Sukupuoli ja puolueen tila : Sukupuolikiintiökeskusteluja Kokoomuksessa ja Keskustassa

Abstract

Tutkimus käsittelee sukupuolikiintiökeskusteluja kahdessa suomalaisessa puolueessa, Kokoomuksessa ja Keskustassa. Kiinnostus Kokoomuksen ja Keskustan tarkasteluun kohdistuu niissä ilmenevään voimakkaaseen kiintiövastaisuuteen sekä tasa-arvokysymysten käsittelyn diskursiivisiin rajoitteisiin naisten poliittisen toiminnan kannalta.

Tutkimuksella on kaksi päätavoitetta. Ensinnäkin se pyrkii syventämään olemassa olevaa analyysiä suomalaisesta tasa-arvo- ja kiintiöpuheesta tarkastelemalla Kokoomuksen ja Keskustan naispoliitikkojen kiintiömyönteisiä puhetapoja suhteessa niiden miespoliitikkojen kiintiöitä vastustavaan puheeseen. Toisena tavoitteena on tarkastella näitä puolueita naisten poliittisen toiminnan tiloina ja ymmärtää paremmin niiden sisäisiä diskursseja, sukupuolen mukaisia jakolinjoja sekä näiden mahdollisia vaikutuksia naisten poliittiselle toiminnalle.

Aineistona käytetään Kokoomuksen ja Keskustan varsinaisten puoluekokousten asiakirjoja ja kiintiöistä käytyjä eduskuntakeskusteluja vuosilta 1990-2005 sekä Kokoomusta ja Keskustaa edustavien kunnallispoliitikkojen haastatteluja. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan diskurssianalyysin välinein. Yhtäältä tarkastellaan sitä, millä tavalla vallitsevat diskursiiviset käytännöt ja puheen reunaehdot tuottavat ja rajoittavat poliitikkojen toimijuutta; toisaalta sitä, millä tavoin toimijat käyttävät diskursiivisia aineksia haastaakseen, muovatakseen tai puolustaakseen erilaisia positioita ja argumentteja. Tutkimuksen teoreettinen tausta pohjautuu pääasiassa pohjoismaiseen politiikan naistutkimukseen.

Kokoomuksen ja Keskustan sukupuolikiintiökeskustelun yksi merkittävimmistä piirteistä oli se, ettei kiintiöissä kaikkien keskusteluun osallistuneiden osapuolten mielestä ollut lainkaan kyse sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Tämä johtui osapuolten erilaisista tasa-arvon määritelmistä - ei siitä, että keskusteluissa olisi käsitelty jotain kokonaan toista teemaa. Puolueissa vallinnutta tasa-arvoymmärrystä määrittivät näkemykset yksilöiden asenteiden sekä "luonnollisen" tasa-arvokehityksen merkityksestä todellisen tasa-arvon saavuttamisen lähteinä. Tätä näkemystä vasten kiintiöt näyttäytyivät usein problemaattisina.

Kokoomuksen ja Keskustan puoluehallitukset sekä aineistossa esiintyneet miespoliitikot käyttivät erilaisia aktiivisen ja passiivisen vastarinnan strategioita estääkseen kiintiökysymyksen politisoitumisen ja kiintiöiden käyttöönoton. Vastustus ulottui toisinaan myös tasa-arvoon ylipäänsä. Julkilausutun vastustuksen ja tasa-arvokysymyksiin liittyvien keskustelunavausten vaientamisen lisäksi aineistoissa esiintyi myös hienovaraisempaa tasa-arvokysymysten epäpolitisointia ja rajaamista. Silti miesten puheessa sukupuolten väliseen tasa-arvoon suhtauduttiin retorisella tasolla myönteisesti.

Kiintiöitä puolustaneet naiset käyttivät hyväkseen tasa-arvopuheen yhteisiä elementtejä, joihin he ottivat etäisyyttä omiin kokemuksiinsa nojaten. Puolueissa vallinnut syrjimättömyyteen ja suosimattomuuteen perustuneen mahdollisuuksien tasa-arvon, sukupuolirooliajattelun ja tasa-arvon edistysuskon joustavasti toisiinsa yhdistävä puhetapa ei kuitenkaan antanut riittävästi tilaa naisten sosiaalisten kokemusten representaatioille. Tästä seurasi merkittäviä katkoksia ja ristiriitoja naisten puheeseen. Naisten toiminnan ehtoja Kokoomuksessa ja Keskustassa määritti ennen kaikkea puolueissa vallinnut tasaarvoymmärrys sekä siitä seurannut "yhden asian naiseksi" leimautumisen vaara: tasa-arvonäkökulmaa ei voinut soveltaa kysymyksessä kuin kysymyksessä.