Ystävä sä lapsien : Lasten virret ja hengelliset laulut suomenkielisissä kokoelmissa 1824-1938 ja niiden vaikutus vuoden 1938 virsikirjaan

Abstract

Ystävä sä lapsien. Collections of Finnish language children’s hymns and spiritual songs from 1824─1938 and their influence on the Hymnal 1938.

The Hymnal has been the common song book of Lutheran parishes since the 1500s. In the beginning, the congregations sang the hymns from memory led by the choir or the church musician. The fundamentals of Christian faith are taught through the hymns, both in church and in family devotions. The Hymnal was the only song book of the church in Finland until the end of the 1800s.

This study attempts to clarify when and by who were spiritual songs and hymns for children written in Finland. Research materials used were all the books I could find (approximately 200), whose headings were for pupils and young children in the home and school circles. The method of study is historical and analytical.

In the first chapter, it is explained that children’s literature in Finland differentiated from other literature at the end of the 1700s. Eric Juvelius published a small prayer book in 1781 with the prayer Gud, som hafver barnen kär / Jumala joka Lapsia rakasta. From that, after many Finnish translations, the first verse of the hymn Ystävä sä lapsien took shape.

The second chapter considers singing instruction in the folk school from the beginning of the 1860s. Textbooks, including songbooks, were produced for the pupils. Some of the first pioneers in producing these materials were the teachers P.J. Hannikainen, Sofie Lithenius, Mikael Nyberg, Anton Rikström and Aksel Törnudd, as well as Hilja Haahti, Immi Hellén and Alli Nissinen, who were all teachers gifted in writing poetry. Several new spiritual songs appeared in the folk school songbooks. Hymns were sung often, especially in connection with church year celebrations.

Children’s songs in Christian education are discussed in the third chapter. The Lutheran Evangelical Association of Finland recognized children already in its early song collections. The illustrative teaching methods in the folk school influenced the Sunday school activities and especially the Sunday school hymns.

Hymns introduced as exclusively for children and pupils which appear in the Hymnal from 1886 and the supplement to the 1923 Hymnal are explored in the fourth and fifth chapters. The study shows that the renewal of church life at the beginning of the 1900s also resulted in an increase of the number of spiritual songs for children. This is also seen in the diverse choice of songs in the supplementary materials from 1923.

The final chapter deals with the School and Childhood section of the 1938 Hymnal. The Hymnal committee did not think that the already well known folk school and Sunday school songs received enough attention in the Hymnal. Those songs were, among others, Kautta tyynen, vienon yön, Oi, katsopa lintua oksalla puun, Olen Luojani pikku varpunen, Rakas Isä taivahan ja Tuolla keinuu pieni pursi. Heikki Klemetti, Ilmari Krohn, Armas Maasalo and Aarni Voipio influenced the opinion that the spiritual songs still were not suitable to be sung in church. Hymns for children and pupils were brought into the same line as the entire Hymnal. The same hymn tunes, which were mainly old ones, were used as common settings for numerous hymn texts. No special type of melody emerged for the children’s hymns. It was still notable that hymns for children and pupils were collected at all. In addition, the Hymnal committee marked those verses suggested for singing in both the folk school and Sunday school with an asterisk (*) throughout the entire Hymnal.

Virsikirja on ollut luterilaisen seurakunnan yhteinen laulukirja 1500-luvulta lähtien. Seurakunnat lauloivat aluksi virtensä ulkoa kuoron tai kanttorin johtamina. Virsien avulla kansa oppi kristillisen uskon perusasiat niin kirkossa kuin kotihartauksissa. Suomessa virsikirja olikin kirkon ainoa laulukirja aina 1800-luvun lopulle saakka.

Tutkimus pyrkii selvittämään, milloin ja keiden toimesta alettiin Suomessa kirjoittaa lapsille omia hengellisiä lauluja ja virsiä. Tutkimusaineistona ovat kaikki ne tätä tutkimusta varten löytämäni kirjat (n.200), joiden otsikkona oli koululaisille, lapsille ja muille pienokaisille kodin ja koulun piirissä. Tutkimusmetodi on historiallinen ja analyyttinen.

Ensimmäisessä pääluvussa selviää, että Suomessa lastenkirjallisuus eriytyi muusta kirjallisuudesta 1700-luvun lopulla. Eric Juvelius julkaisi 1781 pienen rukouskirjan, jossa oli rukous Gud, som hafver barnen kär / Jumala. joka Lapsia rakasta. Siitä muotoutui monen suomennoksen jälkeen virren Ystävä sä lapsien ensimmäinen säkeistö.

Toinen pääluku käsittelee laulunopetusta kansakoulussa 1860-luvulta lähtien. Kansakoulua varten oli luotava omat oppikirjansa, myös laulukirjat. Uranuurtajina olivat mm. P. J. Hannikainen, Sofie Lithenius, Mikael Nyberg, Anton Rikström ja Aksel Törnudd sekä runoilevat opettajat Hilja Haahti, Immi Hellèn ja Alli Nissinen. Kansakoulujen laulukirjoissa ilmestyi runsaasti uusia hengellisiä lauluja. Virsiä laulettiin myös paljon, erityisesti kirkkovuoden juhlapyhiin liittyviä.

Lasten laulua kirkollisessa kasvatustoiminnassa selvitetään kolmannessa pääluvussa. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys huomioi lapset jo varhain laulukokoelmissaan. Kansakoulun havainnolliset opetusmetodit vaikuttivat pyhäkoulun toimintaan ja erityisesti pyhäkoululauluihin.

Neljännessä ja viidennessä pääluvussa tutkin yksinomaan lapsille ja koululaisille suunnattujen virsien esiintymistä vuoden 1886 virsikirjassa ja vuoden 1923 virsikirjan Lisävihkoehdotuksessa. Tutkimuksesta ilmenee, että kirkollisen elämän vilkastuminen 1900-luvun alussa vaikutti myös lasten hengellisten laulujen määrän lisääntymiseen. Se näkyikin vuoden 1923 Lisävihkoehdotuksen monipuolisessa lauluvalikoimassa.

Viimeinen pääluku käsittelee vuoden 1938 virsikirjan osastoja Koulu ja Lapsuus. Virsikirjakomitea katsoi, etteivät jo pitkään kansa- ja pyhäkoulussa yleistyneet laulut olleet kuitenkaan tarpeeksi arvokkaita virsikirjaan. Näitä lauluja olivat mm. Kautta tyynen, vienon yön, Oi, katsopa lintua oksalla puun, Olen Luojani pikku varpunen, Rakas Isä taivahan ja Tuolla keinuu pieni pursi. Heikki Klemetti, Ilmari Krohn, Armas Maasalo ja Aarni Voipio vaikuttivat mielipiteillään siihen, etteivät hengelliset laulut vielä sopineet kirkossa laulettaviksi. Lasten ja koululaisten virsien tuli olla samassa linjassa koko virsikirjan kanssa. Sävelmät olivat enimmäkseen vanhoja, myös muissa virsiteksteissä käytettyjä. Lastenvirrelle ei syntynyt omaa melodiatyyppiä. Merkittävää oli kuitenkin, että lapsille ja koululaisille koottiin omat virtensä. Lisäksi virsikirjakomitea merkitsi :llä läpi koko virsikirjan kaikki ne säkeistöt, joita suositeltiin veisattaviksi niin kansa- kuin pyhäkoulussa.