Lausunta taiteena ja tapahtumana : Tekstikeskeisyys, esittäjäkeskeisyys ja lausunnan positiot lausuntaa koskevan kirjallisen aineiston ja teatterintutkimuksen viitekehyksessä

Abstract

The research is analyzing the Finnish tradition on poetry elocution both from the discource analytical and theatrical and view point. The main questions are, whether there still is a fixed position for elocution in the field of art or are we dealing with just one form of thearte? -- The art of elocution has been considered as an independent art form, sometimes even in opposition to theatre, which has been regarded as a very physical and emotional art form by the elocutionists themselves. The self-image of the Finnish elocution art has been born and firmly sustained from the notion that elocution is linked to literature. Elocution as an art form has been seen as "pure" and humbly serving literature and poetry. The main function of an elocutionist has been to understand and vocally express the meanings found in a poem to larger audience. -- This function has changed over the time. There have been a transition from the traditonal text-centeredness to performer-centeredness, even to performance-centeredness as a new wave of theatrical elements and methods have reached the circle of elocution. New forms of poetry performances, such as poetry reading and poetry slam are new challenges to elocution as it must reconsider it´s traditional function in a new artistic and cultural context.

Tutkimus tarkastelee suomalaista lausuntataidetta genrenä ja tapahtumana. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota lausunnan traditioille ja erityispiirteille ominaisiin käsitteisiin ja diskursseihin, joiden kautta lausuntaa on alan kirjallisuudessa määritelty. Tutkimus käsittelee lausuntaesityksen teoreettisia ja käsitteellisiä edellytyksiä. Lausuntaa on pyritty rajaamaan nimenomaan erona teatteriin. Tutkimuksessa paneudutaan näihin rajauksiin paitsi historiallisen ja diskurssianalyyttisen lähestymistavan kautta, myös puhtaasti teatterintutkimuksen käsitteitä hyödyntäen. -- Keskeisiä tutkimuksessa käytettäviä käsitteitä ovat jako tekstikeskeisyyteen sekä esittäjäkeskeisyyteen esityksen lähtökohtina, sekä ajatus teatterillisuudesta erilaisina tekoina, jotka vaikuttavat esitystapahtumaan ja vastaanottoon. Tutkimuksen loppuosassa lausuntataide asetetaan osaksi postmodernia taidekenttää ja uusia runonesittämisen ja runoesitysten muotojen kirjoa. Esitystaiteen, performanssin ja soveltavan teatterin piirteitä ja metodeja on tullut myös lausunnan alueelle ja tämä muokkaa lausuntagenren rajoja ja rajauksia. -- Lausunnan identiteettiä on määrittänyt käsitys lausunnan alisteisuudesta kirjallisuudelle. Tämä on ollut lähtökohta lausunnan funktion, tarpeellisuuden ja erityislaadun määrittelylle ja korostamiselle. Lausunnasta kirjoitettaessa on käytetty diskursiivisia keinoja, joilla tätä identiteettiä on pyritty merkitsemään ja vahvistamaan. Yksi keskeisimmistä diskursiivisista keinoista on ollut ajatus lausunnasta ”pelkistyneenä” ja siten ”puhtaana” esittämisen muotona, joka palvelee suoraan ja ”nöyrästi” runoutta ja runoilijaa. Runouden palvelemisen ihanteessa ovat korostuneet ajatukset kirjailijasta merkitysten alkuperänä ja tekstistä paikkana, jossa tekijän intentiot ilmenevät. -- Lausuntaesitystä kuitenkin määrittää pikemmin sen tapahtumanomaisuus, kommunikaatiotilanne, jossa katsojan mielenkiintoa ohjaa enemmän sensorisen tason kommunikaatio esiintyjään nähden, kuin teksti jota esiintyjä välittää. Tässä mielessä esitystilanne on aina esiintyjäkeskeinen. Toinen lausuntaan liittyvä vahva diskurssi liittyy siihen, että lausuja ei näyttele. Tekstiin kirjoitetun roolihahmon puute ei kuitenkaan tarkoita ettei roolia olisi tai että lausuja olisi välttämättä lavalla ”omana itsenään”. Näyttelemistä ei määritä valittu tyylilaji vaan se, nostaako esiintyjä jotakin tunnetta katsojien havaittavaksi. Näyttelemistä on lausuntakirjallisuudessa määritelty fyysisten määreiden kautta sekä sen kautta, mikä on nähty kulloinkin teatterille ja näyttelemiselle vallitsevaksi. Genreen liittyvä kielenkäyttö on osa genreen liittyvän yhteisön ja identiteetin rakentamista, ylläpitoa ja merkityksien luomista. Lausuntataide aina ollut pieni taidemuoto, joka olemassaoloaan oikeuttaakseen ja varmistaakseen on pyrkinyt määrittelemään rajojaan. Rajojen hämärtyminen on koettu taidemuotoa uhkaavaksi asiaksi. Tämä on merkittävä syy siihen, miksi lausuntaan ei ole mielellään haluttu päästä teatterinomaisuutta tai sitä on ankarasti arvosteltu. Postmodernissa taidekentässä lausunnan perinteen vahvat ajatukset merkityksen löytämisestä ja välittämisestä, pelkistetystä, puhtaasta ja aidosta, ovat ongelmallisia. Uusien runonvälittämisen kanavien (poetry reading, poetry slam, sähköinen runo ja niin edelleen)keskellä perinteinen lausuntataide on menettänyt perinteisen funktionsa runouden levittäjänä.