Kirje Bruno Suvirannalle 5.2.1953

H.V.

Olen seurannut jonkinlaisella mielenkiinnolla johtamasi [Talouselämä-]lehden kirjoittelua. Siihen ei ole minulla paljon mitään sanottavaa, sillä kirjoitusten kiihkomielinen yksipuolisuus riistää pois pohjan asialliselta keskustelulta. Kenties loistavin osoitus lehdessä esitettyjen väitteiden kohtuuttomuudesta on se vähäksyvä arvostelu markan arvon vakaana säilyttämisestä v. 1951-52, joka arvostelu kulki itsensä kansantaloustieteen professorin omalla nimellä ja jonka pääsisältönä oli muistaakseni, että kun Ranskassa samaan aikaan rahan arvo säilyi, niin meillä se olisi myös säilynyt, hoidettiinpa asiat miten tahansa. Minä, joka luulen tietäväni, millaisin raskain ponnistuksin rahan arvo voitiin säilyttää meillä palkkojen ollessa ryöstäytymäisillään korkeasuhdanteen aikana, kuten Ruotsissa tapahtui, voin tuollaisen väitteen johdosta vain sanoa, että se johtuu joko täydellisestä tietämättömyydestä, tavattomasta hölmöydestä tai uskomattomasta epärehellisyydestä ja kyynillisyydestä. Kuten huomaat, jätän monia valintamahdollisuuksia.

Minun asiani ei ole puuttua siihen, mitä jonkin nimimerkin päänmenoksi lehdessäsi kirjoitetaan, mutta minua huvittaa se naurettavaksi maniaksi kehittynyt into, jolla lehtesi haluaa käydä suoraan tai nurkan takaa minun vähäpätöisyyteni kimppuun. Niin viime numerossakin. Minäkin luin nimimerkki "Veljenpojan" pakinan ja mitään salaisia tarkoituksia vainuamatta otaksuin, että siinä asetutaan valtiollisia diktatuuripyrkimyksiä vastaan. Niin sen käsitti myös "Vapaa Sana", joka peittosi kirjoituksen, saaden myöhemmin varmaankin odottamatonta tukea "Talouselämästä". Minusta on samantekevää, jos myös "Talouselämä" käy absolutismia puolustamaan, mutta sellainen väärinpeluu, joka sen kirjoituksessa esiintyy Ståhlbergin ja Alkion nimien varjolla, on vähintään arvotonta. Muistanet hyvin, mikä nimi ja maine Ståhlbergilla oli 1920-30-luvuilla "yhteiskuntaa säilyttävien piirien" keskuudessa, etkä liene liioin unohtanut, että Alkiota syytettiin kokoomuksen toimesta hänen eläessään veronkavalluksesta.

"Talouselämän" kirjoittaja puolustaa absolutismia, mutta muuta absoluuttista kirjoituksessa ei ole, kuin absoluuttinen tyhmyys.

Parhain terveisin

Urho Kekkonen