Kriminaalipolitiikan paradoksi : Tutkimuksia huumausainerikollisuudesta ja sen kontrollista Suomessa

Abstract

This doctoral thesis explores the development of drug markets and drug related crime in Finland since the mid 1990s, as well as public control measures aimed at solving problems related to drug crime. The research further examines the criminal career of persons having committed drug crime, as well as their socio-economic background.

The period since the mid 1990s is, on the one hand, characterized by increasing use of drugs and increasingly severe drug problems. On the other hand, this period is also characterized by intensified drug control. Also criminality associated with drugs has increased and become more severe. During this period the prevention of drug problems became a focal issue for authorities, and resources were increased for activities geared towards fighting drugs. Along with this development, Finnish drug policy has been balancing between therapeutic activities and control.

A focal point in this thesis is the question how society addresses drug problems, as well as how this differs from efforts to solve other problems. Why are criminal means so readily used when dealing with drug problems; why have the police received an extended mandate to use coercive force; and why has the field for imposing administrative sanctions been extended? How has the extension of drug control affected general thinking in criminal policy?

The subject matter in this thesis is approached in a criminological and criminal policy perspective. The thesis is made up of four research articles and a Summary Article. In the Summary Article the studies were placed into the Finnish research context of drug criminality and drug control as well as criminal policy. Furthermore, the author has assessed his own research location as a drug control researcher. Applying the notion of risk, an analysis was made of threats posed by drugs to society. Theoretical perspectives were also brought to the fore on how society may regulate drug problems and threats associated with them. Based on research literature and administrative documents, an analysis was made of the relation between drug related social and health policy and criminal justice control. An account was also made of the development of drug control in Finland since the mid 1990s.

There has been a strong increase in control by the criminal justice system since the mid 1990s. Penalties have been made more stringent, more efficient means have been developed to trace the financial gain from the offence, opportunities for money laundering have been prevented and the police has obtained ample new powers of inquiry. New administrative measures have been directed towards drug users, such as introducing drug tests in working life, checking the applicants’ criminal record for certain jobs, as well as the threat of losing one’s driving licence in cases where a physician has established drug addiction. In the 1990s the prevention of drug crimes and their disclosure were made part of the police’s control activities nationwide. This could clearly be seen in increased criminal statistics.

There are humiliating elements associated with the police’s drug control that should be eliminated for the benefit of everybody. Furthermore, the criminal control is directed towards persons in a weak socio-economic position. A drug verdict may set off a marginalization process that may be very difficult to halt. Drug control is selective and generates repressive practises. The special status accorded drug problems is also revealed in the way in which the treatment of drug addicts has developed.

Väitöskirjatutkimus käsittelee huumemarkkinoiden ja -rikollisuuden kehitystä 1990-luvun puolivälin jälkeen, huumausainerikoksiin syyllistyneiden rikosuraa ja sosioekonomista asemaa sekä huumausainerikosongelman ratkaisupyrkimyksiä viranomaiskontrollin keinoin. Aikaa 1990-luvun puolivälin jälkeen on leimannut sekä huumeiden käytön yleistyminen ja huumeongelmien vakavoituminen että huumekontrollin tiivistyminen. Tänä aikana huumeongelmien ehkäisy nousi viranomaistoiminnan keskiöön ja resursseja huumeiden vastaiseen toimintaan lisättiin.

Väitöskirjan tarkastelukulma tutkimusaiheeseen on kriminologinen ja kriminaalipoliittinen. Väitöskirjan keskeinen kysymyksenasettelu fokusoituu siihen, miten huumausaineongelman käsittely poikkeaa muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisupyrkimyksistä. Miksi huumeongelman ratkaisupyrkimyksissä käytetään rikosoikeudellisia keinoja herkästi ja miksi poliisin pakkokeinojen ja hallinnollisten sanktioiden käyttöala on laajentunut? Millä tavoin huumekontrollin ekspansio on vaikuttanut yleiseen kriminaalipoliittiseen ajatteluun?

Väitöskirja koostuu neljästä tutkimusartikkelista ja laajasta yhteenvetoartikkelista. Yhteenvetoartikkelissa väitöskirjaan liitetyt tutkimukset on sijoitettu suomalaiseen huumausainerikollisuutta ja huumekontrollia sekä huumausainepolitiikkaa käsittelevään tutkimuskenttään. Kirjoittaja on myös arvioinut omaa tutkijapositiotaan huumerikollisuuden ja viranomaiskontrollin tutkijana. Yhteenvetoartikkelissa on riskin käsitteen avulla tarkasteltu niitä uhkia, joita huumeet yhteiskunnassa aiheuttavat ja teoreettisia näkökulmia on avattu siihen, miten huumeongelmia ja niistä aiheutuvia riskejä yhteiskunnassa voidaan säädellä. Tutkimuskirjallisuuden ja hallinnollisten dokumenttien avulla on analysoitu sosiaali- ja terveyspoliittisen lähestymistavan sekä rikosoikeudellisen kontrollin suhdetta ja kuvattu huumekontrollin kehitystä 1990-luvun puolivälin jälkeen Suomessa.

Rikosoikeudellista kontrollia on lisätty voimakkaasti 1990-luvun puolivälin jälkeen. Rangaistuksia on kovennettu, rikoshyödyn jäljittämistä on tehostettu, mahdollisuuksia rahanpesuun on ehkäisty ja poliisi on saanut runsaasti uusia tutkintavaltuuksia. Huumeongelma on osaltaan vaikuttanut kriminaalipoliittisen ajattelun ankaroitumiseen. Huumeiden käyttäjiin on kohdistettu uusia hallinnollisia sääntelykeinoja, kuten huumetestien käyttöönotto työelämässä, rikosrekisterimerkintöjen tarkistus tiettyjen työpaikkojen hakumenettelyssä ja ajo-oikeuden menetysuhka tapauksissa, joissa lääkäri on todennut päihderiippuvuuden. Suomessa huumetorjunta nousi 1990-luvulla poliisin ja tullin toimintastrategian kärkikohteiksi. Huumerikollisuuden ehkäisy ja paljastaminen otettiin osaksi poliisin valvontatoimintaa koko maassa. Tämä näkyi selvänä rikostilastojen kasvuna.

Huumausainekontrolli kohdistuu huonossa sosioekonomisessa asemassa oleviin henkilöihin. Kontrolli on valikoivaa ja tuottaa repressiivisiä käytäntöjä. Huumeongelman käsittelyn erityisasema on näkynyt myös mm. huumehoitojärjestelmän hitaassa reagointikyvyssä muuttuneeseen tilanteeseen.