustajien kirkolliskokouksessa mainitusta aiheesta pitämät puheet.

Naispappi kirkon modernin ilmeen symbolina

Naispappi on puheissa ilmenevien diskurssien eli yhteen koottujen aiheryppäiden mukaan ennen muuta merkki kirkon modernisoitumisesta. Sen perussanoma pysyy tutkittujen puheiden mukaan samana, mutta sen on oltava valmis uudistumaan ja osoittamaan, että kirkko ei ole jäänyt jälkeen muutoksista, joita ympäröivässä yhteiskunnassa on tapahtunut. Tutkimus toteaa, että naispappeus ei ole tullut kirkon agendalle alun alkaen teologisista syistä. Se on otettu mukaan, koska yhteiskunnallinen muutos koko modernin ajan on vienyt kehitystä yhteiskunnassa kohti naisten tasavertaista osallistumista erilaisiin tehtäviin, periaatteessa kaikkiin tehtäviin. Kirkko on mukauttanut toimintaansa ja käytäntöjään sekä opin tulkintaansa vähitellen monilla eri alueilla, ei suinkaan vain naispappeudessa, yhteiskunnallisen kehityksen mukaiseksi. Lähes viimeisenä tuli tämä vallan alue, jolla teologinen tietämys on määräävä. Naispappeus oli tärkeä kirkon imagolle muuttuvassa ajassa. Sisäiset uudistukset ja teologiset pohdinnat eivät kulkeneet samassa tahdissa. Tosin tutkittujen puheiden pitäjien tärkeä motiivi oli ennen muuta turvata kirkon mahdollisuus tehdä varsinaista työtään sen ajan ihmisten parissa ja heidän hyväkseen. Siihen kirkon hyvä imago oli välttämätön. Oikeastaan on mahdollista, että joskus se oli tärkeämpää kuin itse pappeuden saaminen naisille.

Mikä todella muuttui?

Naispappeuden hyväksyminen oli suuri muutos, jonka puolesta naisedustajat yhdistivät voimansa kerta toisensa jälkeen. Kaikki 60 naisedustajaa, jotka olivat mukana kirkolliskokouksissa tutkittuina vuosina, puolustivat naispappeutta. Kuitenkin tutkija jää kysymään, mikä todella muuttui ja mikä oli se tasa-arvo, joka saavutettiin. Miespuolisten kollegoiden oli edelleen mahdollista määritellä naisen pappeus: hyväksyä tai hylätä. Sen takasi muun muassa ponsi, joka ei antanut naispapeille samoja mahdollisuuksia arvioida toisen sukupuolen pappeuden laatua.