| Nimeke: | Herrana metsässä : Kansatieteellinen tutkimus metsänhoitajuudesta |
| Muu nimeke: | Being a University-educated Forester. An Ethnological Study on Finnish Forest Professionalism. |
| Tekijä: | Paaskoski, Leena |
| Muu tekijä: | Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, kulttuurien tutkimuksen laitos Helsingfors universitet, humanistiska fakulteten, institutionen för kulturforskning University of Helsinki, Faculty of Arts, Institute for Cultural Research |
| Päiväys: | 2008-06-06 |
| Taso: | Väitöskirja (monografia) |
| Tiivistelmä: | Herrana metsässä tarkastelee suomalaisten metsänhoitajien ammattikulttuuria historiallisessa perspektiivissä. Tutkimuksen keskeisimmän lähdeaineiston muodostavat 226 metsänhoitajan elämäkerralliset haastattelut, valokuvakokoelmat ja metsäylioppilaiden lehdet. Se on ensimmäinen laaja tutkimus, joka pohjautuu Metsähistorian Seuran, Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen kansatieteen oppiaineen ja Suomen Metsämuseo Luston vuosina 19992002 toteuttamaan metsäperinteen tallennushankkeeseen Metsäammatit metsätalouden murroksessa, jossa tallennettiin yli tuhannen metsäammattilaisen kokemuksia.
Metsänhoitajaksi valmistuttiin Evon metsäopistosta vuodesta 1862 korkeimman metsäopetuksen yliopistoon siirtämiseen saakka 1908. Vuodesta 1982 lähtien metsänhoitajaksi opiskeltiin Helsingin lisäksi myös Joensuun yliopistossa. 1800-luvun metsänhoitajia työllisti lähes yksinomaan metsähallinto, mutta 1900-luvun kuluessa koulutuksella päädyttiin varsin monenlaisiin eri työpaikkoihin, usein kuitenkin metsähallitukseen, metsäteollisuuteen tai yksityismetsätalouteen. 1900-luvun lopulla metsäalan moniarvoistuminen muutti alan perinteisiä työtehtäviä ja metsänhoitajia työllistyi yhä enemmän myös metsäalan ulkopuolelle ja kansainvälisiin tehtäviin. Ensimmäiset naiset valmistuivat metsänhoitajiksi 1920-luvulla, mutta merkittävämmin naisten määrä kasvoi vasta 1970-luvulla. 1990-luvulla naisia oli jo lähes puolet uusista metsäylioppilaista. Sekä metsänhoitajan koulutus että työ ovat kohdanneet 1900-luvun kuluessa monia muutoksia. Siitä huolimatta ammattikunta on säilyttänyt yhtenäisyyttä, jonka perustana ovat olleet käsitykset yhteisistä kokemuksista, muistoista ja työtehtävästä Suomen metsien parissa. Opiskeluaikana syntynyt metsämieshenki vahvisti opiskelijakurssien yhteisyyttä myös työelämässä hyvin vaalittu metsämieshenki oli edellytys työtehtävän toteuttamiselle. Kulttuuria voi tutkia analysoimalla kulttuurin ilmauksia. Metsänhoitajien omien suullisten, visuaalisten ja kirjallisten kertomusten kautta metsänhoitajuus hahmottuu sukupolvien kulttuurisena prosessina. Tutkimuksessa kysytään, miten metsänhoitajiksi tullaan, miten metsänhoitajina ollaan ja mikä on ammattikunnan yhteisten kokemusten ja muistojen merkitys. Näiden kertomusten kautta metsänhoitajuus näyttäytyy hämmästyttävän yksimielisenä ja yhtenäisenä. Vaikka kaikki yksilöt ja monet erilliset ryhmät, kuten vaikkapa naismetsänhoitajat tai nuoremman polven metsänhoitajat, eivät aina ole jakaneet samoja kokemuksia, käsitys oikeasta metsänhoitajuudesta on yleisesti tunnistettu, jopa tunnustettu. Oikea metsänhoitajuus tiivistyy metsänhoitajuuden metatarinaan, ammattikunnan kulttuuriseksi perinnöksi, jolla on merkitystä yksilöiden ja yhteisön identiteetin rakentamisessa. |
| Avainsanat: | kansatiede |
| Näytä kaikki kuvailutiedot | |