Viimeinen matka : Toimintatutkimus kirkollisen hautauskentän professiostruktuurista

Abstract

This study is a qualitative examination of the professional structure of the ecclesias-tical funeral field. The research material is based on 13 funeral cases in the archdio-cese. The researcher participated in all the funerals and memorial events, interviewed the closest survivors, the officials of the funeral agency and the ecclesiastical actors. The material was collected by means of observation and recording of the interviews, and was later transcribed and analyzed.

The actors in this study are the survivors, the funeral agencies and the church. The survivors act as the buyers and users of the products (funeral services) who require both the funeral agencies and the church to assist them with the problems that the death has caused. The numbers of actions related to the death and to the funerals - the rituals of death - are placed on the action field, which in this study is called the funeral field. In this field, the researchquestion focused space and power, and the actions on the funeral field are highly ritualized. The theoretical model comes from Pierre Bourdieu.

The study showed an action structure on the funeral field in which the survivors first contacted a funeral agency, which then contacted the other actors of the field, re-served the date and place for the funeral, and organised the funeral arrangements. The funeral agencies arranged an opportunity for the survivors to have a last look at the deceased when he or she was placed in the coffin, and they held a moment of the prayer (if desired) before removing the deceased from the hospital's chapel. The sur-vivors contacted the pastor of the funeral much later. The pastor also participated in the memorial event. The survivors contacted the church musician through via pastor. In some cases, the survivors had neither met nor even seen the musician prior to the actual funeral service. Still, the music was of great importance to the survivors. In the research interviews, tensions emerged to some extent between the funeral agencies and the ecclesiastical actors; these actors attempted to resolve these tensions through organising negotiations.

In the beginning of the 20th century, the family took an active part in the preparations of the deceased and in the arrangements of the funerals, whereas this study showed that these days, survivors often transfer the preparations to the funeral agencies. The professional side of the funeral field has grown. The funeral agencies can be seen as providers of full services that act on the survivors' behalf, aspiring to high individu-ality and aiming to fulfil the survivors' wishes. In practise, the role of the church in carrying out the last journey was reduced in the research cases to the actual funeral. In several cases, the pastor or the cantor of the funeral had never before seen the per-son in the coffin at any stage of life or death. The proportion of cremations in funeral cases has increased rapidly, however, special issues related to these cremations (such as the possibility of holding a funeral service for the already cremated deceased) have seen little consideration in the church. In the church's liturgies on funeral rites, cremation is frequently overlooked. The pastors or the cantors did not participate in either the burial of the funeral urn or in the scattering of the deceased's ashes. The verger took care of it. The parishes had no adopted standard practices for cremations, yet in each case for the survivors that moment was crucial.

Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus kirkollisen hautauskentän professiorakenteesta. Tutkimusaineisto perustuu kolmeentoista hautaustapaukseen arkkihiippakunnan alueella. Tutkija osallistui kaikkiin hautaan siunaamisiin ja muistotilaisuuksiin sekä haastatteli lähimpiä omaisia, hautaustoimiston virkailijoita sekä seurakunnan toimijoita. Aineisto kerättiin havainnoimalla ja haastattelut nauhoittamalla. Äänitysmateriaali litteroitiin ja analysoitiin.

Toimijoita ovat tässä tutkimuksessa omaiset, hautaustoimistot ja kirkko. Omaiset toimivat tuotteiden (hautauspalvelujen) ostajina ja käyttäjinä, jotka tarvitsivat sekä hautaustoimistoa että kirkkoa auttamaan heitä ongelmassa, jonka kuolema oli aiheuttanut. Kuolemaan ja hautaamiseen liittyneet monenlaiset toiminnot - kuolemanrituaalit - sijoitettiin toimintakenttään, jota tutkimuksessa nimitetään hautauskentäksi. Tällä kentällä oli kysymys myös tilasta ja vallasta. Teoreettinen malli oli saatu Pierre Bourdieulta. Toiminta hautauskentällä oli pitkälle ritualisoitunutta.

Tutkimus osoitti hautauskentällä toimintarakenteen, jossa omaiset ottivat ensimmäiseksi yhteyttä hautaustoimistoon. Sieltä käsin otettiin yhteyttä kentän muihin toimijoihin, varattiin hautausajat ja tilat sekä suunniteltiin hautausjärjestelyt. Hautaustoimistot järjestivät omaisille mahdollisuuden vainajan katsomiseen arkkuun laittamisen yhteydessä sekä toimittivat mahdollisen saattohartauden sairaalan kappelissa. Omaisten yhteys siunaavaan pappiin toteutui vasta paljon myöhemmin. Muistotilaisuuksiin osallistui myös pappi. Omaisten yhteydet kirkkomuusikkoon tapahtuivat pappien kautta. Joissakin tapauksissa omaiset eivät missään vaiheessa tavanneet kirkkomuusikkoa - eivät edes nähneet häntä. Silti musiikin merkitys omaisille oli suuri. Tutkimushaastatteluissa ilmeni jossakin määrin jännitteitä hautaustoimistojen ja kirkollisten toimijoiden kesken. Ongelmatilanteita oli pyritty selvittämään järjestämällä yhteisiä neuvotteluja.

Kun vielä 1900-luvun alkupuolella perhe osallistui aktiivisesti vainajan laittamiseen ja hautausjärjestelyihin, tutkimus osoitti omaisten nykyisin luovuttaneen valmistelu-tehtävät hautaustoimistoille. Hautauskentän professionaalisuus on voimistunut. Hautaustoimistoja voidaan pitää nykyään täyden palvelun taloina, jotka toimivat omais-ten puolesta pyrkien suureen yksilöllisyyteen ja omaisten toiveiden toteuttamiseen. Kirkon osuus viimeisellä matkalla oli tutkimustapauksissa lyhentynyt käytännössä hautaamisaktin toteuttamiseen. Monessa tapauksessa siunaava pappi tai kanttori ei ollut missään vaiheessa nähnyt arkussa olevaa ihmistä - ei elävänä eikä kuolleena.

Tuhkausten osuus hautaustapauksissa on nopeasti lisääntynyt. Kuitenkaan tuhkaamiseen liittyviä erityiskysymyksiä ei juuri ole kirkossa pohdittu. Käsikirjan hautauskaavoissa ei tuhkausta ole myöskään otettu huomioon. Tuhkauurnan maahan kätkemiseen tai tuhkan sirotteluun eivät papit tai kanttorit osallistuneet. Suntio tai vahtimestari hoiti tehtävän. Mitään yhtenäistä käytäntöä seurakunnissa ei ollut. Omaisille hetki kuitenkin oli aina erittäin tärkeä.