Pankin neuvontavastuu : Varallisuusoikeudellinen tutkimus pankin neuvonta- ja tiedonantovelvollisuuksista

Abstract

This doctoral thesis explores the bank’s obligation to provide advice and information from a civil law point of view. In this context it must be noted that the concept of “bank” in the title does not exclusively refer to banks in possession of a Finnish banking licence. The notion also covers investment firms. In regard to the beneficiary of the information or advice the scope of this thesis covers both non-professional consumer customers and professional customers.

The dissertation investigates the background as well as the underlying purpose of the obligation to provide information and advice (chapter 2). Thereafter the study reviews what general and specific information obligations banks have to meet in the provision of different services (chapter 3). These services are investment services, credit services, payment services, corporate finance services and legal services. Afterwards factors influencing the actual content of the advice or information are examined (chapter 4). Subsequently, the consequences of the negligence of these obligations are scrutinised (chapter 5). Finally, the thesis draws conclusions based on the findings in the previous chapters (chapter 6). In doing this, the doctoral thesis employs a legal dogmatic approach.

Information asymmetry is a widely recognised problem which creates a lot of market failures. This has lead to a high number of statutory disclosure duties. On the other hand, information can be seen as a valuable good or as property. Because of this, the impacts of duties to disclose information free of charge should be assessed in order to avoid inappropriate disclosure obligations. In fact, disclosure duties can often be criticized since they easily lead to information overload. In addition to statutory disclosure duties, the court praxis and legal doctrine recognise other obligations to inform or advice, based e.g. on the loyalty principle. The problems of disclosure duties’ disincentive impact to information gathering and information overload should be kept in mind also when operating with the loyalty principle.

As a rule, banks stand in a contractual relationship to their customers. Therefore the liability for neglect of the obligation to provide information or advice is usually contractual, and not tortuous. The customer will be entitled to the expectation interest. This means that he or she is to be put in as good a position as that which would have resulted, had the contract been performed.

As initially stated, banks are subjected to a wide range of information obligations. Because of this, customers are in peril of being overloaded with information, especially when the information is provided in standardised form. The number of obligations to provide personal advice is lower, even if advice usually is of greater value than standard information for the customers. Since the providing of advice is rather cost-intensive from the bank’s point of view, banks render this service mainly against payment only.

In the provision of different services banks are primarily obliged to fulfil these duties only towards their consumer customers. However, the scope of the statutory obligations to provide advice and information is not always clear. In light of the purpose of the regime, every customer – regardless of type – should in every situation be able to make an informed decision based on all relevant facts. Where a statutory pre-contractual obligation does not exist, banks can therefore be obliged to advice or inform based on the general principles of law of contract, e.g. the principle of loyalty.

The thesis includes also a more detailed summary in English.

Tutkimuksessa selvitetään, mitä neuvonta- ja tiedonantovelvollisuuksia pankilla on asiakkaitaan kohtaan ja mitä näiden velvollisuuksien rikkomisesta seuraa. Seuraamuksista käsitellään erityisesti pankin vahingonkorvausvastuuta tilanteessa, jossa pankki on antanut asiakkaalle puutteellisia tai virheellisiä tietoja. Tutkimus kattaa kaikki asiakastyypit (sekä kuluttajat että muut asiakasryhmät) ja kaikki tavallisimmat pankkipalvelut, esimerkiksi sijoituspalvelut, luotonantopalvelut, maksupalvelut ja notariaattipalvelut.

Tutkimuksessa käsitellään aluksi informointivelvoitteiden teoreettista sopimusoikeudellista taustaa ja merkitystä. Teoreettisessa pääluvussa arvioidaan myös, mistä syistä sopimusoikeudellisessa lainsäädännössä on asetettu pankeille tai muille yrityksille neuvonta- tai tiedonantovelvollisuuksia. Tämän pääluvun keskeisiä tutkimustuloksia on, että tiedonantovelvoitteet johtavat helposti hallitsemattomaan informaatiotulvaan, koska velvoitteiden täyttämiseksi asiakkaalle on annettava laajoja kirjallisia selvityksiä.

Tutkimuksessa on selvitetty informointivelvoitteiden sisältö pankkipalvelutyyppikohtaisesti. Useimmissa pankkipalveluissa tiedonantovelvoitteista on säädetty yksityiskohtaisesti niissä tilanteissa, kun asiakkaana on kuluttaja. Tiedonantovelvoitteet perustuvat usein EU-direktiiveihin, mistä seuraa, että tiedonantovelvoitteet ovat hyvin yksityiskohtaisia. Yksityiskohtainen sääntely johtaa tavallisesti siihen, että pankilla ei ole näiden standardisoitujen tiedonantovelvoitteiden lisäksi muita informointivelvoitteita. Yritysasiakkaita kohtaan pankilla on informointivelvoite yleensä vain poikkeustilanteissa, esimerkiksi sopimusoikeudessa tunnetun lojaliteettiperiaatteen perusteella.

Tutkimuksessa eritellään seikkoja, jotka vaikuttavat tiedonantovelvoitteiden syntyyn ja tulkintaan. Näitä seikkoja ovat muun muassa asiakkaan oma selonottovelvollisuus, asiakkaan asiantuntemus ja mahdolliset eturistiriidat.

Informointivirhetilanteissa syntyvän vahingonkorvausvastuun normaali pääsääntö on, että asiakas on vahingonkorvauksella saatetaan siihen tilaan, jossa tämä olisi ollut ilman virheellistä informointia. Korvauksen laskentaan liittyy erityisesti sijoituspalvelujen yhteydessä huomattavia vaikeuksia. Asiakkaan korvausoikeutta rajoittavat usein pankin kanssa sovitut vastuunrajoitusehdot.