Vastuu sopimusketjussa

Abstract

As a rule, the scope of contractual obligations is limited to the contracting parties. This legal principle is called the doctrine of privity of contract. It is also clear that in many situations a third party is de facto dependent on a contract that the party is not a party to. The trends toward specialization and outsourcing have increased the number of parties that participate in producing a product or service. If the privity doctrine is followed without exception situations can arise rather often in which the creditor suffers a loss because of a defective performance by a party not contractually liable to the creditor.

Although contractual obligations are mostly limited to the contracting parties, in Finnish law there are numerous exceptions. Obviously, the privity doctrine is still a strong main rule, but it can be deviated from if there are sufficient real grounds. Instead of understanding the privity rule as a strict and formal norm, it should be seen as a presumption grounded in practical reasons that can also be bypassed for practical reasons. The most essential reason for a strict interpretation of the privity doctrine is the need to be able to manage contractual risks contractually. The most important argument for deviating from the privity doctrine is that the systematics of law should adapt itself to the development of society and protect the parties’ reasoned expectations, eventhough there is no formal contract between them.

From the general arguments, three more specific points can be derived. First, the proximity or closeness of the relationship between the subcontractor and the injured party seems to be essential when considering direct liability. The most important factor turns out to be whether the subcontractor has foreseen the damages that the faultiness of his performance will inflict on the end user. Second, there does not seem to be any real need for direct liability insofar as the injured party has the chance to recover his damages from his immediate contracting party. Third, the material content of direct liability must be closely bound to the content of the two contractual relationships in a contractual chain. Both the subcontractor and the injured party have, as a rule, the right to invoke norms that are in force in either of the two contractual relationships.

Velvoiteoikeudellisen pääsäännön mukaan sopimuksen oikeusvaikutukset rajoittuvat välittömiin sopijapuoliin. Modernissa vaihdannassa kuitenkin esiintyy yhä useammin tilanteita, joissa toimijat ovat riippuvaisia myös muiden kuin välittömien sopimuskumppaneidensa suoritusten asianmukaisuudesta. Esimerkiksi työkoneen tilaajan kannalta on tärkeää, että valmistajan käyttämät alihankkijat toimittavat koneen eri komponentit sovitulla tavalla. Mitä enemmän liike-elämän toimijat erikoistuvat ja verkostoituvat, sitä useammin syntyy asetelmia, joissa vahingonaiheuttaja ja -kärsijä eivät ole välittömässä sopimussuhteessa toisiinsa, vaikka heille syntyykin odotuksia toistensa sitoumusten perusteella.

Tutkimuksen aluksi käydään läpi suuri joukko oikeutemme tuntemia tilanteita, joissa sopimusvaikutuksia ulottuu välittömän sopimussuhteen ulkopuolelle. Poikkeusten lukumäärä, keskinäinen erilaisuus ja eräitten poikkeusten laaja-alaisuus antavat aiheen päätelmälle, jonka mukaan sopimusvaikutusten rajoittumista sopijapuoliin ei ole pidettävä oikeudessamme jäykkänä sääntönä. Kyse on pikemminkin tosiasiallisten olosuhteiden määräämästä lähtökohdasta, josta voidaan poiketa vaihdantarakenteen erityispiirteiden tai muiden painavien syiden vaatiessa. Toisaalta tarve hallita vastuuriskejä sopimuksin puoltaa useimmissa tilanteessa sitä, että sopimuksen vastuuvaikutukset rajautuvat tiukasti sopijapuoliin.

Tutkimuksessa esitetään kolme yleistä näkökohtaa sen arviointiin, onko välittömän sopimussuhteen ylittävä vastuu mahdollinen tietyssä tilanteessa. Ensinnäkin voidaan edellyttää, että oikeussuhde vahinkoa aiheuttaneen aiemman suoritusportaan ja vahinkoa kärsineen loppukäyttäjän välillä on riittävän läheinen. Keskeisin läheisyyteen vaikuttava seikka on se, miten hyvin aiempi suoritusporras saattoi ennakoida suorituksensa lopullisen käyttöympäristön ja siihen liittyvät vahinkoriskit. Toisaalta on syytä katsoa, että vahingonkärsijä voi esittää vaatimuksia yli välittömän sopimussuhteen vain, jos korvauksen vaatiminen sopimuskumppanilta olisi selvästi epätarkoituksenmukaisempaa esimerkiksi tämän maksukyvyttömyyden takia. Aiemman suoritusportaan aseman turvaamiseksi on kuitenkin tärkeää, että hän saa vedota loppukäyttäjää kohtaan pääsääntöisesti kaikkiin vastuutaan rajoittaviin sopimusehtoihin ja muihin oikeussääntöihin, jotka ovat voimassa jommassakummassa ketjun sopimussuhteista.