Arkeologia, historialliset kartat ja paikkatieto

Abstract

This licentiate thesis is composed of three parts, of which the parts 2 and 3 have been published elsewhere.

Part 1 deals with the research history of large-scaled historical maps in Finland. The research done in four disciplines – archaeology, history, art history and geography – is summarized. Compared to the other disciplines, archaeology is characterized by its deep engagement with the location. Because archaeology studies different aspects of the past through material culture, it is the only discipline in which the concrete remains portrayed on the maps are “dug up”. For the archaeologist, historical maps are not merely historical documents with written information and drawings in scale, but actual maps which can be connected with the physical features they were made to illustrate in the first place. This aspect of historical maps is discussed in the work by looking at the early (17th and 18th century) urban cartographic material of two Finnish towns, Savonlinna and Vehkalahti-Hamina. In both cases, the GIS-based relocating of the historical maps highlights new aspects in the early development of the towns. Part 1 ends with a section in which the contents of the entire licentiate thesis are summarized.

Part 2 is a peer reviewed article published in English. This article deals with the role of historical maps converted into GIS in archaeological surveys made in Finnish post-medieval towns (16th and 17th centuries). It is based on the surveys made by the author between 2000 and 2003 and introduces a new method for the archaeological surveying of post-medieval towns with wooden houses. The role of archaeology in the sphere of urban research is discussed. The article emphasizes that the methods used in studying the development of southern European towns with stone houses cannot be adequately applied to the wooden towns of the north.

Part 3 is a monograph written in Finnish. It discusses large-scaled historical maps and the methods for producing digital spatial information based on historical maps. Since the late 1990’s, archaeological research in Finland has been increasingly directed towards the historical period. As a result, historical cartography has emerged as one of the central sources of information for the archaeologist, too.

The main theme of this work is the need for using historical maps as real maps which, surprisingly, has been uncommon in the historical sciences. Projecting historical maps to the very place they were made to illustrate is essential to understanding the maps. This is self-evident for the archaeologist, who is accustomed to studying the material past, but less so to researchers in other historical disciplines that concentrate on written and visual sources of information. With the help of GIS, the historical maps can be concretely linked to the places they were originally made to illustrate. In doing so, and equipped with a cartographic comprehension, new observations can be made and questions asked, which supplement and occasionally challenge the prevailing views.

Artikkelimuotoinen lisensiaatintutkimus koostuu kolmesta osasta. Osat 2 ja 3 on julkaistu aikaisemmin. Osa 1 on kirjoitettu lisensiaatintutkimusta varten.

Osa 1 käsittelee historiallisten suurimittakaavaisten karttojen tutkimuskäyttöä Suomessa. Katsauksessa käydään läpi arkeologian, historian, taidehistorian ja maantieteen historiallisia karttoja hyödyntävä tutkimus. Arkeologian erityispiirteenä suhteessa muihin käsiteltyihin tieteisiin on arkeologian vahva kytkös paikkaan. Arkeologia käyttää historiallisia karttoja paikantaakseen tai tulkitakseen muinaisjäännöksiä; maastosta yhä löydettävää menneisyyden materiaalista kulttuuria. Tätä seikkaa käsitellään tarkemmin kahden kaupungin varhaisimman, 1600- ja 1700-luvuille ajoittuvan, kartta-aineiston kautta. Esimerkkeinä esiteltävät tutkimustulokset perustuvat pääosin kirjoittajan vuosina 2000–2003 toteuttamaan ”Vaasa- ja suurvalta-ajan kaupunkien arkeologiseen inventointiprojektiin”, jonka aikana tuotetuista internetissä julkaistuista yhteensä viidestätoista tutkimusraportista yksi on tämän työn liitteenä (Liite 1). Osan 1 päättää koko työtä kokoava yhteenveto.

Osa 2 on englanninkielinen referee-julkaisukäytäntöä seuraavassa julkaisussa julkaistu artikkeli, joka käsittelee historiallisen kaupunkikartografian ja siitä tuotetun paikkatiedon hyödyntämistä kaupunkiarkeologisessa inventoinnissa. Artikkeli perustuu kirjoittajan vuosina 2000–2003 Museovirastossa toteuttamaan edellä mainittuun kaupunkiarkeologiseen inventointiprojektiin. Artikkeli esittelee kaupunkiarkeologisen inventointimenetelmän, jossa hyödynnetään historiallisista kartoista tuotettua digitaalista paikkatietoa. Artikkelissa pohditaan myös arkeologian osaa kaupunkitutkimuksessa. Kirjoituksessa otetaan kantaa etelämpänä Euroopassa kivikaupungeissa luotujen kaupunkien asemakaavallisen kehityksen tutkimuksessa käytettyjen menetelmien soveltuvuuteen Pohjois-Euroopan historiallisten puukaupunkien tutkimukseen.

Osa 3 on suomenkielinen monografia, joka käsittelee historiallisia suurimittakaavaisia karttoja ja sitä kuinka niiden pohjalta voidaan tuottaa digitaalista paikkatietoa. Julkaisu esittelee Suomessa käytettävissä olevan kartta-aineiston, mukaan lukien muutokset karttojen tekotavoissa ja tietosisällössä. Vaikka julkaisu ei ole kirjoitettu vain arkeologeille, sen sisällyttäminen osaksi arkeologian opinnäytetyötä on perusteltua. Historiallisen ajan arkeologien tutkimus on – sekä perustutkimuksen että julkaisujen määrässä – ollut Suomessa jatkuvassa kasvussa 1990-luvun lopulta alkaen ja historialliset kartat ovat historiallisen ajan arkeologian eräitä keskeisimpiä tutkimuksissa hyödynnettäviä lähteitä. Lisäksi arkeologisen tutkimuskohteen maankäyttöhistorian ymmärtäminen on tärkeää kaikelle arkeologiselle tutkimukselle tutkittavasta aikahorisontista riippumatta.

Työn keskeisenä teemana on historiallisen kartan käyttäminen karttana, mikä – yllättävää kyllä – on ollut historiallisessa ihmistoimintaa tutkivassa tutkimuksessa hyvin harvinaista. Karttoja on ennemminkin käytetty kuten muita kirjallisia historiallisia lähteitä, jolloin kartat on luokiteltu niiden lähdearvon perusteella ja sijoitettu historialliseen asiayhteyteensä, mutta ei liitetty siihen paikkaan jota ne alun perin on tehty kuvaamaan. Arkeologinen tieto liittyy yleensä tiettyyn paikkaan, minkä takia myös historiallisen kartan liittäminen kartan kuvaamaan paikkaan on arkeologille luonnollista. Tämä on arkeologialle ominainen piirre, jonka suhteen arkeologialla on annettavaa myös muille historiatieteille. Työn Osassa 1 esitellyt Savonlinnan ja Vehkalahti-Haminan tapaustutkimukset ovat tätä väitettä havainnollistavia esimerkkejä.

Historiallisen paikkatiedon avulla yli kolmesataa vuotta vanhat kartat liitetään taas niiden kuvaaman paikan yhteyteen. Karttojen avulla arkeologit pystyvät paikantamaan historiallista asutusta, ja tuomaan tuon ajan materiaalisen kulttuurin jäänteet jälleen päivän valoon – tutkijoiden tutkittaviksi ja ihmisten ihasteltavaksi.