Indokiinan sotaa.

Joskus vuoden 1950 lopulla nimimerkki kirjoitti seuraavat sanat: "Tosiasia on, että värillisten kansojen taistelu valkoisia herroja vastaan on niiden vapaustaistelua. Se tunnustetaan nyt yleisesti jo Intian osalta ja Indoneesian osalta, mutta se on pakko pian tunnustaa Indokiinan osalta ja kaikkialla siellä, missä kansallisuudestaan tietoinen väestö on päässyt sille kulttuuritasolle, että sillä on aktiivinen valtiota muodostava kyky."

Indokiinassa on aseellinen taistelu riehunut miltei yhtämittaisesti aina vuodesta 1941, jolloin Hotshiminh kiinalaisten kansallismielisten avulla nostatti kansannousun japanilaisia miehittäjiä vastaan.

V. 1940 oli ranskalainen kenraalikuvernööri Catroux alistanut haltuunsa uskotun maan japanilaisten valtaan. Myöhemmin japanilaiset siirsivät alistuneilta ranskalaisilta koko hallinnon Annamin keisarille Bao-Daille, jonka petos Ranskaa kohtaan tuotti hänelle "Indokiinan Qvislingin" nimen. Japanin kukistumisen jälkeen julisti Hotshiminh Indokiinan tasavallaksi (2.9.1945) ja presidentiksi valittuna otti entisen keisarin Bao-Dain neuvonantajakseen. Kiinassa piti tällöin valtaa Tshiangkaishek, joka jatkuvasti toimitti Hotshiminhille amerikkalaisilta saamiaan aseita. Kiinalaisten tarkoituksena oli tietenkin auttaa indokiinalaisia karkottamaan tällä kertaa ranskalaiset maasta. V. 1946 oli Hotshiminhin asema niin vakiintunut, että Ranska tunnusti hänet Vietnamin valtion presidentiksi ja solmi valtiosopimuksen hänen kanssaan. Mutta sopu ei kestänyt kauan, sillä jo samana vuonna alkoivat avoimet vihollisuudet Ranskan ja Hotshiminhin välillä. Hotshiminh karkotettiin Hanoista ja alue alueelta työnnettiin hänet joukkoineen viidakkoihin. Tilanne näytti vakiintuvan Ranskan voitoksi ainakin entisen keisarin, "Qvislingin" ja Hotshiminhin neuvonantajan Bao-Dain mielestä, koskapa tämä luopui Hotshiminhista ja suostui keväällä 1949 ottamaan ranskalaisten tarjouksen johdosta vastaan Vietnamin valtionpäämiehen aseman.

Kun tarkastelemme tämän päivän tilannetta Indokiinassa, on merkillepantavaa, että vuodesta 1947 vuoteen 1950 amerikkalaiset olivat Indokiinan asiassa jyrkästi Ranskaa vastaan. Yhdysvaltojen lehdistö piti Hotshiminhia kunniallisena kansallisuus- ja vapaustaistelijana. Ranskan siirtomaavalta ja sen pönkittämiseksi suoritetut säälimättömät toimenpiteet tuomittiin amerikkalaisten taholta jyrkästi, mitä mm. osoittaa se, että Washington vaati kesällä 1949 Ranskalta vakuuksia siitä, että Marshall-apua ei saanut missään tapauksessa käyttää Indokiinan taistelujen rahoittamiseksi.

Vuonna 1950 tapahtui muutos suhtautumisessa Indokiinan taisteluihin. Tammikuussa 1950 olivat Moskova ja Peking, jossa valtaa nyt piti Maotsetung, tunnustaneet Vietminhin demokraattisen tasavallan ja kommunistinen Kiina alkoi toimittaa Hotshiminhille aseita, kuten Tshiangkaishek oli tehnyt neljä vuotta aikaisemmin. Vietminhin armeija kenraali Giapin johdolla ryhtyi menestykselliseen hyökkäystoimintaan ranskalaisia vastaan ja sen joukot tunkeutuivat aina Pohjois-Vietnamin pääkaupungin Hanoin äärelle.

Samaan aikaan kun Neuvostoliitto ja Kiina tunnustivat Hotshiminhin, tapahtui käänne Yhdysvaltojen politiikassa. Ranskan taistelu ei enää ollut "likaista siirtomaasotaa", vaan se oli vapaiden kansojen puolustustaistelua kommunistista hyökkääjää vastaan. Amerikka alkoi erityisesti Korean sodan päätyttyä toimittaa Ranskalle sotamateriaalia Indokiinaan. Vuodesta 1953 lähtien Amerikka maksaa lähes kolme neljättäosaa Ranskan sotakuluista Indokiinassa. 1/7 1954 - 31/6 1955 väliseksi ajaksi on USA varannut 1.133 miljoonaa dollaria Indokiinan sotaa varten.

Tähän Indokiinan sotaan on maailman mielenkiinto keskittynyt, ja Geneven konferenssin tärkein asia on selvyyden saaminen Indokiinan kohtalosta.

Geneven konferenssi on nyt kestänyt kohta pari kuukautta. Mitään ei vielä ole saatu aikaan, mutta kokouksen merkittävyyttä korostaa se seikka, että maailmanvaltojen ulkoministerit esikuntineen viipyvät siellä viikosta viikkoon. Suuret arvot ovat kysymyksessä. Sota tai rauha. Samaan aikaan huononee ranskalaisten sotilaallinen asema Indokiinassa. Erillinen linnoitus Dien Bien Phu on Geneven konferenssin aikana joutunut pitkällisen piirityksen jälkeen vietminhiläisten käsiin ja paine Hanoita vastaan lisääntyy jatkuvasti.

On olemassa paljon ulkolaisia asiantuntijoita, jotka katsovat, että ranskalaisten asia Indokiinassa on menetetty. Englantilaiset arvostelevat tilannetta tällä tavalla. Jos Amerikka ei liity sotaan maajoukoilla, joita sillä ainakaan tällä kertaa ei ole käytettävissä, ajetaan ranskalaiset pois Indokiinasta joitakin sillanpääasemia lukuunottamatta. Ei auta vaikka sinne lähetetään ranskalainen sotapäällikkö toisensa jälkeen, ei auta vaikka tehdään aina uusia ja uusia suunnitelmia vietnamilaisten joukko-osastojen perustamisesta, sillä niitä ei voida toteuttaa. Tämän vuoden toukokuuhun mennessä piti Bao-Dain vietnamilaista armeijaa lisätä 25.000 miehellä. Tulos oli vajaata 2.000 miestä. Ja samaan aikaan vietnamilaisista joukoista karkasi vastustajan puolelle lähes 3.000 miestä. Nämä ovat virallisia ranskalaisia tietoja. Kun monella taholla kuvitellaan, että Indokiinassa kehitys voisi kulkea samaan tapaan kuin Koreassa, ei asia ole näin, sillä Koreassa presidentti Syngman Rhee on omilla menetelmillään kyennyt kokoomaan armeijan, jossa on arviolta 20 divisioonaa nykyaikaisesti aseistettuja joukkoja rautaisessa kurissa.

Länsivaltojen asema kaakkois-Aasiassa ei ole kadehdittava. Indokiina on luisumassa kommunistien valtapiiriin ja jos Indokiina menee, vaikeaa on estää kommunistien levittäytymistä Siamiin, Burmaan ja Malakalle. Siam on yksin virkamiehistön lahjottavuuden takia kuin korttitalo. Indoneesiassa on tilanne samaten varsin epävarma. Indokiina muodostaa täten avainaseman lännen puolustussysteemissä tällä maailmankolkalla, joka on eräs maailman rikkaimmista alueista.

Mitä olisi tehtävä? Hyödyttömien neuvottelujen ja alituisen perääntymisen asemasta suosittelee Yhdysvaltojen puolustusesikunnan päällikkö, amiraali Radford, hyökkäystä täydellä voimalla. Hän puolustaa julkisuudessa mcarthurilaista linjaa: on iskettävä kaikilla aseilla kommunisteja vastaan silläkin uhalla, että sota laajenisi muuallekin. Kommunistien tunkeutumisesta yhä uusille alueille on tehtävä loppu juuri Indokiinassa. Se voisi johtaa yleiseen sotaan, mutta tilanne lännen kannalta on sodan aloittamiseksi parempi kuin esimerkiksi v. 1956, jolloin Neuvostoliitto on ehtinyt saada kiinni Yhdysvaltojen etumatkan atomiaseistuksen alalla, näin laskee amiraali Radford.

Yhdysvaltojen puolustusvoimissa on paljon, jotka puoltavat Radfordin ajatuksia. Kenraali McArthur, joka suositteli kiinalaisten lentotukikohtien pommittamista Korean sodan aikana, on aivan viime kuukausina saanut uusia kannattajia, jotka sanovat: jos olisi sallittu McArthurin iskeä, ei Indokiinan murheita olisi olemassa.

Kuitenkin on todettavissa, että USA:n ulkoasiainjohto on Indokiinan suhteen omaksunut maltillisen asenteen. Kun Englantia ei ole saatu mukaan nyrkki pöytään-linjalle, on USA:ssakin taivuttu neuvottelujen tielle. Mutta todennäköisenä on pidettävä, että amerikkalaiset laskevat Geneven konferenssin epäonnistuvan ja olettavat sen kokemuksen jälkeen saavansa Englannin mukaan yhteisiin toimenpiteisiin Indokiinan hallussapitämiseksi. Mitä nämä toimenpiteet ovat, sitä on vaikea sanoa, mutta Hotshiminhia ei kyetä häätämään pois Indokiinasta muuten kuin satatuhantisella maa-armeijalla, Hotshiminhin joukot, niin kommunistisia kuin ne saattavatkin olla, on kansallinen armeija, siitä ei päästä yli eikä ympäri. Bao-Dai, joka on jo pitkät ajat oleskellut Ranskan Rivieralla yökerhojen keisarina, ei kykene saamaan ympärilleen mitään kansallista yhteenliittymää. Hän on muukalaisten leiriin antautunut mies, näin Indokiinassa hänestä ajatellaan. Tilanteen eriskummaisuus saa omalaatuista valaistusta siitä, että Genevessä olevat vietnamilaiset porvarilliset lehtimiehet ovat avoimesti puhuneet Hotshiminhin voiton suotavuudesta Indokiinan kannalta katsoen. "Vapauttajien" osa ei ole helppo.

Genevessä ovat ratkaisevat päivät käsillä, kun tätä kirjoitetaan. Neuvottelut aselevosta ovat alkaneet, sikäli että riita aselepokomission kokoonpanosta jatkuu. Ranskan kansa haluaa rauhaa Indokiinassa, se on valmistautunut koko maan menetykseenkin, mutta Ranskan hallituksen sanotaan toivovan Geneven neuvottelujen epäonnistumista, koska sen jälkeen Amerikan olisi pakko lähettää armeijansa ranskalaisten avuksi Hotshiminhia vastaan.

Tilanne Indokiinan vaiheilla on kärjistymistään kärjistynyt. Suuret ja odottamattomat tapahtumat voivat olla edessä.