Restorative treatment practices and dentist-related factors

Abstract

This study aimed at elucidating real-life aspects of restorative treatment practices. In addition, dentists' views and perceptions of and variation in restorative treatment practices with respect to dentist-related factors were evaluated.

Reasons for placement and replacement of restoration, material selection, posterior restoration longevity, and the use of local anesthesia were assessed on two cross-sectional data sets. Data from the Helsinki Public Dental Service (PDS) included details on 3057 restorations performed by dentists (n=134) during routine clinical work in 2001. The other PDS data from Vantaa were based on 205 patient records of young adults containing information on 1969 restorations investigated retrospectively from 1994-1996 backwards; 51 dentists performed the restorations. In addition, dentists’ self-reported use of local anesthesia and estimates of restoration longevity were investigated by means of a nationwide questionnaire sent to 592 general dental practitioners selected by systematic sampling from the membership list of the Finnish Dental Association in 2004. All data sets included some background information on dentists such as gender, year of birth or graduation, and working sector.

In PDS in 2001, primary caries was the reason for placement of restoration more often among patients aged under 19 years than among older patients (p<0.001). Among patients over 36 years of age, replacements represented the majority. Regarding dentist-related factors, replacements of restorations were made by younger dentists more frequently than by older dentists (p<0.001). In PDS in 1994-1996, the replacement rate of posterior restorations was greater among female dentists than among male dentists (p=0.01), especially for amalgams (p=0.008). The mean age of replaced posterior restoration among young adults was 8.9 (SD 5.2) years for amalgam and 2.4 (SD 1.4) years for tooth-colored restorations, the actual replacement rate for all existing posterior restorations being 7% in PDS in 1994-1996. Of all restorative materials used, a clear majority (69%) were composites in PDS in 2001. Local anesthesia was used in 48% of cases and more frequently for older patients (55%) than for patients aged under 13 years (35%) (p<0.001). Younger dentists more often used local anesthesia for primary restoration than did the older dentists (p<0.001), especially for primary teeth (p=0.005). Working sector had an impact on dentists’ self-reported use of local anesthesia and estimates of restoration longevity; public sector dentists reported using local anesthesia more frequently than private sector dentists for Class II (p=0.04) and for Class III restorations (p=0.01). Private sector dentists gave longer estimates of posterior composite longevity than public sector dentists (p=0.001).

In conclusion, restorative treatment practices seem to vary according to patient age and also dentist-related factors. Replacements of restorations are common for adults. For children, clear underuse of local anesthesia prevails.

Paikkaushoito muodostaa noin puolet annetusta hammashoidosta Suomessa, vaikka reikiintyminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä. Lapsille ja nuorille tehtiin terveyskeskuksissa vuonna 2000 puolta vähemmän paikkoja kuin vuonna 1985; aikuisväestöllä oli karieksen aiheuttamaa paikkaustarvetta vuonna 2000 puolta vähemmän kun vuonna 1980. Aiempiin vuosikymmeniin verrattuna ikääntyvät ihmiset säilyttävät omat hampaansa pidempään, jolloin hampaiden ylläpitohoidon eli paikkojen korjaamisen ja uusimisten merkitys korostuu. Nykyään puolet aikuispotilaiden paikkauksista on vanhojen paikkojen korjaamista ja uusimista. Hammaspaikkojen kesto vaikuttaa merkittävästi potilaiden hyvinvointiin, hammaslääkärien työtaakkaan ja hammashoidon kokonaiskustannuksiin. Paikkojen kestoon vaikuttavat sekä potilaan oma suunterveys että hammaslääkäriin liittyvät tekijät, mutta tutkimustulokset ovat näiltä osin osittain ristiriitaisia. Lisäksi suuri osa potilaista arvostaa kivutonta paikkaushoitoa ja noin puolet aikuisista haluaa puudutuksen. Puudutuksen käyttöä paikkaushoidossa on tutkittu vähän.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää paikkauksen syitä, käytettyjä materiaaleja, paikkojen uusimissyitä, takahammaspaikkojen kestoa ja puudutuksen käyttöä paikkaushoidossa Suomessa sekä hammaslääkärien käsityksiä niistä. Lisäksi haluttiin selvittää hammaslääkärien taustekijöiden ikä, sukupuoli ja valmistumisvuosi yhteyttä paikkaushoitokäytänteisiin.

Tutkimusaineistona oli paikkaushoitotietoja kahdesta pääkaupunkiseudun terveyskeskuksesta: 205 potilaan tiedot vuosilta 1994-1996 ja 3059 paikkauksen tiedot vuodelta 2001. Kolmas aineisto perustui työikäisille hammaslääkäreille suunnattuun valtakunnalliseen kyselytutkimuksen vuodelta 2004.

Tulokset osoittivat, että valtaosa (69%) paikoista tehtiin yhdistelmämuovista ja vain 5% amalgaamista. Paikkaushoidon pääasialliset syyt olivat karies ja paikkojen uusiminen. Paikkojen yleisimmät uusimissyyt olivat vanhan paikan viereen tullut uusi karies tai paikan lohkeaminen. Esteettiset syyt olivat vähäisiä. Mitä enemmän potilaalla oli aiemmin tehtyjä paikkoja, sitä useampia paikkoja uusittiin. Nuorilla aikuisilla uusintapaikkaukseen päätyneiden amalgaami takahammaspaikkojen keski-ikä oli noin 9 vuotta ja hampaanväristen paikkojen hieman yli 2 vuotta. Paikkaushoidon yhteydessä puudutusta käytettiin joka toiselle aikuiselle, mutta vain joka kolmannelle alle 13-vuotiaalle.

Nuoremmat hammaslääkärit käyttivät puudutusta ja tekivät uusintapaikkauksia useammin kuin varttuneemmat kollegat. Naishammaslääkärit uusivat takahammaspaikkoja, erityisesti amalgaamia, useammin kuin mieshammaslääkärit. Yksityishammaslääkärit arvioivat takahampaiden yhdistelmämuovipaikkojen keston pidemmäksi (10 vuotta) kuin terveyskeskushammaslääkärit (8 vuotta).