Outcome of singleton pregnancy after assisted reproductive treatment

Abstract

Singleton pregnancies achieved by means of assisted reproductive treatment (ART) are associated with increased obstetric and neonatal risks in comparison with spontaneously conceived singleton pregnancies. The impact of infertility- and treatment-related factors on these risks is not properly understood. In addition, the psychological effects of infertility and its treatment on the experience of pregnancy have scarcely been studied. Thus, the aim of the present study was to evaluate the importance of infertility- and treatment-related factors on prediction of pregnancy outcome, obstetric and neonatal risks, fear-of-childbirth and pregnancy-related anxiety.

The subjects consisted of infertile women who achieved a singleton pregnancy by means of in vitro fertilisation (IVF) or intracytoplasmic sperm injection (ICSI). The control groups comprised spontaneously conceiving women with singleton gestations. Early pregnancy outcome was assessed by means of assay of serum human chorionic gonadoptrophin (hCG) in single samples. Other outcome data were collected from patient records, national Health Registers and via prospective questionnaire surveys.

Viable pregnancies were associated with significantly higher serum hCG levels 12 days after embryo transfer than non-viable pregnancies. Among singleton pregnancies, aetiological subgroup, treatment type or the number of transferred embryos did not impair the predictive value of single hCG assessment.

According to the register-based data, age-, parity- and socioeconomic status- adjusted risks of gestational hypertension, preterm contractions and placenta praevia were more frequent in the ART pregnancies than in the control pregnancies. Significantly higher rates of induction of delivery and Caesarean section occurred in the ART group than in the control group. The risks of preterm birth and low birth weight (LBW) were increased after ART pregnancy. Duration or aetiology of infertility, treatment type (fresh or frozen IVF or ICSI) or rank of treatment did not contribute to the risks of preterm birth or LBW. In addition, the risks of preterm birth and LBW remained elevated in spite of of the number of transferred embryos. Although mean duration of pregnancy was shorter and mean birth weight lower in the ART pregnancies than in the control pregnancies, these differences were hardly of clinical significance.

Fear-of-childbirth and pregnancy-related anxiety were equally common to women conceiving by means of ART, or spontaneously. Partnership of five to ten years appeared to be protective as regards severe fear-of-childbirth, whereas long preceding infertility (≥ seven years) had the opposite effect.

In conclusion, an early hCG assessment maintained its’ good predictive value regardless of infertility- or patient-related factors. Further, we did not recognise any infertility- or patient-related factors that would expose infertile women to increased obstetric or neonatal risks. However, a long period of infertility was associated with severe fear-of-childbirth.

Koeputkihedelmöityshoito sovellutuksineen on vakiintunut tahattoman lapsettomuuden tehokkaimmaksi hoitokeinoksi. Nykyään lähes 3 % Suomessa vuosittain syntyneistä lapsista on saanut alkunsa koeputkihedelmöityshoidolla.

Suomi on ollut maailmanlaajuisesti edelläkävijä yhden alkion siirtojen toteuttajana. Yhden alkion siirrolla voidaan tehokkaasti vähentää monisikiöraskauksien osuutta ja siten myös koeputkihedelmöityshoitoihin liittyvien raskausongelmien määrää. Kuitenkin kohdunulkoisen raskauden riski on suurempi, ja raskauden aikainen verenpaineen nousu, verinen vuoto, etisistukka ja keisarinleikkaussynnytykset ovat yleisempiä yksisikiöisissäkin koeputkihedelmöityshoitoraskauksissa kuin ilman hoitoa alkaneissa raskauksissa. Lisäksi ennenaikaisesti syntyvien ja pienipainoisten lasten osuus on suurempi. Toistaiseksi yksisikiöisen koeputkihedelmöityshoitoraskauden kulkuun vaikuttavia tekijöitä tunnetaan puutteellisesti. Ei myöskään tiedetä miten tieto lisääntyneistä raskausongelmista, lapsettomuuden syy tai annettu hoito vaikuttavat raskauskokemukseen. Tämän väitöskirjatutkimuksen aiheena oli selvittää miten hoitoa saaneen pariskunnan lapsettomuuden tausta ja heidän saamansa hoitomuoto vaikuttavat raskaustuloksen arvioon, raskauden kulkuun sekä synnytyspelon ja raskausahdistuksen esiintyvyyteen yksisikiöissä koeputkihedelmöityshoitoraskauksissa.

Väitöstutkimuksessa todettiin, että laajalti käytetyn seerumin istukkahormonitason (human chorionic gonadotrophin; hCG) määritys 12 vuorokautta alkion siirron jälkeen soveltui raskaustuloksen luotettavaksi arviointimenetelmäksi riippumatta lapsettomuuden taustasta, hoitomuodosta tai siirrettyjen alkioiden lukumäärästä. Aiempien tutkimustulosten kaltaisesti raskauden aikainen verenpaineen nousu (8 % vrt. 4 %), istukan kiinnittyminen kohdunsuun eteen (2.6 % vrt. 0.4 %) ja keisarinleikkaukset (26 % vrt. 17 %) olivat yleisempiä koeputkihedelmöitysraskauksissa kuin verrokkiraskauksissa. Myös ennenaikaisesti syntyneitten (8-12 % vrt. 4-5 %) ja pienipainoisten lasten osuus (7 % vrt. 3 %) oli suurempi koeputkihedelmöityshoitoa saaneiden ryhmässä kuin verrokkiryhmässä. Lapsettomuuden tausta, saatu hoitomuoto tai siirrettyjen alkioiden lukumäärä eivät vaikuttaneet edellä mainittuihin lisääntyneisiin raskausongelmiin. Synnytyspelko ja raskausahdistus olivat yhtä yleisiä koeputkihedelmöityshoidoilla raskaaksi tulleitten naisten kuin ilman hoitoa raskaaksi tulleitten naisten keskuudessa. Pitkä edeltävä lapsettomuus (> 6 vuotta) lisäsi vakavan synnytyspelon riskiä.

Yhteenvetona todetaan, että vaikka väitöstutkimuksessa havaittiin tiettyjen raskausongelmien olevan yleisempiä koeputkihedelmöityshoitoraskauksissa kuin verrokkiraskauksissa, on näitten havaintojen kliininen merkitys suhteellisen vähäinen. Havaittujen raskausriskien ei todettu liittyvän mihinkään tiettyyn potilasryhmään tai koeputkihedelmöityshoitomuotoon. Verrokkien kaltainen synnytyspelon ja raskausahdistuneisuuden esiintyvyys ei selitä suurempaa keisarinleikkausten osuutta koeputkihedelmöityshoitoryhmässä. Pitkä lapsettomuus oli vakavan synnytyspelon itsenäinen riskitekijä, mikä korostaa riittävän psykososiaalisen tuen antamisen tärkeyttä hedelmöityshoitojen jälkeen.