Vähäisiä sanoja paljosta liekkiviinasta

Poliittisen kommentaattorin pitäisi pyrkiä käsittelemiensä asioiden tasapuoliseen esittelemiseen niin että täsmällistenkin kannanmäärittelyjen pohjana olisi harkinta pro et contra, puolesta ja vastaan. Maailmanparantajat ovat näet erikseen. Mutta jos kommentaattori taas suorittaa kutsumustehtävää, on hänen se ilmaistava, jotta lukija on selvillä kirjoittajan lähtökohdasta.

   Tämän katsoimme tarpeelliseksi sanoa, kun nyt uudelleen aiomme käsitellä puliukkoja eli rappioalkoholisteja, tai ei suorastaan heitä, vaan niitä viranomaisia ja yhteiskuntapiirejä, joiden suosiollisella tuella ja myötävaikutuksella puliukkoja suorastaan tehdään. Ei tässä pyritä esiintymään maailmanparantajana, mutta kyllä nykyisen liekkiviinan miltei vapaa jakelu naurettavan halpaan hintaan alkaa olla niin järjenvastaista, että asian saattaminen toiseenkin kertaan lukijoiden ajateltavaksi on paikallaan.

   Kirjoitimme viime vuonna puliukoista ja kysyimme, miksi "marraskuun liike", joka on ottanut rappioalkoholistien asian ajaakseen, ei ole lähettänyt oikeuskanslerille kirjettä, jossa häntä vaaditaan asettamaan syytteeseen kuolemaantuottamuksesta kaikki ne viranomaiset, joiden päätöksellä liekkiviinaa myydään. Mutta kun tällaisesta kirjeestä ei ole mitään kuulunut, on syytä kysyä, miksi oikeuskansleri ei oma-aloitteisesti ole nostanut syytteitä. Virastolle pitää olla tunnettua nykyinen liekkiviinatilanne.

   Asianlaitahan on se, että kaupoista on käytännöllisesti katsoen aivan vapaasti saatavissa talousspriitä eli liekkiviinaa 1,20-1,50 markan hinnasta litralta 94 %:ttista alkoholia. Kun siihen lisätään vettä, on juotavana litra vähintään pöytäviinan vahvuista ainetta n. 40 pennin hintaan. Talousspriissä pitäisi olla joitakin lisäaineita, jotka tekevät sen juomisen vastenmieliseksi ja pitemmän päälle ehkä vaaralliseksikin. Mutta irvistäenhän moni ottaa tavallisenkin viinaryypyn.

   Suomalainen yhteiskunta on täten alkoholin juomisen osalta jaettu kahteen ryhmään. Toiset juovat alkoholiliikkeen kalliita viinoja, toiset taas halpoja liekkiviinoja. Edellisessä ryhmässä juominen yleensä aloitetaan ja jälkimmäiseen voidaan sitten sitä tietä joutua. Onko alkoholinkäyttäjien "yläluokan" määrä kasvamassa, sitä ei voitane varmuudella sanoa mutta se on kiistattoman selvää että "liekkiviinaportaan" jäsenmäärä kasvamistaan kasvaa. Se voidaan päätellä mm. siitä, että poliisin kertoman mukaan yhä useammin tavataan rattijuoppoudesta kiinnisaatujen joukossa liekkiviinasta juopuneita. Auto siis säilytetään ja pensaa ostetaan, mutta kun tähän status-puuhaan menee kaikki rahat, silloin juodaan pää täyteen puoli-ilmaisella liekkiviinalla.

   Raittiusväen toimettomuus tämän asian kohdalla ihmetyttää. Keskioluen vapaata myymistä ja viinan kauppaamista maaseudun tässä suhteessa diskriminoiduille asukkaille kyllä kynsin hampain vastustetaan, mutta todella vaarallista vapaata alkoholikauppaa ei olla huomaavinaan. Raittiusliikkeen aika ja varat ja voimat menevät tietenkin kouluissa harjoitettavaan ns. raittiustyöhön. Eiköhän vain ole jatkuvasti niin, että kouluissa opetetaan Matti Helenius-Seppälän kaavan mukaan, miten paloviinaa poltetaan, miten Turmiolan Tommille sitten kävi, kun hän oli ottanut ensimmäisen ryypyn, niin, ja kuinka onkimato kuolee, kun se hukutetaan viinapulloon. Tietenkin tämä kaikki on hyvin tähdellistä opetustoimintaa, jotta nuorison silmät avattaisiin näkemään, minkälaisia vaaroja se tiellään kohdata saattaa. Sitä paitsi raittiusmäärärahojen tilitykseen voidaan liittää tilastoja suoritetun valistustyön laajuudesta niin osanottajien kuin jaetun tiedon osalta. Ja näin hyödyllisesti puuhaillessa jää huomiota vaille sosiaaliministeriön johdolla toimiva systeemi, joka vapaasti levittää halpaa alkoholia maan jokaiseen kolkkaan, jopa pyhitetylle maaseudullekin.

   Niin nurinkurista elämä täällä suomalaismetsissä on, että ihmiset mm. on peloteltu lopettamaan kalansyönti sen vuoksi, että kaloissamme muka on terveydelle vaarallisessa määrin elohopeaa. Tämähän nyt on joutavaa puhetta, mutta moni herkkä luonne on todella kieltäytynyt syömästä kalaa. On hyvä, että vesien saastaisuuteen on kiinnitetty huomiota, jotta elohopeavaaran syntyminen estettäisiin vastaisuudessa, mutta kukaan ei jaksa nykypäivänä syödä niin paljon kalaa, että siitä aiheutuisi terveydelle vaaraa.

   Samaan aikaan valtiovallan toimesta pidetään tarjolla liekkiviinaa, jota todella tuhannet ihmiset juovat päivittäin. Ei kalan syöntiä ja syöjiä ynnä liekkiviinan juontia ja juojia tietenkään sovi verrata toisiinsa, mutta sikäli rinnastus on oikea, että liekkiviinan juonnista on tuhansien ihmisten terveydelle todellinen vaara, kun taas kalan syönnistä ei ole mitään vaaraa niille, jotka vielä tätä herkkua uskaltavat nauttia. Samaan aikaan kun joukkotiedotusvälineet levittävät väärää käsitystä kalansyönnin turmiollisuudesta, kukaan ei liikuta eväänsäkään toimiakseen liekkiviinan käytön estämiseksi. Se voi tapahtua vain myynnin lopettamisella.

   Tämäntapaiset kirjoitelmat tavallisesti varustetaan pateettisella loppuhuudahduksella: valvokaa konsulit! Harvoin se auttaa, sillä viranomainen, joka tieten tahtoen, kuten tässä tapauksessa sosiaaliministeriö, on päätöksensä tehnyt, ei voi myöntää erehtyneensä. Mutta jospa koko valtioneuvosto ottaisi asian hoitaakseen. Eikö iltakoulussa voitaisi joskus tarjota liekkiviinaa, vaikkapa sopivasti laimennettuna, ja sen jälkeen pakottaa ministerit käsittelemään, mitä sosiaaliministeriön olisi päätettävä?