Ahvenanmaan vuoden 1921 demilitarisointisopimus ja Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutos
Hiltunen, Heikki (2018)
Hiltunen, Heikki
Sotataidon laitos
Strategia
Sotatieteiden maisteriopiskelijan pro gradu
Sotatieteiden maisterikurssi 7
2018
Julkinen
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018080233342
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018080233342
Tiivistelmä
Tässä teorialähtöisessä ja laadullisessa asiakirja-analyysissä tarkastellaan poliittisen realismin näkökulmasta, millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia vuonna 1921 solmittu Ahvenanmaan demilitarisointisopimus Suomelle sallii ja millaisia muutoksia Itämeren sotilaallisessa turvallisuusympäristössä sekä sodan kuvassa on 2010-luvun aikana tapahtunut. Tutkimustehtävänä on pohtia, millaisia keinoja Suomella olisi Ahvenanmaan sotilaalliseen puolustamiseen, mikäli Itämeren alueella kehittyisi Venäjän ja Naton välinen sotilaallinen konflikti. Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä Naton ja Venäjän välisiä ulkopoliittisia suhteita Itämeren alueella tutkitaan hyökkäyksellisen realismin teorioin ja Suomen asemaa suurvaltavoimien vaikutuspiirissä tarkastellaan pienvaltiorealistisesta näkökulmasta.
Tutkimuksen lähdeaineistona käytetään pääasiassa länsimaista ja suomalaista tutkimuskirjalli-suutta, selvityksiä, raportteja, selontekoja ja uutislähteitä. Ahvenanmaan demilitarisoitua ja neutraalia asemaa tutkitaan muutamien kansainvälisten sopimusten perusteella, joista keskeisin on vuoden 1921 demilitarisointisopimus.
Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on 2010-luvun aikana heikentynyt, eikä Ahvenanmaan demilitarisointisopimus takaa alueen koskemattomuutta sodan aikana. Venäjä käyttää ei-sotilaallisia ja sotilaallisia keinoja estääkseen Yhdysvaltojen ja Naton vaikutusvallan kasvun lähialueillaan. Venäjän pienempien valtioiden koskemattomuudesta ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamaton voimapolitiikka haastaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän ja Suomen lähialueiden turvallisuusrakenteen. Sodan kuvan muutos yhä monimutkaisemmaksi luo Suomen lähialueille uudenlaisia ja vaikeasti ennakoitavia turvallisuusuhkia.
Suomella on vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen perusteella käytössään neljä sotilaallista toimintamahdollisuutta Ahvenanmaan puolustamiseksi. Puolustusjärjestelyt olisi aloitettava sisäministeriön henkilöstöllä. Puolustusvoimien tulisi antaa muille viranomaisille sotilaallista virka-apua tehtävään koulutetulla ja järjestystä ylläpitävällä sotilasosastolla konfliktin kehittyessä. Ahvenanmaan aluevesien käyttö olisi mahdollista kiistää merivoimien toiminnalla ja miinoittamisella kriisin alkuvaiheessa. Nämä toimintamahdollisuudet ovat tutkimuksessa demilitarisointisopimuksesta tehdyn analyysin perusteella sallittuja. Suomen tulee ylläpitää uskottavaa ja itsenäistä puolustusta myös Ahvenanmaan osalta, koska Suomi ei voi perustaa puolustustaan Naton tai ulkovaltojen apuun. Ahvenanmaan turvallisuuskysymys on monimutkainen ja jatkuvasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaikutuksen alainen. Ahvenanmaan puolustuksen nykyproblematiikka perustuu jatkuvasti monimutkaisempien ja vaikeammin tunnistettavien uhkien lisääntymiseen. Suomen tulee valmistautua Ahvenanmaan sotilaalliseen puolustukseen tilanteessa, jossa varsinaista uhkaa aluetta kohtaan ei ole olemassa tai ainakaan selkeästi tunnistettavissa.
Tutkimuksen lähdeaineistona käytetään pääasiassa länsimaista ja suomalaista tutkimuskirjalli-suutta, selvityksiä, raportteja, selontekoja ja uutislähteitä. Ahvenanmaan demilitarisoitua ja neutraalia asemaa tutkitaan muutamien kansainvälisten sopimusten perusteella, joista keskeisin on vuoden 1921 demilitarisointisopimus.
Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on 2010-luvun aikana heikentynyt, eikä Ahvenanmaan demilitarisointisopimus takaa alueen koskemattomuutta sodan aikana. Venäjä käyttää ei-sotilaallisia ja sotilaallisia keinoja estääkseen Yhdysvaltojen ja Naton vaikutusvallan kasvun lähialueillaan. Venäjän pienempien valtioiden koskemattomuudesta ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamaton voimapolitiikka haastaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän ja Suomen lähialueiden turvallisuusrakenteen. Sodan kuvan muutos yhä monimutkaisemmaksi luo Suomen lähialueille uudenlaisia ja vaikeasti ennakoitavia turvallisuusuhkia.
Suomella on vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen perusteella käytössään neljä sotilaallista toimintamahdollisuutta Ahvenanmaan puolustamiseksi. Puolustusjärjestelyt olisi aloitettava sisäministeriön henkilöstöllä. Puolustusvoimien tulisi antaa muille viranomaisille sotilaallista virka-apua tehtävään koulutetulla ja järjestystä ylläpitävällä sotilasosastolla konfliktin kehittyessä. Ahvenanmaan aluevesien käyttö olisi mahdollista kiistää merivoimien toiminnalla ja miinoittamisella kriisin alkuvaiheessa. Nämä toimintamahdollisuudet ovat tutkimuksessa demilitarisointisopimuksesta tehdyn analyysin perusteella sallittuja. Suomen tulee ylläpitää uskottavaa ja itsenäistä puolustusta myös Ahvenanmaan osalta, koska Suomi ei voi perustaa puolustustaan Naton tai ulkovaltojen apuun. Ahvenanmaan turvallisuuskysymys on monimutkainen ja jatkuvasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaikutuksen alainen. Ahvenanmaan puolustuksen nykyproblematiikka perustuu jatkuvasti monimutkaisempien ja vaikeammin tunnistettavien uhkien lisääntymiseen. Suomen tulee valmistautua Ahvenanmaan sotilaalliseen puolustukseen tilanteessa, jossa varsinaista uhkaa aluetta kohtaan ei ole olemassa tai ainakaan selkeästi tunnistettavissa.
Kokoelmat
- Opinnäytteet [2348]