Ihanne ja todellisuus : Jäsenyyteen sitoutuminen Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle

Abstract

The subject of the study is the ideal and reality of commitment to membership in the Evangelical Lutheran Church of Finland from the 1960s to the 2000s. The research task is to ascertain what manner of commitment the Evangelical Lutheran Church of Finland expects from its members (the ideal) and how in reality membership of the Church is realized (empiria). The research object is also to study the extent to which the ideal of commitment evinced by the Church and the actual relation of commitment to the Church changed during the research period. Additionally, those factors were analysed which influence the relation between the ideal and reality of commitment.

In the analysis of the ideal of commitment the research data are official documents of the Evangelical Lutheran Church of Finland. They include confessions of the Church, Catechisms, Christian doctrine, joint strategies and plans of the Church, likewise the Church Act and Church Order. The reality of commitment is explored on the basis of Church membership, participation in parish activity and the private practice of religion, likewise attitude to Christian faith. The empirical data of the study comprise Church statistics, material from Statistics Finland and relevant surveys implemented during the research period.

The ideal of commitment alongside membership includes knowing the basic tenets of Christian faith and family life based on prayer and participation in liturgical cycles. A member of the Church is expected to take care of his/her faith by living in participation of the Word and sacrament, bearing responsibility for the parish and faithfully discharging his/her worldly obligations. There have been no major changes in the ideal of commitment during the research period.

On the contrary, the reality of commitment has changed. Although the majority of Finns are still members of the Church, there has been a constant decline in their share of the population. The same can be stated with respect to parish life. This has its own strengths, among them Church rites, parish activity around feast days and also work with children and confirmation training. However, the general trend is towards a decline in participation. There has also been a decrease in commitment to belief in God as taught by the Church. On the other hand, private religious observance has not changed at all.

From the perspective of commitment the Evangelical Lutheran Church of Finland exists in a state of tension between the theological ideal and sociological empiria.

Matters exerting a particular influence over the relation between ideal and reality are communality and varying conceptions of the Church, likewise contextuality and the related private Christianity.

Societal change poses a challenge to traditional Church communality. A decline in communality has in turn led to a decline in belonging to the Church. Weakening awareness of membership has undermined the handing down of the tradition among younger generations.

Modernization has influence the identity of the Church and brought the Church to an internal divergence. This way it has been able to retain its structure as a folk church but at the same time it has lost its opportunities for the formation of a clear identity. The Church has adjusted to societal change by outward-directed activities (performance) alongside the purely religious message (function).

The tension between an unchanged message and a changed operating environment has increased. The challenge of contextuality has led the Church to review parish life, the nature of teaching and activity and the language used by the Church, likewise the cultural modus. Increasingly “privatized Christianity” challenges above all the theology and teaching of the Church, but also the life of worship and relation to cultural life.

Tutkimuksen aiheena on jäsenyyteen sitoutumisen ihanne ja todellisuus Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa 1960-luvulta 2000-luvulle. Tutkimuksessa selvitetään, millaista sitoutumista Suomen evankelis-luterilainen kirkko odottaa jäseniltään ja miten todellisuudessa kirkon jäsenyyteen sitoutuminen toteutuu. Tutkimuskohteena on myös se, missä määrin ihanteen ja todellisuuden suhde on tarkastelujaksolla muuttunut. Lisäksi analysoidaan sitoutumisen ihanteen ja todellisuuden välillä vaikuttavia tekijöitä.

Tutkimusaineistona ovat sitoutumisen ihannetta tutkittaessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat, katekismukset, kristinoppi, kirkon yhteiset suunnitelmat ja strategiat sekä kirkkolaki ja -järjestys. Sitoutumisen todellisuutta selvitetään kirkon jäsenyyden, seurakunnalliseen toimintaan osallistumisen ja yksityisen uskonnonharjoittamisen sekä kristilliseen uskoon asennoitumisen pohjalta. Empiirisen aineiston muodostavat kirkon tilastot, Tilastokeskuksen aineistot sekä aiemmin toteutetut kyselytutkimukset.

Sitoutumisen ihanteena on kirkon jäsenyys sekä kristillisen uskon perusasioiden tiedollinen hallinta ja niihin liittyvä päivittäinen hartauselämä. Kirkon jäsenen odotetaan hoitavan uskoaan elämällä sanan ja sakramenttien osallisuudessa, kantavan vastuuta seurakunnasta ja hoitavan tunnollisesti maallista kutsumustaan. Sitoutumisen ihanteessa ei tarkastelujaksolla ole tapahtunut suuria muutoksia.

Sitoutumisen todellisuus on sen sijaan muuttunut. Kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut. Osa seurakuntien toimintamuodoista, kuten kirkolliset toimitukset, juhla-aikojen seurakunnallinen toiminta sekä lapsi- ja rippikoulutyö, tavoittavat edelleen suuren osan suomalaisia. Yleinen suuntaus on kuitenkin osallistumisaktiivisuuden laskeminen. Myös sitoutuminen kirkon opettamaan uskoon Jumalasta on vähentynyt. Sen sijaan yksityinen uskonnonharjoitus ei ole juurikaan muuttunut. Sitoutumisen näkökulmasta Suomen evankelis-luterilainen kirkko elää teologisen ideaalin ja sosiologisen empirian jännitekentässä.

Yhteiskunnan muutos on haastanut kirkon perinteisen yhteisöllisyyden, jonka heikentyminen on osaltaan vähentänyt kirkkoon kuulumista. Tradition siirtymisen ohentuessa erityisesti nuorempien sukupolvien jäsentietoisuus on heikentynyt.

Modernisaatiokehitys on vaikuttanut kirkon identiteettiin, jossa tapahtunut muutos on johtanut kirkon sisäiseen eriytymiseen. Kansankirkkorakenne on säilynyt, mutta identiteetti hämärtynyt. Kirkko on sopeutunut yhteiskunnan muutokseen tuomalla lisääntyvässä määrin uskonnon ulkoisia vaikutuksia varsinaisen uskonnollisen sanoman rinnalle.

Pysyvän sanoman ja muuttuvan toimintaympäristön välinen jännite on lisääntynyt. Kyse on kontekstuaalisuudesta, joka edellyttää kirkkoa arvioimaan seurakuntaelämän, opetuksen ja toiminnan luonnetta sekä kirkon käyttämää kieltä ja kulttuurista tapaa. Individualisoitumisen aiheuttama ”privaattikristillisyys” haastaa kirkon teologian ja opetuksen sekä jumalanpalveluselämän ja suhteen kulttuurielämään.