15.4.1962 Kuopiossa

UKKO-PAAVON PERINTÖ

Niihin aikoihin kun ensimmäinen Kuopion hiippakunta perustettiin (käskykirjeillä 1850 ja 1851), täällä vielä eli ja väkevästi vaikutti vähäinen talonpoika, joka nimitti leikkisästi itseään kahden hiippakunnan piispaksi. Ilmaisu ei varmaan ollut itsekehua, päinvastoin sen kärki kai oli suunnattu sanojaan itseensä. Siinä oli näet julkilausuttuna hengellisen ylpeyden aihe, joka näin paljastettiin ja samalla tuomittiin.

Mutta vielä nyt, 110 vuotta tämän talonpojan kuoleman jälkeen, tänään virkaansa asetettu Kuopion hiippakunnan piispa tunnustanee kuvaannollisesti sanoen omaksi piispakseen saman Paavo Ruotsalaisen, Ukko-Paavon. Näin on ainakin asianlaita niissä opillisissa tapauksissa, joihin piispa-sanan vanha alkumerkitys viittaa: piispa, episkopos, siis kaitsija, valvoja, päällysmies. Olavi Kareksen laaja kirjallinen tuotanto oikeuttanee lausumaan tämän väitteen.

Paavo Ruotsalaiseen kohdistunut tieteellinen tutkimus on viime aikoina osoittanut, että hän, kirjoitustaidoton pienviljelijä, on omaperäisesti löytänyt eräitä luterilaisen uskonkäsityksen kaikista olennaisimpia perustotuuksia, jotka olivat jääneet vuosisatojen kuluessa varjoon. Häntä on sanottu uskonnolliseksi neroksi. Hän oli lukumies, luetun käsittäjä ja ajattelija. Itseään hän nimitti vain pettuvapriikin oppilaaksi.

Paavo Ruotsalaisesta on jäänyt keskeisenä asiana mieleen hänen pyrkimyksensä ulkoiseen ja sisäiseen rehellisyyteen. Sellaiseksi olen pohjaltaan käsittänyt hänen kiivailunsa kaikkea teennäisyyttä vastaan, ulkonaista hurskastelua ja tekokristillisyyttä vastaan. Hän etsi siis todellista hengenelämää, ei vain ulkonaista käyttäytymistä.

Kun tätä puhetta valmistellessani olin päässyt näin pitkälle, palautui muistiini, että olen muutama vuosi sitten päiväkirjaani merkinnyt Lutherin lausuman, joka sen jälkeenkin on elämäni tietyissä sattumuksissa pakostakin noussut mieleeni. Kun toivon, että piispa Kares ei suhtaudu karsaasti sitaatteihin, vaikka tottumatonkin niihin turvautuu, luen tässä nuo Lutherin lauseet, jotka mielestäni ovat kuin Paavo Ruotsalaisen suusta:

"Todella hurskaiden ja tekopyhien välinen ero on siinä että edelliset näkevät rikkomuksensa. He näkevät, että he eivät ole sellaisia kuin heidän pitäisi ja kuin he haluaisivat olla. Sen vuoksi he tuomitsevat itseään eivätkä välitä toisista. Mutta tekopyhät eivät tunne rikkomuksiaan, vaan luulevat jo olevansa sellaisia kuin heidän pitääkin olla. He unohtavat jatkuvasti itsensä ja tuomitsevat toisten ihmisten rikkomuksia."

Ja alkuun päästyäni rohkenen lainata Olavi Kareksen mietelmän: "Herännäisyys on hyvin hankala elämänliike sen tähden, ettei se anna lupaa kenenkään muun kuin itsensä tuomitsemiseen."

Toinen Paavo Ruotsalaisen `opin`, jos niin saa sanoa, mieleen jääpä pääkohta on parannuksen teko, herkkä synnintunto. Ihminen ei ole koskaan valmis, ei koskaan täysin kelvollinen, aina on pyrittävä kohti parannusta. En ole oikea mies puhumaan asian uskonnollisesta puolesta. Mutta olen rohjennut viitata tähän asiaan ajatellessani niitä piirteitä, jotka mielestäni liittyvät sivuilmiöinä herännäisyyteen ja sen vaikutuksesta osittain myös suomalaiseen kansankirkkoon. Tarkoitan uudistuksille ja kehitykselle otollista mieltä, myönteistä asennoitumista aikaan ja sen asettamiin uusiin tehtäviin. Portteja kohti muuttuvaa ja toimivaa yhteiskuntaa ei ole pidetty suljettuina. Niiden kautta on otettu vaikutteita ja niiden kautta on uskallettu lähteä etsimään tietä tuntemattoman nykyaikaisen ihmisen luokse, niin että tuo tie olisi avattuna uudenaikaisen yhteiskunnan elämään tunkeutuvalle parannuksen sanomalle.

Olen kiinnostuneena ja suurta mielihyvää tuntien tutustunut Olavi Kareksen viimeaikaiseen kirjalliseen tuotantoon. Hänen ennakkoluulottomuutensa ja se ymmärtämys ynnä lämpö, jolla hän suhtautuu ihmiseen, antavat kuvan persoonallisuudesta, joka rohkenee kolkuttaa hänelle ennestään vieraillekin oville. Täällä uudessa hiippakunnassaan hänellä on oman velvoittavan perintöpeltonsa viljelemisen ohella myös uutisviljelijän sarkoja, sillä taloudellinen ja yhteiskunnallinen murrosaika on nähtävänä täälläkin. Toivotan piispa Karekselle Korkeimman siunausta hänelle avautuneella työkentällä.