Ruotsin vaalit.

Ruotsissa eletään suurten ratkaisujen aikaa: toisen kamarin vaalit suoritetaan sunnuntaina, syyskuun 19. päivänä. Kaikista niistä tiedoista, joita tänne on tullut Ruotsin vaalitaistelusta, on voinut päätellä, että siellä on nyt kova kovaa vastassa. Sosialidemokraateilla on ollut valtiopäivillä jo pitkät ajat enemmistö ja nyt oppositiopuolueet tekevät parhaansa sosialidemokraattien enemmistöaseman kukistamiseksi. Eikä olisi lainkaan ihme, jos siinä onnistuisivat.

Kolme vaikeaa vuotta on puhdas sosialidemokraattinen hallitus pitänyt peräsintä Ruotsissa. Sillä on ollut takanaan valtiopäivien selvä enemmistö, joten se on voinut täydessä turvassa hoitaa omaa politiikkaansa sekä valtiollisella että taloudellisella alalla. Sodan päätyttyä Ruotsi oli hyvin vauras maa. Ulkolaista valuuttaa oli kerääntynyt runsaasti ja kansan hyvinvointi oli korkealla. Maahan alkoi kauppateiden avauduttua virrata tavaraa, josta sodan aikana oli ollut puutetta, hedelmiä, vaatetavaraa, mm. nylon-sukkia jne. loppumattomiin. Hallitus suosi tällaista linjaa, koska taloudelliset edellytykset näyttivät siihen riittävän ja koska sodan aikana kiusaantuneelle kansalle piti luoda viihtyisyyttä `kansankodissa`, miksi sosialistit ylpeillen Ruotsia kutsuvat.

Mutta tämä hallituksen omaksuma leveän tien politiikka on nyt osoittautunut vääräksi. Ulkolaiset valuuttavarastot on kulutettu loppuun. Ennen riitti varoja hedelmäsäilykkeiden ja ylellisyystavaroiden rajoittamattomaan tuontiin; nyt täytyy pihistellä mm. bensiinin tuonnissa ja sen vuoksi säännöstellä varsin ankaralla kädellä sen kulutusta. Ei voi päästä siitä vaikutelmasta, ettei asioita rikkaassa Ruotsissa ole hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla, vaan hyväuskoisessa huolettomuudessa on eletty runsaasti yli varojen. Kun nyt vetävälle tulee pää käteen, kuten sanotaan, on vastattava seurauksista. Se on vaalien suuri kysymys.

Jokaisella vaalilla on oma erikoisluonteensa, niin on ollut meillä ja niin on muualla. Näissä Ruotsin vaaleissa kohdistuu kaikkien oppositiopuolueiden päähyökkäys sosialidemokraatteihin sen huonon talouspolitiikan vuoksi, jota maassa sodan jälkeen on harjoitettu. Demokratian asia ja kommunismin suhde siihen on jäänyt taka-alalle eikä porvareitten vaalitoiminnassa anneta suurtakaan sijaa kommunismin vastustamiselle. Asia ei siellä näet ole millään tavoin vaarallinen, sillä kommunistit tulevat joka tapauksessa menettämään ääniä, ei ehkä niinkään paljon sisäpoliittisten seikkojen perusteella kuin kansainvälisessä elämässä sattuneiden tapausten vuoksi: ensi sijassa tällöin on vaikuttamassa Tshekkoslovakiassa toimitettu kaappaus. Pääpaine porvareitten vaalitoiminnassa kohdistuu sosialidemokraatteja vastaan, sillä heiltä on voitettavissa paljon paikkoja ja heidät voidaan panna vastuuseen siitä nurjasta taloudellisesta kehityksestä, joka on jokaisen valitsijan nähtävissä.

Erikoista Ruotsin oloissa nyt on, että suurimmin äänin, mutta ilmeisesti myös suurimmin toivein esiintyy hallitusta vastaan liberaalinen keskustapuolue, kansanpuolue. Politiikka saattaa olla vaihtelevaista: ei ole järin monta vuotta kulunut siitä, kun pienoinen puolue ohjelmallisten vastakohtaisuuksien vuoksi jakaantui kahteen osaan, joista kummastakaan ei näyttänyt olevan kunnon eläjäksi. Kansanpuolue oli silloin vähintään yhtä heikoissa kantimissa kuin sen suomalainen veljespuolue, edistyspuolue nyt on. Mutta tällä kertaa on kansanpuolue taas nousemassa suorastaan poliittiseksi valtatekijäksi, jota sosialidemokraatit näissä vaaleissa pitävät päävastustajanaan ja suolaavat sitä sen mukaisesti. Suurimpana syynä kansanpuolueen menestykseen viime vuosien aikana lienee se, että puolue sai johtajakseen prof. Bertil Ohlinin, joka organisaattorina ja agitaattorina näyttää olevan suuren mitan miehiä. Kateelliset vastustajat tosin irvistelevät, että Ohlin saa komean ulkomuotonsa takia varsinkin vanhojenpiikojen äänet, mutta kyllä tässä kansantalouden professorissa täytyy olla muitakin kuin Casanovan ominaisuuksia. Jos ja kun kansanpuolue Ruotsissa voittaa, on siitä kai tehtävä muissakin maissa se johtopäätös, että puoluejohtajaa valittaessa on kiinnitettävä aivan erityistä huomiota henkilökohtaiseen vetovoimaan, siihen, jota naisista puheenollen nimitetään sex appealiksi. Auervaaran ominaisuudet näet merkitsevät puoluejohtajalle paljon enemmän kuin saatetaan aavistaakaan. Suomessakin on ollut vaalien aikana sellaisia edelläkävijöitä, jotka ovat tämän oivaltaneet, ja heidän saamansa menestys poistanee vihdoinkin poliittisesta elämästä mitättömän näköiset, rumapiirteiset, ärisevä-ääniset ja kaljupäiset johtajatyypit.

Ruotsin vaalitaistelun sävy tuntuu olevan entistä räikeämpi. Keinoja ei valita eikä vastustajia säästetä. Kommunistit ovat häikäilemättömyydessä luultavasti voiton puolella, mitä todistaa ministerimme Gripenbergin salaisen raportin julkaiseminen. Mutta myös muut puolueet kunnostautuvat vastapuolen parjaamisessa tavalla, joka on ennenkokematonta Ruotsin valtiollisessa elämässä. Vallanmakeus on niin suuri, että se sietää pahaltamaistuviakin taistelukeinoja.

Kehitys Ruotsissa tuntuu kulkevan siihen suuntaan, että vaalitoiminta on tullut hyvin suosituksi kansanhuviksi. Puolueet järjestävät näet suuria väittelykokouksia, ei vain radiossa, jossa niitä seurataan tavattoman mieluisasti, vaan myös kokoushuoneistoissa, puistoissa jne. Näihin kokouksiin haastetaan vastapuolen silmäntekeviä siinä luvallisessa tarkoituksessa, että heidät sitten pannaan matalaksi. Niinpä järjestettiin äskettäin Tukholmassa väittely pääministeri Erlanderin ja prof. Ohlinin välillä, jota oli seuraamassa 50 000 henkeä. Tällainen väittely yleisön edessä ei ole lasten leikkiä. Siinä annetaan surutta vastustajalle vasten korvia ja vasten suuta suorastaan, demagogian kaikki keinot käytetään hyväksi, karkealla ivalla ja nopeudella yllättävillä syytöksillä koetetaan vastapuoli saattaa ymmälle ja siten ottaa naurajat omalle puolelle. Tällainen vaalitaistelu vaatii omat miehensä, jotka siinä menestyksellä selviävät. Se on jotakin aivan toista kuin meidät vaalimme, joissa kaikkein suurimmat valtit tyytyvät laajojen periaatekysymysten kuivakiskoiseen sisältälukuun. Kuvitelkaapa nyt vaikka prof. Cajander-vainajaa väittelijänä rajusanaisessa kansalaiskokouksessa!

Sanottakoon tästä kansanhuvityylistä mitä tahansa, se hyvä puoli sillä kieltämättä on, että kansan kiinnostus vaaleihin kasvaa ja vaaliosanotto sitä mukaa suurenee. Jos sillä olisi vielä se vaikutus, että se noita klovnimaisia piirteitä tuodessaan keventäisi valtiollisen elämän yleistä haudanvakavuutta ja istuttaisi myös eduskuntatyöhön virkistävää huumoria, niin jotakin varsin hyödyllistä olisi saavutettu.

Sosialidemokratia on Ruotsissa kulkenut viime vuodet vastatuulessa. Vaalitappiot ehkä nyt jatkuvat.

Lopuksi pieni näyte vaalikeskustelusta Ruotsissa. Talonpoikaispuolueen puhuja lausui: Ei kukaan kiellä, etteikö oikeisto olisi joissakin tapauksissa oikeassa. Ruosteinen kaappikello, joka ei käy, näyttää kuitenkin oikean ajan kaksi kertaa vuorokaudessa.

*

Pulmallinen juttu on jo kauan ollut suurpankkien kirjanpito- ja tarkkailujärjestelmän kehittäminen sellaiseksi, että tehokas tilien tarkastus kävisi mahdolliseksi. Äskeinen rötös Pohjoismaiden Yhdyspankissa, jossa ilmeni useamman vuoden aikana kavalletun parikymmentä miljoonaa markkaa, on saattanut asian entistä ajankohtaisemmaksi.

Veljenpoika.