Kansakunnan parhaaksi. : Suomalaiset naisten- ja lastensairaalat 1920–1940-luvulla arkkitehtonisena, lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena suunnittelukohteena

Abstract

This dissertation addresses the modernization process of Finnish hospital architecture between the First and Second World War, with focus on facilities explicitly designed for women and children, which as special hospitals reflect specialization, a distinct feature of the modern era. The facilities considered in the study are the Salus hospital, Dr. Länsimäki’s women’s hospital, the Folkhälsan in Svenska Finland association’s child-care institute, the Helsinki Women’s Clinic, the Viipuri Women’s Hospital, the Helsinki Children’s Clinic and the Children's Castle (Lastenlinna) in Helsinki.

The study considers hospital architecture as an architectural, medical and social object of design. The theoretical starting point and perspective are the views of the French philosopher and historian Michel Foucault (1925–1983) concerning the relationship of bio-power and architecture. Underlying the construction of health-care facilities for women and children were not only the desire to help but also issues of population policy, social policies, training and professionalization. In this study, hospital architecture is interpreted as reflecting developments in medicine, while also producing and reinforcing discourses associated with the ideologies of the time of design and construction.

The results of the present research provide new information on the field of hospital design. The design of hospitals was no longer the sole prerogative of architects. Instead, modern hospital design involved the collaboration and networking of experts in various fields. During the period studied, the pavilion system was incorporated in hospital architecture in the block system, which was regarded as a rational. Rationalization was implemented upon the conditions of medical work. This led to spatial design in accordance with medical practices, through which norms were reinforced and created.

An important aspect of the material is that the requirements of light, air, openness and hygiene created architecture in glass of an x-ray character, strongly associated with the element of discipline. The alliance of hygiene and architecture became a strategy for controlling the behaviour and encounters of people, for producing pedagogical and moral hygiene, and for reinforcing class hygiene. The modern hospital building also had to meet the requirements of aesthetic hygiene. Health-care facilities designed for women and children became production-oriented machinery, instruments for producing a healthy population and for reinforcing medical discourses.

Taidehistorian alaan kuuluva väitöskirja paneutuu suomalaisen sairaala-arkkitehtuurin modernisaatioprosessiin ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisenä aikana. Tutkimus kohdentuu erityisesti naisille ja lapsille suunniteltuihin terveydenhoitolaitoksiin, jotka erikoissairaaloina kuvastavat yhtä modernin ajan erityispiirrettä, erikoistumista. Tarkastelun kohteina ovat Salus, Tohtori Länsimäen naistensairaala, Samfundet Folkhälsan i Svenska Finland -yhdistyksen lastenhoitoinstituutti, Helsingin Naistenklinikka, Viipurin naistensairaala, Helsingin Lastenklinikka ja Helsingin Lastenlinna.

Tutkimus tarkastelee sairaala-arkkitehtuuria arkkitehtonisena, lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena suunnittelukohteena. Työn teoreettisena lähtökohtana ja näkökulmana on ollut ranskalaisen filosofin ja historioitsijan Michel Foucault'n (1925–1983) näkemykset biovallan ja arkkitehtuurin suhteesta. Naisten ja lasten terveydenhuollon laitosten rakentamisen taustalta löytyi auttamishalun lisäksi väestöpoliittisia, sosiaalipoliittisia sekä koulutus- ja professionalistumiskysymyksiä. Tutkimuksessa sairaala-arkkitehtuurin tulkitaan reflektoivan lääketieteen kehitystä, mutta myös tuottavan ja vahvistavan suunnittelu- ja valmistumisajankohtansa ideologioihin liittyviä diskursseja.

Tutkimustulokseni tuovat uutta tietoa sairaalasuunnittelun kentästä. Sairaalalaitosten suunnittelu ei enää ollut arkkitehtien yksinoikeus, vaan moderni sairaalasuunnittelu painottui eri alojen asiantuntijoiden yhteistyöhön ja verkottumiseen. Tutkittavalla ajanjaksolla sairaalasuunnittelussa paviljonkijärjestelmä sulautettiin blokkijärjestelmään, joka nähtiin rationaalisena järjestelmänä. Rationalisointi tehtiin lääketieteellisen työskentelyn ehdoilla. Tämä johti lääketieteellisten käytäntöjen mukaisiin tilaratkaisuihin, joiden avulla vahvistettiin ja luotiin normeja.

Olennaista havainnoissani on myös se, että vaatimukset valosta, ilmasta, avoimuudesta ja hygieniasta synnyttivät röntgenkuvan kaltaista lasiarkkitehtuuria, johon liittyi vahvasti kurin elementti. Hygienian ja arkkitehtuurin liitosta tuli strategia, jonka avulla säädeltiin ihmisten käyttäytymistä ja kohtaamisia, tuotettiin niin pedagogista ja moraalista hygieniaa kuin vahvistettiin luokkahygieniaa. Modernin sairaalarakennuksen tuli täyttää myös esteettisen hygieenisyyden vaatimukset. Naisille ja lapsille suunnitelluista terveydenhuoltolaitoksista muodostui tuotantokeskeisiä koneita, instrumentteja terveen väestön tuottamiseen ja lääketieteellisten diskurssien vahvistamiseen.