Abductive translation studies : The art of marshalling signs

Abstract

This dissertation contributes to the fields of theoretical translation studies, semiotic translation theory, and the semiotics of translation. The aim of this work is to explore the alternative and potential which the semiotic approaches to translation entail from the viewpoint of contemporary translation studies. The overall objective is thus to show that a general semiotic translation theory, and in particular, a Peircean translation theory, are possible and indispensable. Furthermore, this study contributes to the semiotranslational approach and to its theory-building by developing the concept of abductive translation (studies).

The specific theoretical frame of reference adopted in this study is provided by the semiotranslation introduced by Dinda L. Gorlée. This approach is primarily based on the semeiotic of Charles Sanders Peirce (1839–1914), and aims at a fusion of semiotics and translation studies. A more general framework is provided by the threefold background and material: the published and unpublished writings of Peirce, Peirce scholarship and Peircean-semiotic publications, as well as the translation-theoretical literature.

Part One of this study concentrates on the justification, existence, and nature of the semiotic approaches to translation. This part provides a historical survey, a status report, and a discussion of this area of research, by employing the findings in a boundary-clearing that is multilayered both conceptually and terminologically. Part Two deals with Peircean semiotranslation. Here Gorlée’s semiotranslational research is examined by focusing on the starting points, features, and development of semiotranslation. Attention is also paid to the state-of-the-art of semiotranslation theory and to the possibilities for future elaborations. Part Three focuses on the semiotranslational claim that translation is an abductive activity. The concept of abductive translation is based on abduction, one of Peirce’s three modes of reasoning; at the same time Firstness, the category of abduction, becomes foregrounded. So abductive translation as a form of possibilistic translation receives here an extensive theoretical discussion by citing examples in which abduction manifests itself as (scientific) reasoning and as everyday contemplation.

During this treatise, translation is first equated with sign action, then with interpretation and finally with reasoning. All these approaches appear to embody different facets of the same phenomenon – Peirce’s ubiquitous semiosis, and they all suggest that translation is inherently an intersemiotic activity in which a sign is inferred from another sign. Translation is therefore semiosis, semiosis is translation and interpretation, interpretation is reasoning, and so on ad infinitum – all being manifestations of the art of marshalling signs.

The three parts of this study are linked by the overall goal of abductive translation studies: investigation into abductive translation develops the theory of semiotranslation, and this enrichment of semiotranslation in turn constructs a semiotic paradigm within translation studies.

Käännöstutkimus on melko nuori tieteenala, mutta siihen on jo ehtinyt syntyä erilaisia suuntauksia, joissa kääntämistä tarkastellaan esim. kielellisten muutosten, käännösprosessin, kulttuurien erilaisuuden tai kulttuurisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta. Pääsuuntausten joukkoon ei yllättävää kyllä ole noussut selkeästi semioottisia, siis merkkeihin ja merkityksenantoon sekä merkkitoimintaan ja merkkitulkintaan nojaavia näkökulmia hyödyntävää suuntausta. Tämä tilanne on tarjonnut lähtökohdan teoreettiselle väitöskirjatyölle, joka sijoittuu tähän vain vähän kiinnostusta ja näkyvyyttä saaneeseen semioottisen käännöstutkimuksen ja kääntämisen semiotiikan alaan ja joka pyrkii osaltaan tehostamaan niiden kehitystä ja vaikuttamaan alan suuntautumiseen.

Tutkimuksessa huomion kohteena on ensinnäkin se, millaisen vaihtoehdon ja potentiaalin semioottinen tarkastelutapa voisi tarjota nykykäännöstutkimuksessa. Tarkasteltavana on tällöin tämän lähestymistavan oikeutus, olemassaolo ja luonne, tuloksena puolestaan on monitasoisen käsitteellisen ja terminologisen rajankäynnin lisäksi katsaus tämän tutkimussuunnan historiaan, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.

Vaikka väitöskirjassa ensin selvitelläänkin yleisen semioottisen käännösteorian mahdollisuutta ja tarpeellisuutta, päähuomio kohdistuu ennen kaikkea siihen, miten amerikkalaisen filosofin ja semiootikon Charles Sanders Peircen (1839–1914) merkkiteoria, semeiotiikka, sopii käännösteoreettiseksi lähtökohdaksi. Kohteeksi nousee tällöin erityisesti hollantilaisen semiootikon ja käännöstutkijan Dinda L. Gorléen kehittelemä, pääosin Peircen näkemyksiin perustuva semiokääntäminen ja sen nykytila ja tavoitteeksi sitten puolestaan tämän semiokäännösteorian edelleenkehittäminen. Tässä keskeiseksi tutkimuskohteeksi tulee semiokääntämisen perusväittämä kääntämisen abduktiivisuus, mikä johtaa työssä abduktiivisen kääntämisen ja abduktiivisen käännöstutkimuksen käsitteiden kehittelyyn. Tämä kääntämisen idea pohjautuu abduktioon, jota Peirce piti induktion ja deduktion ohella yhtenä kolmesta päättelyn tavasta. Abduktiivisen kääntämisen käsitettä pohditaan väitöskirjassa laajasti ja teoreettisesti, mutta myös esimerkkien avulla, joissa abduktio näyttäytyy niin (tieteellisenä) päättelynä kuin arjen kontemplaationakin.

Tutkimuksessa kääntäminen rinnastuu ensin merkkitoimintaan, sitten tulkintaan ja lopuksi päättelyyn. Nämä tarkastelutavat ovat oikeastaan saman ilmiön, Peircen kaikkiallisen semioosin, eri puolia. Semioosi on kääntämistä ja kääntäminen semioosia, semioosi taas tulkintaa ja tulkinta päättelyä – merkkien käsittelyn taitoa, loputtomiin.

Väitöskirjan eri osia sitoo yhteen taustalla kulkeva abduktiivisen käännöstutkimuksen tavoite: miten abduktiivisen kääntämisen kehittelyllä rakennetaan semiokääntämistä ja miten semiokäännösteoriaa näin edistämällä luodaan käännöstutkimukseen puolestaan uutta suuntausta.