Pitääkö linnarauha?

Muistamme hyvin Jukolan Eeron sanat Hiidenkiven äärellä Viertolan isomahaiselle patruunalle, joka yllytti miehiään Jukolan veljesten kimppuun 40 härän teurastuksen jälkeen. Täydentäen Tuomaan uhkaavaa kehoitusta: "ottakaat, ottakaat sanastanne vaari", Eero lausui: "Ja varoitus härjistä tuossa."

Tämän verisen tarinan opettavainen tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen vaaraan, minkä rakennusalan palkkojen kuriton kehitys saattaa aiheuttaa koko komeasti julistetulle linnarauhalle. Palautamme hyvämuistisen lukijan mieleen, mitä kirjoitimme rakennusalan palkoista viime vuonna.

Ns. F-tason palkat eivät kesällä 1950 kauankaan tyydyttäneet työväestöämme, ja syynä tähän eivät olleet omaan toimeentuloon liittyvät seikat, vaan enemmänkin kateus sen johdosta, että juuri rakennusalan ammattitaidottomat työntekijät saivat tavattoman korkeita palkkoja. Kun todellinen ammattimies sai työehtosopimuksen edellyttämät 120 a 150 mk tunnilta, saattoi hänelle aputöitä paiskiva ammattitaidoton sekatyömies saada kaksi kertaa suurempaa palkkaa. Työväestä oli puute, rakentajat maksoivat melkein mitä vaan, saadakseen talon valmiiksi.

Näin uuden kesän alkaessa on täysi syy lausua rakennusalan miehille Jukolan Eeron sanat: "Ja varoitus härjistä tuossa." Viime syksyn onneton palkkakehitys sai eräältä osalta aiheensa kurittomuudesta rakennusalan palkkarintamalla, ja merkkejä samansuuntaisesta kehityksestä on jo ollut havaittavissa. Jos rakennusalan työnantajien lyhytnäköinen itsekkyys taas johtaa linnarauhan edellyttämän palkkasulun särkymiseen ensin rakennusalalla ja sitten arvattavasti kautta linjan, on taas tapahtunut korvaamaton vahinko. Siksi on syytä kohdistaa asianomaisille sukkelan Eeron vakaat sanat: "Ja varoitus härjistä tuossa."

Isänmaassa rakennetaan tavattoman paljon eikä vain pilvilinnoja. Aravasuunnitelma ei tänä vuonna tosin edisty sellaisessa laajuudessa kuin vuosi sitten: ei ole rahoja. Mutta teollisuus, nimenomaan vientiteollisuus investoi varojaan, omia ja lainavaroja, sen kun vain ehtii. Teollisuuden rakennusohjelma on siten huomattavan laaja. Maatalous rakentaa. Metsäkaupoista on saatu parikymmentä miljardia, ne kiirehditään sitomaan inflaatiovarmoihin arvoihin, ja mikä silloin on tarkoituksenmukaisempaa kuin rappiolle käyneiden ja liian pienien rakennusten uusiminen tai aivan uusien valmistaminen. Siirtoväki toteuttaa rakennusohjelmansa viimeistä neljännestä, mikä vaatii paljon rahaa ja sementtiä. Kaiken tämän lisäksi rakennetaan tai rakennettaisiin julkisia rakennuksia enemmän kai kuin koskaan ennen. Kuntien kansakoulunrakennussuunnitelmat ovat suoraan sanoen huimaavat: yksin maalaiskunnissa halutaan tänä vuonna aloittaa yli 600 koulun rakentaminen. Siinä kuluisi miljardeja monia. Valtio rakentaa lisäksi sairaaloita ja kouluja ja kasarmeja ja virastotaloja jne. Valtakunnan rakennusohjelma on täten suorastaan määrättömän suurisuuntainen. Inflaation pelko kiirehtii kaikkia rakennushankkeita, rahaa pitää saada vaikka kiven sisästä, tarvikkeita ostetaan mustasta pörssistä kuten pahimpina sotavuosina, ja työmiehille maksetaan mustaa palkkaa pian viime kesän malliin.

Tämä on tietenkin täysin järjetöntä menoa. Meillä on tätä nykyä 3000 epäpätevää kansakoulunopettajaa ja uusien opettajien valmistuminen lienee vielä siksi niukkaa, että hyvä kun riittää normaaliseen täydennykseen. Meillä on jo nyt niin suuri puute sairaanhoitajista, että kokonaisia sairaalaosastoja on pidettävä suljettuina hoitajapuutteen takia. Vaikka lääkintäviranomaiset saisivat yhtäkkiä enkelin siivet, he eivät voi hankkia uusiin rakennettaviin sairaaloihin hoitajattaria muuta kuin sulkemalla lisää vanhojen sairaaloiden osastoja. Esimerkkejä voisi jatkaa. Asioiden hoidossa ei tunnu olevan mitään tolkkua. Mutta annas olla, että joku yrittää panna järkevää sulkua ja rajoitusta tähän hulinaan, kyllä silloin herää huuto pohjoismaisen vapauden, isiltä perityn oikeusjärjestyksen, terveen kehityksen ja peruuttamattomien ihmisoikeuksien puolesta. On kuin ajaisi autossa, jonka ohjauslaitteet ovat joutuneet epäkuntoon. Silmät kiinni vain, paras odottaa sydän kurkussa, mihin törmätään ja miten kovasti.

Tällainen on tilanne, johon taas pian joudutaan ja osittain on jo jouduttu. Vielä keväällä saatettiin kuvitella, että rahan puute estää kaiken epäterveen, keinotteluluontoisen rakentamisen. Asia näyttää olevan vallan päinvastoin: rahan puute ei estä muuta kuin tarpeellisen rakentamisen, mutta inflaation pelon vuoksi suoritettavaa konjunktuuriluontoista, epätervettä rakennustoimintaa se ei kykene estämään. Vielä keväällä saatettiin kuvitella, että sementin ja rakennusraudan puute supistaa rakennustoiminnan vallan minimiin. Sementtiä valmistetaan maassamme loppuvuodesta lähtien noin kaksi kertaa enemmän kuin viimeisenä rauhan vuonna, jolloin se oli poikkeuksellisen suuri. Ja kuitenkin ilmenee vakavaa sementin puutetta, mitä todistaa mm. se seikka, että maaseuturakentajat ovat aivan tosissaan esittäneet, että meille olisi tuotava sementtiä ulkomailta. Kaiken puutteen keskellä riittää sementtiä sentään sellaiseen rakennustoimintaan, joka on lähinnä inflaation innoittamaa.

Toimeliaisuus on hyvä avu, mutta rakentamiseen liittyvän toimeliaisuuden takaa häämöttää inflaation peikko. Me syyttelemme kernaasti SAK:ta turmiollisesta indeksiajattelusta palkkapolitiikassa, mutta asiat ovat kehittyneet sellaisiksi, että samaan ajattelu- ja toimintatapaan turvautuvat yhteiskunnassa kaikki, joille siihen tarjoutuu mahdollisuus. Rakennusliikkeet tekevät sopimuksensa sellaisin ehdoin, että liikkeet eivät joudu palkankorotuksista itse kärsimään, vaan viulut maksaa se, joka urakan on antanut. Tästä aiheutuen Arava-talojenkin kustannustaso on noussut niin paljon, että raskas on selvitä vuokrista niiden onnellisten, jotka ovat päässeet kauan unelmoimansa oman katon alle.

Linnarauha on kaiken kannatuksen ansaitseva yritys taloudellisen tervehtymisen aikaansaamiseksi. Tähän voi lisätä, että sitä voi tavallaan pitää myös viimeisenä yrityksenä. Jos ne poliittiset ja talouspoliittiset johtavat voimat, jotka on saatu neuvotelluksi linnarauhan taakse, eivät kykene yhteisesti sovittua yleisohjelmaa punomaan kokoon ja toteuttamaan sitä, ei ole enää jäljellä mitään tietä edes siedettävän taloudellisen tasapainon saavuttamiseksi. Kun näköalat ovat tällaiset, silloin olisi jokaisen yhteiskunnan säilymistä harrastavan pyrittävä omassa toimipiirissään keräämään kestäviä pitkospuita vakauttamistaipaleelle. Rakennusala on tässä suhteessa herkimpiä ja vaativimpia.

On jo havaittu, että kommunistit taistelevat linnarauhaa vastaan. Hyvin ymmärrettävää, sillä hulina on lähempänä, jos linnarauha saadaan rikki.