Sentinel lymph node biopsy as a diagnostic tool in the treatment of breast cancer

Abstract

The purpose of this study was to evaluate the use of sentinel node biopsy (SNB) in the axillary nodal staging in breast cancer. A special interest was in sentinel node (SN) visualization, intraoperative detection of SN metastases, the feasibility of SNB in patients with pure tubular carcinoma (PTC) and in those with ductal carcinoma in situ (DCIS) in core needle biopsy (CNB) and additionally in the detection of axillary recurrences after tumour negative SNB.

Patients and methods.

1580 clinically stage T1-T2 node-negative breast cancer patients, who underwent lymphoscintigraphy (LS), SNB and breast surgery between June 2000 - 2004 at the Breast Surgery Unit.

The CNB samples were obtained from women, who participated the biennial, population based mammography screening at the Mammography Screening Centre of Helsinki 2001 - 2004.In the follow- up, a cohort of 205 patients who avoided AC due to negative SNB findings were evaluated using ultrasonography one and three years after breast surgery.

Results.

The visualization rate of axillary SNs was not enhanced by adjusting radioisotope doses according to BMI.

The sensitivity of the intraoperative diagnosis of SN metastases of invasive lobular carcinoma (ILC) was higher, 87%, with rapid, intraoperative immunohistochemistry (IHC) group compared to 66% without it.

The prevalence of tumour positive SN findings was 27% in the 33 patients with breast tumours diagnosed as PTC. The median histological tumour size was similar in patients with or without axillary metastases.

After the histopathological review, six out of 27 patients with true PTC had axillary metastases, with no significant change in the risk factors for axillary metastases. Of the 67 patients with DCIS in the preoperative percutaneous biopsy specimen , 30% had invasion in the surgical specimen. The strongest predictive factor for invasion was the visibility of the lesion in ultrasound. In the three year follow-up, axillary recurrence was found in only two (0.5%) of the total of 383 ultrasound examinations performed during the study, and only one of the 369 examinations revealed cancer. None of the ultrasound examinations were false positive, and no study participant was subjected to unnecessary surgery due to ultrasound monitoring.

Conclusions.

Adjusting the dose of the radioactive tracer according to patient BMI does not increase the visualization rate of SNs. The intraoperative diagnosis of SN metastases is enhanced by rapid IHC particularly in patients with ILC. SNB seems to be a feasible method for axillary staging of pure tubular carcinoma in patients with a low prevalence of axillary metatastases. SNB also appears to be a sensible method in patients undergoing mastectomy due to DCIS in CNB. It also seems useful in patients with lesions visible in breast US. During follow-up, routine monitoring of the ipsilateral axilla using US is not worthwhile among breast cancer patients who avoided AC due to negative SN findings.

Rintasyövän hoidossa ympäröivien imusolmukkeiden tila on merkittävin potilaan ennusteeseen vaikuttava tekijä. Leikkaushoidon osana toteutettu kainaloimusolmukkeiden poisto, nk. kainaloevakuaatio on merkittävästi parantanut rintasyöpäpotilaiden ennustetta tarjoten tietoa liitännäishoitojen suunnittelua varten ja poistaen syövän etäpesäkkeet (metastaaasit). Kainaloevakuatioon liittyy kuitenkin huomattavaa, etenkin yläraajaan kohdistuvaa sairastavuutta.

Nykyään suurin osa uusista rintasyövistä onnistutaan diagnosoimaan jo taudin alkuvaiheessa ja siten näistä vain alle puolella on kainalometastaasit. Täten on pyritty löytämään vähemmän invalidisoivia ja samalla tarkkoja kainalostatuksen tutkimusmenetelmiä. Vartijaimusolmuke on ensimmäinen kasvaimesta imunestettä keräävä solmuke, niitä voi olla yksi tai useampia. Myös syöpäsolujen on havaittu leviävän ensimmäiseksi juuri näihin imusolmukkeisiin. Siten kyseisten imusolmukkeiden löytäminen, poistaminen ja tutkiminen tuo tietoa kainaloevakuaation ja liitännäishoitojen tarpeesta. Vartijasolmukkeiden ollessa terveitä ei muissakaan kyseisen imusolmukealueen solmukkeissa oleteta olevan ko. syövän metastaaseja. Vartijasolmukebiopsian on todettu tarjoavan varsin tarkan kuvan rintasyövän levinneisyydestä kainaloimusolmukkeisiin. Vartijasolmukebiopsiaa pidetään käypänä hoitona varhaisvaiheen rintasyövässä. Väitöskirjatutkimuksessa selvitettiin vartijaimusolmukebiopsian käyttökelpoisuutta erilaisten rintasyöpäpotilaiden diagnostiikassa ja hoidossa. Toisena tavoitteena oli vartijasolmukebiopsiassa käytettävien menetelmien kehittäminen. Löydöksinä oli, ettei annetun isotooppimerkkiaineen annoksen säätäminen potilaan painokertoimen (BMI) mukaan lisännyt vartijasolmukkeiden kuvautumista leikkausta edeltävässä kuvantamisessa. Toisaalta todettiin leikkauksen aikaisen immunohistokemiallisen tutkimuksen parantavan merkitsevästi toiseksi yleisimmän rintasyöpätyypin, lobulaarisen syövän metastaasien havaitsemista jo leikkauksen aikana ja mahdollisesti muissakin syövissä pienimpien, nk. mikrometastaasien toteamisen paranemisessa. Tutkimus osoitti myös aiemmista julkaisuista poiketen harvinaisemman, tubulaarisen syövän omaavan kohtuullisen merkittävän metastasointitaipumuksen. Mikäli poistetut vartijasolmukkeet ovat terveitä, kainaloresidivoinnin riski on todettiin erittäin pieneksi eikä ultraäänitutkimuksella saada seurannassa merkittävää lisähyötyä. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että vartijasolmukebiopsia kannatta suorittaa paikallisen, in situ – kasvain potilaille, joilta taudin vuoksi poistetaan rinta sekä myös tietyissä tapauksissa, joissa suoritetaan rinnan osapoisto.