Christian-Muslim Dialogue : Perspectives of Four Lebanese Thinkers

Abstract

This study describes and analyses two Lebanese Muslims’ and two Lebanese Christians’ ideas about Christian-Muslim dialogue, its nature, aims, and methods and its different dimensions, which include doctrinal, ethical, and social dimensions. On the basis of the analysis, the four thinkers’ contributions for promoting constructive dialogue are evaluated. The persons studied are two religious authorities, the Shiite Great Ayatollah Muhammad Husayn Fadlallah (b. 1935) and the Eastern Orthodox Metropolitan of Mount Lebanon, Georges Khodr (b. 1923), and two academic scholars, Doctor Mahmoud Ayoub (b. 1935) and Doctor, Father Mouchir Aoun (b. 1964), from the Shiite and Greek Catholic communities, respectively. The method of the study is systematic analysis. The sources consist of the four thinkers’ writings on Christian-Muslim relations, the most of which have been published in Lebanon in the 1990s and 2000s in the Arabic language.

In their general guidelines for Christian-Muslim dialogue, the four authors do not offer any novel or unusual insights. However, their dialogue visions are multi-faceted, motivating interreligious encounter both on religious and practical grounds and clarifying the theological grounds and socio-political conditions of this endeavour. The major challenge appears to be the tension between loyalty to one’s own convictions and taking into account the particular self-understanding of the other. While this tension may be ultimately unsolvable, it is obvious that linking dialogue tightly to missionary motivations or certain theological agenda imposed on the others is not conducive for better mutual understanding. As for how diverse theologies of religions affect interreligious dialogue, narrow exclusivism hardly promotes mutual knowledge and appreciation, but also inclusive and pluralistic positions have their particular dilemmas. In the end, dialogue is possible from diverse positions on theology of religions.

All the authors discuss the theological themes of divine revelation, concept of God, and human condition and ultimate destiny. The two religions’ particular views on these issues cannot be reconciled, but the authors offer diverse means to facilitate mutual understanding on them, such as increasing mutual knowledge, questioning certain traditional condemnations, showing theological parallels between the two religions, and transcending doctrinal disagreements by stressing common religious experience or ethical concerns. Among the theological themes, especially the concept of God seems to offer possibilities for better understanding than has traditionally been the case. Significantly, all the four authors maintain that Christians and Muslims share the faith in the one God, irrespective of their disagreements about the nature of his oneness.

Basic ethical principles are not discussed as widely by the four authors as might be expected, which may reflect the shared cultural background and common ethical values of the Lebanese Muslims and Christians. On this level, Christians’ alienation from the Islamic law appears as the most significant challenge to mutual understanding, while neighbourly love and the golden rule of ethics offer a fruitful basis for further dialogue. As for the issue of political power-sharing in Lebanon, it is clear that the proposal of an Islamic state is problematic in a country with a sizable Christian minority and a heterogeneous Muslim population. Some form of democracy seems more viable for a multireligious country, but the question remains how to retain religion as a vital force in society, which is felt to be important by all the four Lebanese authors.

Tutkimus analysoi neljän libanonilaisen ajattelijan käsityksiä kristittyjen ja muslimien välisestä vuoropuhelusta, huomioiden niin vuoropuhelun opillisen, eettisen kuin yhteiskunnallisenkin ulottuvuuden. Pyrkimyksenä on ennen kaikkea selvittää, millaisia välineitä he antavat rakentavalle vuoropuhelulle. Tutkittaviin henkilöihin kuuluu sekä kaksi uskonnollista auktoriteettia, shiialainen suurajatolla Muhammad Husayn Fadlallah (s. 1935) ja Libanonin vuoren ortodoksinen metropoliitta Georges Khodr (s. 1923) että kaksi akateemista tutkijaa, shiialaisesta taustasta tuleva professori Mahmoud Ayoub (s. 1935) ja kreikkalais-katolinen pappi, professori Mouchir Aoun (s. 1964). Lähteenä ovat kyseisten henkilöiden kirjoitukset kristittyjen ja muslimien välisestä vuoropuhelusta, joista suurin osa on julkaistu Libanonissa 1990- ja 2000-luvuilla arabian kielellä.

Yleisten periaatteiden tasolla vuoropuhelun suurin haaste näyttää olevan, miten säilyttää omat vakaumuksensa samalla kun ottaa vakavasti toisen osapuolen itseymmärryksen. Tämä jännite ei ehkä ole lopullisesti ratkaistavissa, koska jokainen osapuoli luonnollisesti tarkastelee toista omasta näkökulmastaan. Vuoropuhelua on mahdollista käydä erilaisista teologista lähtökohdista, mutta sen sitominen tiukasti lähetystyöhön tai tiettyyn teologiseen agendaan ei edistä keskinäistä ymmärrystä.

Kristinuskolla ja islamilla on erilaiset, yhteen sovittamattomat näkemykset monista opillisista kysymyksistä, kuten jumalallisesta ilmoituksesta, jumalakäsityksestä sekä ihmiskäsityksestä. Vuoropuhelussa on kuitenkin tapoja lisätä keskinäistä ymmärrystä näistä kysymyksistä, kuten toisen osapuolen näkemyksiä koskevan tiedon lisääminen, toista koskevien perinteisten väärinkäsitysten kyseenalaistaminen, teologisten samankaltaisuuksien osoittaminen islamin ja kristinuskon välillä ja opillisten erimielisyyksien ylittäminen korostamalla yhteistä uskonnollista kokemusta tai yhteisiä eettisiä pyrkimyksiä. Erityisesti jumalakäsityksen suhteen näyttäisi olevan mahdollisuuksia perinteistä parempaan yhteisymmärrykseen. Huomionarvoista on, että kaikki neljä kirjoittajaa katsovat muslimien ja kristittyjen jakavan uskon yhteen Jumalaan, vaikka he ymmärtävätkin Jumalan ykseyden eri tavoin.

Eettisten periaatteiden tasolla hedelmällisimmän lähtökohdan vuoropuhelulle näyttävät tarjoavan molempien uskontojen tuntema lähimmäisen rakkauden vaatimus ja kultainen sääntö, jonka mukaan tulee rakastaa lähimmäistään kuin itseään. Yhteiskunnallisella tasolla puolestaan on selvää, että demokraattinen hallinto sopii parhaiten Libanonin kaltaiseen monesta uskontokunnasta muodostuvaan valtioon. Ratkaisematta kuitenkin jää, millä tavoin varmistetaan, että positiiviset uskonnolliset arvot säilyttävät asemansa yhteiskunnassa, jossa valtio on erotettu uskonnosta.