Taidekasvatuksen kaksi kulttuuria, Suomi ja Kanada? Integroitu näkemys
Tutkimuksessa kuvataan kanadalaisen Learning Through The Arts –pedagogiikan mukainen suomalainen kokeiluhanke, jonka aikana taiteilija–opettaja-parit opettivat yhdessä eri oppiaineita koululuokille: esim. matematiikkaa tanssien, biologiaa maalaten tai yhdistäen eri taiteenlajeja projektimuotoiseen oppimiseen. Hanketta arvioitaessa nousee esille, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden ja opettajien toiminta, vaan pikemminkin Kanadan ja Suomen rakenteelliset sekä kulttuuriset eroavuudet. Tutkimus sivuaa myös Suomessa käytävää keskustelua taiteen hyödyllisyydestä ja pohtii samalla taito- ja taideaineiden asemaa koulussa.
Työn teoreettisessa osassa integroidaan opetussuunnitelmateoriaa, kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, tähdentäen taidekasvatuksen merkitystä osana koko ihmisen kasvatusta. Opetussuunnitelmateorian osalta tarkastellaan romanttista ja klassista opetussuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan menetelmiensä, sisältöjensä, tavoitteidensa sekä arvioinnin osalta. Ns. kovat ja pehmeät aineet tai matemaattis-luonnontieteelliset aineet vastakohtanaan humanismi, voidaan ymmärtää sekä historiallisia että epistemologisia taustojaan vasten. Pepperin maailmanhypoteesien mukaisesti on kasvatuksen ongelmien ratkaisemiseksi hahmotettavissa neljä selvästi toisistaan eroavaa lähestymistapaa: formismi; organisismi; mekanisismi; sekä kontekstualismi. Kantin filosofiaan viitaten tutkimus puolustaa käsitystä taiteesta rationaalisena ja propositionaalisena kokonaisuutena, joka ei ole vain kommunikaation väline, vaan yksi todellisuuden kohtaamisen lajeista, tiedon ja etiikan rinnalla. Näin ajateltuna taito- ja taidekasvatuksen tulisi olla luonteeltaan aina myös kulttuurikasvatusta.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että moniammatillinen yhteistyö monipuolistaa koulun opetusta. Mikäli huolehditaan siitä, että taiteilijat saavat riittävästi koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa, on mahdollista käyttää taiteilijoita opettajien rinnalla koulutyössä.
- - - - -
This thesis contains a description of a project carried out in Finnish schools based on Canadian Learning Through The Arts pedagogy. During the project artist-teacher pairs taught different school subjects to school classes, for example mathematics through dancing, biology through fine arts or a combination different art forms together in ‘project method’ -style learning. When evaluating the project, the emphasis was not found in the individual differences of certain artists or teachers in action, but more than that; in the cultural and structural differences between Canada and Finland. The dissertation reflects the discussion on the justification of arts and the role of arts education in schools.
On its theoretical level, the dissertation integrates curriculum theory, educational history, and philosophy, underlining the importance of arts education as part of theeducation of man. In the section on curriculum theory, the romantic and the classical curricula are compared in terms of their differing methods, contents, objectives and evaluation. There is a well-known dichotomy between the so-called ‘hard and soft’ subjects e.g. mathematics and humanities subjects, which has its roots in history and epistemology. Yet, four different approaches to solve the problems of education are suggested: formism, organicism, mechanism and contextualism in accordance with Pepper’s world hypotheses theory. Referring to Kant, this dissertation claims the arts tobe rational and propositional in their nature and thus them to be not only the medium of communication but one of the ontologies of reality among the other two: knowledge and ethics. In line with this view, art education should always be cultural education by nature.
Based on the findings of this work, it is claimed that multidisciplinary co-operation can enrich work in the schools. However, it is still necessary to ensure that the artists will have appropriate knowledge of pedagogy before using arts in the schools with teachers.
