Osuus yhteisestä isänmaasta.

Muutama viikko sitten pidin Kööpenhaminassa erään sikäläisen ylioppilasyhdistyksen järjestämässä Suomi-illassa esitelmän siirtoväen kysymyksestä Suomessa ja niistä toimenpiteistä, joita maassamme on suoritettu sodan jälkeisinä vuosina siirtoväen ja rintamamiesten aseman turvaamiseksi. Päätin esitelmäni jotakuinkin seuraavasti:

"Nyt, kun sota on ohi ja hädän ynnä ahdistuksen ajat ovat takanapäin - kuten uskomme - on kansamme keskuudessa alkanut esiintyä henkilöitä, jotka väittävät, että me olemme menneet liian pitkälle ja että siirtoväki ja rintamamiehet ovat saaneet yhteiskunnalta liian paljon. He ovat väärässä."

Kun esim. maanhankintalaki 3 päivänä huhtikuuta 1945 hyväksyttiin, se tapahtui 164 äänellä 11 vastaan. Lain hylkäämistä olivat ehdottaneet eräs ruotsalainen oman aatelisen aikansa yli elänyt vanhus, joka ei kuitenkaan saanut ketään ryhmänsä huomattavaa jäsentä taakseen, sekä eräs vasemmistolainen, joka piti lakia nimenomaan lisämaansaannin osalta epätyydyttävänä. Voidaan siis sanoa, että maanhankintalaki oli hyväksytty käytännöllisesti katsoen yksimielisesti. Sodan koettelemukset olivat vielä tuoreesti muistissa ja lupaukset, joita rintamamiehille oli sodan kiduttavina päivinä annettu, olivat vielä painamassa omaatuntoa. Sitäpaitsi vielä tuolloin, huhtikuussa 1945, oli epätietoisuus maamme tulevista kohtaloista uusien olosuhteiden vallitessa suuri, joten kansalaisten parissa yleisesti suosittiin sellaisia toimenpiteitä, joiden luultiin parhaalla mahdollisella tavalla luovan rauhaa ja vakavuutta sisäpolitiikkaamme. Oikeistopiireissäkin oltiin noissa erikoisissa oloissa valmiit uhrauksiin vähäväkisten aseman parantamiseksi ja turvaamiseksi, sillä laskettiin, että yhteiskunnallisten epäkohtien poistaminen on paras turva kumouksellisen mielialan vallallepääsyä vastaan.

Nyt on kymmenisen vuotta toteutettu maataloussiirtoväen asuttamista ja muun siirtoväen sijoittamista sekä perheellisten rintamamiesten sitomista kiinni maahan. Tämä tehtävä on ollut laajuudeltaan valtava ja sen toteuttaminen on meidän oloissamme ottanut harvinaisen vähän aikaa. Tulokset ovat myös olleet suurenmoiset. Tänä aikana on muodostettu lähes 150 000 uutta tilaa tai asuntoaluetta. Siirtoväelle ja rintamamiehille on annettu sodan jälkeen yli 2 miljoonaa hehtaaria maata, metsämaa mukaanluettuna. Vanhoilta omistajilta on otettu tätä varten 550 000 ha valmista tai viljelyskelpoista maatalousmaata. Tämän laajamittaisen asutustoiminnan ansiosta on suomalaisen yhteiskunnan kasvot maaseudulla muuttuneet.

Mutta tämä ilahduttava kehitys on tuonut mukanaan myös tyytymättömyyttä. Eräät oikeistopiirit ovat alkaneet karsain katsein tarkastella asutustoimintaa. Ne ovat pyrkineet etsimällä etsimään siinä virheitä, jotta sen avulla olisivat voineet tehdä koko asutustoiminnan epäilyttäväksi ja estää sen jatkamisen vastaisuudessa. Havaitsemme tästä, että tuo yksimielisyys, joka kymmenen vuotta sitten vallitsi siirtoväen ja rintamamiesten asuttamista koskevassa asiassa, ei kaikissa piireissä perustunutkaan vakaumukseen noiden toimenpiteiden hyödyllisyydestä vaan oli pakon ja kaiken menettämisen pelon aiheuttamaa. Nyt kun valtiolliset olosuhteet ovat vuosien rauhanomaisen kehityksen mukana tasaantuneet, on tullut aika päästää vallalle oikea minä, jolle yhteiskunnan sosiaalinen terveys ei merkitse mitään itsekkyyden ja omanedun rinnalla. Siinä sivussa ovat unohtuneet vaaran ankeina päivinä rintamamiehille annetut lupaukset, jotka eivät suinkaan rajoittuneet jatkosodan muistomitalin suomiseen.

Maalaisliitto on johdonmukaisesti toiminut asutustoiminnan hyväksi. Turhaan ei 1920-luvun alun asutuslaki yleisesti kulje Lex Kallion nimellä. 1936 vuoden asutuslaki on myös maalaisliittolaisen uurastuksen tulos. Kun sodan jälkeen oli valmisteltava ajan tarpeita vastaava maanhankintalaki siirtoväen ja rintamamiesten asuttamiseksi, oli sekin ensi kädessä maalaisliiton vaatimus. Maalaisliiton aktiivisuus antoi tälle lainsäädännölle suunnan ja sisällön. Kun nyt oikeistopiirit ovat aloittaneet avoimen taistelun asutustoimintaa vastaan, on se tarkoituksellisesti kohdistettu samalla maalaisliittoon suuntautuvaksi. Täytyy sanoa, että osoite on kyllä oikea. Maalaisliitto enempää kuin asutustoiminnan korkein johto ei vastaa yksityistapauksissa mahdollisesti sattuneista virheistä tai suoritetuista vääristä ratkaisuista, mutta se on avoimesti myönnettävä, että maalaisliitto on vastuussa asutustoiminnan suunnasta ja laajuudesta.

Kun seuraamme lainsäädännön kehitystä asutustoiminnan alalla, havaitsemme selvästi, että yhteiskunta muuttuu ja kehittyy nopeassa tahdissa. Meillä on itsenäisyysaikanamme ollut kolme asutuslakia, joista jokaista on aikanaan pidetty varsin radikaalisena. Muutos lakia edeltäneeseen olotilaan on lain säätämisen avulla todettu aina varsin suureksi. Nyt on hallitus antanut uuden esityskimpun ajan tarpeita vastaavaksi lainsäädännöksi. Olosuhteiden kehitys on tehnyt sen välttämättömäksi. Elävä yhteiskunta on dynaaminen ilmiö, siinä tapahtuu aina kehitystä. Kehitys aiheuttaa muutoksia, joiden on annettava vaikuttaa yhteiskunnan elämään. Jos tietoisesti estetään noiden muutosten vaikutus, yhteiskuntaruumis kärsii siitä. Joko muutokset pakottautuvat silloin esille väkivaltaisesti taikka yhteiskunta jähmettyy paikoilleen ja alkaa taantua. Asutustoiminnan alalla meillä Suomessa ovat ajan tarpeet kulloinkin sanelleet lainsäädännön sisällön maaseutuasutuksen edistämiseksi. Ja vaikka uusien tilojen syntyminen kymmenen viime vuoden aikana on ollut suomalaisissa olosuhteissa tavattoman ripeää, niin sittenkin on näiden vuosien kuluessa havaittu uusien epäkohtien syntymistä. Kun normaalia asutustoimintaa v. 1936 lain nojalla ei ole voitu harjoittaa, on moniin maaseutupitäjiin päässyt kasvamaan laaja maantarvitsijoiden reservi, joka nyt uuden lain turvin pitäisi saada sijoitetuksi maahan. Sen vuoksi on uudella maankäyttölailla kiire, jotta voitaisiin estää uuden yhteiskunnallisen epäkohdan syntyminen, so. laajan maattoman, maata tarvitsevan väestön syntyminen maaseudulle. Me puhumme niin paljon mm. rakenteellisesta työttömyydestä, joka vallitsee eräissä osissa maata. Paras keino tuon valitettavan ilmiön poistamiseen on asutustoiminnan harjoittaminen juuri näillä alueilla. Onneksi niissä yleensä on maata saatavissa uusien tilojen perustamiseksi, joten tehtävä ei suinkaan ole ylivoimainen.

Minulle tarjoutunee vastaisuudessa tilaisuus palata siihen aiheeseen, jota ylempänä olen käsitellyt, hieman toiselta kannalta asiaa tarkastellakseni. Uusien kotien perustaminen merkitsee aina olemassaolevien omaisuus- ja tulosuhteiden muuttamista ja tasoittamista. Pyrkiessään luomaan maaseudulle uusia tiloja ja koteja, maalaisliiton politiikka tahtoo suorittaa omaisuus- ja tulosuhteiden sellaisen tasoittamisen, että niille, joilla ei entuudestaan sitä ole, annettaisiin käsin kosketettava, näkyvä osuus yhteisestä isänmaasta.