| Nimeke: | Epidemiological data of seasonal variation in mood and behaviour |
| Tekijä: | Grimaldi-Toriz, Sharon |
| Muu tekijä: | Helsingin yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta, kansanterveystieteen laitos Helsingfors universitet, medicinska fakulteten, institutionen för folkhälsovetenskap University of Helsinki, Faculty of Medicine, Department of Public Health |
| Päiväys: | 2009-12-18 |
| Taso: | Väitöskirja (artikkeli) |
| Tiivistelmä: | Tämän tutkimuksen aiheena oli mielialassa ja käyttäytymisessä ilmenevän vuodenaikaisvaihtelun merkitys terveydelle. Tämä kaamosoireilu altistaa metaboliselle oireyhtymälle, jonka ilmaisimena kaamosoireet voisivat toimia osana terveystarkastuksia. Kaamosoireet johtuvat elimistön sisäisen kellon rytmihäiriöistä. Kaamosoireita voi lievittää ja ehkäistä paitsi liikunnalla myös valolla. Elimistön sisäistä kelloa tahdistava valaistus saattaisi edistää painonhallintaa ja edelleen ehkäistä metabolista oireyhtymää. Yleisvalaistuksen kohentaminen saattaisi lisäksi vaikuttaa myönteisesti niin terveyteen liittyvään elämänlaatuun kuin henkiseen hyvinvointiin.
Tutkimuksen lähdeaineistona käytettiin Terveys 2000 -tutkimusta. Sen 30-vuotiaita ja sitä vanhempia suomalaisia edustavaan otokseen kuului 8028 henkilöä. Heistä 5480 haastateltiin kasvokkain, minkä jälkeen heidän terveydentilansa tutkittiin ja he vastasivat muokatun vuodenaikaiskyselyn (Seasonal Pattern Assessment Questionnaire), muokatun mielialakyselyn (Beck Depression Inventory), geneerisen terveyteen liittyvän elämänlaatukyselyn (15D) ja henkisen pahoinvointikyselyn (General Health Questionnaire) kysymyksiin. Mielenterveyden häiriöiden diagnosoimiseksi käytettiin strukturoitua menetelmää (Munich Composite International Diagnostic Interview), ja metabolisen oireyhtymän määrittämiseksi käytettiin National Cholesterol Education Program Adult Treatment Panel III:n mukaisia kriteerejä. Tämä tutkimus osoitti, että 85 sadasta suomalaisesta kokee mielialansa ja käyttäytymisensä toistuvasti vaihdelleen vuodenaikojen mukaan. Kolmella sadasta nämä kaamosoireet ovat olleet siinä määrin vakavia, että he hyötyisivät hoidosta. Yhdeksällä sadasta oli tutkimustalvena yhtaikaa sekä vakavia masennusoireita että vakavia kaamosoireita, ja jos aiempien tutkimusten havainnot siitä, että joka kymmenes tällainen henkilö sairastaa kaamosmasennusta, pätevät tähän tutkimukseen, niin kaamosmasennuksen esiintyvyys suomalaisilla on 9 tuhannesta. Vakavien kaamosoireiden esiintyminen suurensi riskin samanaikaisten vakavien masennusoireiden ilmenemiselle yli kolminkertaiseksi. Niin kaamosoireet kuin masennusoireet vallitsivat tasaisesti maassamme. Kaamosoireista erottui kaksi faktoria: metabolinen faktori ja mielenterveyden faktori. Edelliseen lukeutuivat painossa ja ruokahalussa ilmenevät vuodenaikaisvaihtelut. Kaamosoireiden vahva latautuminen vuodenaikaisvaihtelun metaboliselle faktorille suurensi metabolisen oireyhtymän vaarasuhteen 1.2-kertaiseksi ja selittyi merkitsevästi osaltaan myös huonoksi koetusta kodin yleisvalaistuksesta käsin. Etenkin painon toistuva vuodenaikaisvaihtelu osoittautui metabolisen oireyhtymän uudeksi riskitekijäksi jo tunnettujen riskitekijöiden huomioimisen jälkeenkin. Heikompi terveyteen liittyvä elämänlaatu selittyi merkitsevästi niin kaamosoireilla kuin huonoksi koetulla yleisvalaistuksella ja ne selittivät merkitsevästi myös suurempaa henkistä pahoinvointia vielä tunnettujen riskitekijöiden huomioimisen jälkeenkin. Elimistön sisäisen kellon toiminnasta syntyvissä vuodenaikaisvaihteluissa ja vuorokausirytmeissä ilmenevät rytmihäiriöt saattavat johtaa metabolisiin häiriöihin. Nämä metaboliset häiriöt voivat edelleen pahentua niukan valaistuksen seurauksena mutta toisaalta lievittyä valoaltistuksen avulla. Siten sisäisen kellon rytmihäiriöt ja valo vaikuttavat terveyteemme, mikä ilmenee muun muassa terveyteen liittyvässä elämänlaadussa ja henkisessä hyvinvoinnissa. Avainsanat: elämänlaatu, hyvinvointi, kaamosoire,leveyspiiri, masennustila, metabolinen oireyhtymä, valaistus, vuodenaika |
| Avainsanat: | kansanterveystiede |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |