Sosiaali- ja terveysjärjestön oikeudellinen asema palvelujen järjestämisessä : Tutkimus julkista avustusta saavan yhdistyksen asemasta hankintasääntöjen näkökulmasta

Abstract

The subject of this study is the role in service provision of social welfare and health organisations that receive public financial aid. The study attempts to define the legal role of social welfare and health organisations in relation to the national Procurement Act and to find out under what conditions organisations can act as providers of social welfare and what the possibilities for providing social welfare services are for associations.

The method used in the study applies the principle of proportionality as developed in the opinions of the Finnish Parliament’s Constitution Committee and in the opinions of the Court of Justice of the European Communities. This principle can be applied as a means of resolving several situations occurring in the course of the study involving countervailing principles in legislation, for example, the relationship between the fundamental right of economic or profes-sional self-expression and the fundamental rights of social welfare. The deliberation assumes that fundamental rights are, in most cases, legal principles. Principles as optimisation orders call for implementation in relation to factual and legal possibility.

Among the most difficult questions was the relationship between the fundamental rights of social welfare guaranteed by the Finnish Constitution and the economic liberties guaranteed by the Treaty establishing the European Community. Significant internal tensions can be discovered between competition law, regulations on public financial aid, regulations on social welfare and the Societies Act. Community law and the practice of the European Court of Justice significantly restrict the social welfare system’s decision-making process. However, most of the corresponding restrictions in practice are already included in the national legislation.

The sociopolitical aim of an organisation is not relevant to the application of regulations either to the internal market or to competition law. Competition laws and regulations on public procurement do not in any way limit the so-called non-profit civic activities of an organisation, and regulations on public financial aid do not limit the funding of such activities. Non-profit organisations can act in a manner similar to private profit-making companies as providers of services. When societies act as providers of services, they must legally be associated with private companies. A practical conclusion of the study is that when the social welfare and health services market further develops, the possibilities of publicly funded societies acting as service providers becomes more restricted.

Organisations must have the same legal status as private companies for the purposes of the regulations on procurement. From the perspective of the legal certainty of the entities taking part in public procurement it has been reasonable that social welfare and health services acquisitions are also included in the scope of application of the regulations on procurement. From the perspective of the integrity of the individual, however, the procurement regulations have been formulated more restrictively than would have been necessary.

It is difficult to find indisputable justifications within the fundamental rights system for limit-ing competitive tendering for social welfare and health services to non-profit entities. Such justifications cannot be found at least when the goal is merely to eliminate profit-seeking.

Tutkimus käsittelee julkista avustusta saavan sosiaali- ja terveysjärjestön asemaa hyvinvointipalvelujen järjestämisessä. Tarkastelunkohteena on järjestöjen julkisia han-kintoja koskevien säännösten kautta avautuva tehtävärooli. Lisäksi on pyritty selvittämään kattavasti ne edellytykset, joilla järjestöt voivat olla sosiaali- ja terveyspalve-lujen toteuttajina.

Tutkimuksessa on voitu havaita merkittäviä sisäisiä jännitteitä kilpailulainsäädännön, julkista tukea koskevien määräysten, sosiaalilainsäädännön ja yhdistyslainsäädännön muodostamassa kokonaisuudessa. Euroopan yhteisön oikeus ja yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytäntö rajoittavat merkittävästi sosiaaliturvajärjestelmän toteuttamista koskevaa päätöksentekoa, vaikkakin useat vastaavat rajoitteet sisältyvät tosiasiassa jo kansalliseen lainsäädäntöön.

Yleishyödyllisen ja aatteellisen järjestön sosiaalipoliittisella tarkoituksella ei ole ratkaisevaa merkitystä sisämarkkina- tai kilpailusääntöjen soveltamisessa. Säännöt eivät koske kuitenkaan yhdistyksen ns. vastikkeetonta kansalaistoimintaa, eivätkä julkista tukea koskevat määräykset rajoita tällaisen toiminnan rahoittamista.

Aatteelliset yhdistykset voivat toimia voittoa tavoittelevien yritysten tavoin sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajina. Jos aatteelliset yhdistykset ovat palvelutuottajan roolissa, on oikeudellisessa tarkastelussa niiden asema samaistettavissa yrityksiin. Tutkimuksen käytännön johtopäätöksenä on, että sosiaali- ja terveyspalvelumarkkinoiden kehittyessä julkisin tuin rahoitettujen aatteellisten yhdistysten mahdollisuus toimia palvelujen tuottajana kapenee.

Hankintasääntöjen soveltamisessa ei palveluja tuottavia aatteellisia järjestöjä ole voitu asettaa yrityksistä poikkeavaan asemaan. Julkiseen hankintamenettelyyn osallistuvien oikeusturvan kannalta on ollut perusteltua, että myös sosiaali- ja terveyspalveluhankinnat on sisällytetty hankintalain soveltamisalaan. Yksilön integriteetin turvaaminen kannalta hankintalaki on säädetty kuitenkin rajoittavammaksi kuin olisi ollut välttämätöntä. Oikeudellisia perusteita ei ole esitettävissä myöskään sille, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen varattaisiin vain voittoa tavoittelemattomille yhteisöille. Näi-tä perusteita ei voida löytää perusoikeusjärjestelmän puitteissa ainakaan silloin, jos kyse on vain halusta estää yksityinen voiton tavoittelu.