| Nimeke: | Ystävä sä lapsien : Lasten virret ja hengelliset laulut suomenkielisissä kokoelmissa 1824-1938 ja niiden vaikutus vuoden 1938 virsikirjaan |
| Tekijä: | Hirvonen, Riitta |
| Muu tekijä: | Helsingin yliopisto, teologinen tiedekunta, käytännöllisen teologian laitos Helsingfors universitet, teologiska fakulteten, institutionen för praktisk teologi University of Helsinki, Faculty of Theology, Department of Practical Theology |
| Päiväys: | 2009-05-09 |
| Taso: | Väitöskirja (monografia) |
| Tiivistelmä: | Virsikirja on ollut luterilaisen seurakunnan yhteinen laulukirja 1500-luvulta lähtien. Seurakunnat lauloivat aluksi virtensä ulkoa kuoron tai kanttorin johtamina. Virsien avulla kansa oppi kristillisen uskon perusasiat niin kirkossa kuin kotihartauksissa. Suomessa virsikirja olikin kirkon ainoa laulukirja aina 1800-luvun lopulle saakka.
Tutkimus pyrkii selvittämään, milloin ja keiden toimesta alettiin Suomessa kirjoittaa lapsille omia hengellisiä lauluja ja virsiä. Tutkimusaineistona ovat kaikki ne tätä tutkimusta varten löytämäni kirjat (n.200), joiden otsikkona oli koululaisille, lapsille ja muille pienokaisille kodin ja koulun piirissä. Tutkimusmetodi on historiallinen ja analyyttinen. Ensimmäisessä pääluvussa selviää, että Suomessa lastenkirjallisuus eriytyi muusta kirjallisuudesta 1700-luvun lopulla. Eric Juvelius julkaisi 1781 pienen rukouskirjan, jossa oli rukous Gud, som hafver barnen kär / Jumala. joka Lapsia rakasta. Siitä muotoutui monen suomennoksen jälkeen virren Ystävä sä lapsien ensimmäinen säkeistö. Toinen pääluku käsittelee laulunopetusta kansakoulussa 1860-luvulta lähtien. Kansakoulua varten oli luotava omat oppikirjansa, myös laulukirjat. Uranuurtajina olivat mm. P. J. Hannikainen, Sofie Lithenius, Mikael Nyberg, Anton Rikström ja Aksel Törnudd sekä runoilevat opettajat Hilja Haahti, Immi Hellèn ja Alli Nissinen. Kansakoulujen laulukirjoissa ilmestyi runsaasti uusia hengellisiä lauluja. Virsiä laulettiin myös paljon, erityisesti kirkkovuoden juhlapyhiin liittyviä. Lasten laulua kirkollisessa kasvatustoiminnassa selvitetään kolmannessa pääluvussa. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys huomioi lapset jo varhain laulukokoelmissaan. Kansakoulun havainnolliset opetusmetodit vaikuttivat pyhäkoulun toimintaan ja erityisesti pyhäkoululauluihin. Neljännessä ja viidennessä pääluvussa tutkin yksinomaan lapsille ja koululaisille suunnattujen virsien esiintymistä vuoden 1886 virsikirjassa ja vuoden 1923 virsikirjan Lisävihkoehdotuksessa. Tutkimuksesta ilmenee, että kirkollisen elämän vilkastuminen 1900-luvun alussa vaikutti myös lasten hengellisten laulujen määrän lisääntymiseen. Se näkyikin vuoden 1923 Lisävihkoehdotuksen monipuolisessa lauluvalikoimassa. Viimeinen pääluku käsittelee vuoden 1938 virsikirjan osastoja Koulu ja Lapsuus. Virsikirjakomitea katsoi, etteivät jo pitkään kansa- ja pyhäkoulussa yleistyneet laulut olleet kuitenkaan tarpeeksi arvokkaita virsikirjaan. Näitä lauluja olivat mm. Kautta tyynen, vienon yön, Oi, katsopa lintua oksalla puun, Olen Luojani pikku varpunen, Rakas Isä taivahan ja Tuolla keinuu pieni pursi. Heikki Klemetti, Ilmari Krohn, Armas Maasalo ja Aarni Voipio vaikuttivat mielipiteillään siihen, etteivät hengelliset laulut vielä sopineet kirkossa laulettaviksi. Lasten ja koululaisten virsien tuli olla samassa linjassa koko virsikirjan kanssa. Sävelmät olivat enimmäkseen vanhoja, myös muissa virsiteksteissä käytettyjä. Lastenvirrelle ei syntynyt omaa melodiatyyppiä. Merkittävää oli kuitenkin, että lapsille ja koululaisille koottiin omat virtensä. Lisäksi virsikirjakomitea merkitsi :llä läpi koko virsikirjan kaikki ne säkeistöt, joita suositeltiin veisattaviksi niin kansa- kuin pyhäkoulussa. |
| Avainsanat: | hymnologia |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |