| Nimeke: | Complicated Presence : The Unity of Being in Parmenides and Heidegger |
| Tekijä: | Backman, Jussi |
| Muu tekijä: | Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, filosofian laitos Helsingfors universitet, humanistiska fakulteten, filosofiska institutionen University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy |
| Päiväys: | 2011 |
| Taso: | Väitöskirja (monografia) |
| Tiivistelmä: | Antiikin Kreikasta aina Hegelin absoluuttiseen idealismiin oli yhtenä länsimaisen filosofian keskeisistä pyrkimyksistä palauttaa todellisuus yhteen perimmäiseen periaatteeseen ja näin tavoittaa olemisen ykseys. Tällainen metafyysinen hanke nähdään nykyfilosofian eri suuntauksissa kuitenkin yleisesti vanhentuneena.
Tutkimus tarkastelee tätä nykytilannetta Martin Heideggerin (1889-1976) ajattelun pohjalta. Menetelmällisenä taustana on Heideggerin fenomenologinen ja hermeneuttinen tapa lähestyä filosofian historiaa. Tavoitteena on ymmärtää Heideggerin erottelu filosofian ensimmäisen (kreikkalaisen) alun ja ajattelun mahdollisen "toisen alun" välillä suhteessa metafyysiseen ykseysajatteluun. Ajattelun toinen alku sisältyy Heideggerin mukaan mahdollisuutena nykytilanteeseen, jossa metafysiikan perinne on kehkeytynyt äärirajoilleen saakka ja näin tullut päätökseen. Osa I on seikkaperäinen tulkinta elealaisen Parmenideen (toimi n. 500 eaa) oppirunon säilyneistä katkelmista. Parmenides edustaa erityisen selkeästi filosofian ensimmäistä alkua Heideggerin mielessä. Tulkinnan mukaan Parmenides ei pelkästään kiellä todellisuuden ilmenevää moneutta ja eroja ("kuolevaisten näkemykset", doksai) äärimmäisen monismin nimissä. Runon pyrkimyksenä on pikemminkin osoittaa, miten olemisen erilaiset ilmentymät voidaan palauttaa absoluuttiseen todellisuuden tai ilmeisyyden tasoon (aletheia). Tämä taso on olemassaolon (to eon) ykseys. Esifilosofisessa inhimillisessä kokemuksessa ilmenevä oleva palautetaan ilmeisyytensä perustaan: yksinkertaiseen ja eriytymättömään ajateltavuuteen ja läsnäoloon, joka viime kädessä sulkee pois ei-läsnäolon mahdollisuuden. Osassa II tulkitaan valikoituja keskeisiä tekstejä Heideggerin ajattelun eri vaiheista olemisen ykseyden näkökulmasta. Heideggerin jatkuvasti syvenevän filosofisen hankkeen yhdeksi puoleksi osoitetaan yritys ajatella olemisen ykseyttä ainutkertaisuutena, ajallisen mielekkyystilanteen kontekstisidonnaisena ja eriytyvänä ykseytenä. Olemisessa ja ajassa (1927) Heidegger jäsentää ihmisen tajunnan tilannesidonnaisuutta suhteessa todellisuuden mielekkääseen läsnäoloon. Hänen myöhempi ajattelunsa hahmottaa läsnäolon ja tajunnan välistä tilannesidonnaista vastavuoroisuutta. Heideggerin "jälkimetafyysinen" jäsennys pyrkii osoittamaan, miten todellisuuden läsnäolo on mielekäs juuri yksittäisissä tilanteissa, eriytyessään moniulotteisesta ei-läsnäolon taustakontekstista. Kohdatessaan mielekkään todellisuuden viime kädessä monitahoisena ja ainutkertaisena filosofia kohtaa myös oman äärellisyytensä ja sidonnaisuutensa historialliseen tilanteeseen. Tämän kohtaaminen on ajattelun "toisen alun" keskeinen piirre. |
| Avainsanat: | teoreettinen filosofia |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |