Siivo sivistyneistö.

Vallankumouksien melskeessä on sivistyneistön asema ollut vaikein. Näkyvillä ja määräävillä paikoilla ollen se on tyypillisimmin edustanut "taantumusta", jota vastaan kumouksen tekijät ovat ryntäilleet, ja jos vanha järjestelmä on kukistunut, ovat uusien vallanpitäjien toimenpiteet kohdistuneet rajuina juuri sivistyneistön edustajiin. Venäjän vallankumouksessa ja sen jälkiselvittelyissä tuhoutui melkein koko sivistynyt kansanosa, ja neuvostovaltion on ollut pakko kasvattaa kansasta kokonaan uusi älymystö, kuten Neuvostoliitossa kernaasti sanotaan.

Mutta harvoin muistetaan, että Suomessa on itse asiassa kiihkeän evoluution tietä tapahtunut samanlainen sivistyneistön tyhjästä kasvattaminen. Vastikään vietettiin ensimmäisen suomenkielisen oppikoulun 90-vuotisjuhlia, ja syystä voidaan väittää, että tuon ajan kuluessa on suomenkielinen sivistyneistö varsinaisesti luotu. Ruotsinkielisiksi kääntyneiden sukujen paluuta suomalaisuuteen kyllä tapahtui - ja kansallinen liike sai monia ansiokkaita johtajia heistä - mutta he olivat sittenkin poikkeuksia. Valtaosa, ainakin 9/10 nykyistä suomenkielistä sivistyneistöä on tämän ajan kuluessa opintielle lähteneitä tai heidän lapsiaan tai lastenlapsiaan, ensimmäisen, toisen tai korkeintaan kolmannen polven oppineistoa.

Monissa maissa - mm. juuri Neuvostoliitossa - tuo kansasta kasvanut oppineisto on saanut käsiinsä valtion johdon, sivistyselämästä puhumattakaan. Mutta kuinka onkaan laita meillä?

Eduskuntalaitoksen uudistaminen 1906 merkitsi kansanvaltaisuuden läpimurtoa meilläkin ja samalla säätyläisten siihenastisen valta-aseman järkyttämistä. Varsinaiset kansan ihmiset ovat siitä pitäen olleet eduskunnassa enemmistönä, mutta huomattava on, että useitten puolueitten johto on ollut oppineistoon lukeutuvien käsissä. Erikoista huomiota kiinnittää se, että sosialidemokraattisessa puolueessa sivistyneistöllä on ollut merkitsevä panos, kun sen sijaan maalaisliitossa vähäinen. Itse asiassa sosialidemokraattien todellinen johto on, talvea 1917-18 lukuunottamatta, ollut sivistyneistön käsissä, vaikka näkyvimmällä paikalla olisikin ollut ja edelleen olisi puolueportaita sitkeästi kohonnut hyvälahja inen "itseoppinut". Maalaisliitossa on tilanne ollut toinen. Vasta nyt on näkyvimmällä johtopaikalla yliopistosivistyksen saanut, mutta kysyä sopii, kuinka suuri maalaisliiton johtopaikoilla olevien oppineistoon kuuluvien vaikutusvalta todellisuudessa on. - Muissa porvarillisissa puolueissa tilanne on ollut jokseenkin päinvastainen: niissä "kansanmiehillä", sellaisilla tasaisilla, hyvälahjaisilla kuin kokoomuksen Pekka Pennasella tai Matti Heikkilällä tai ruotsalaisten Levi Jernillä, on saattanut olla johtopaikkojakin, mutta "sisärenkaan" vaikutusvaltaa ovat käyttäneet professorit, papit, maisterit, insinöörit jne. Nuorsuomalaisten ja sen seuraajan edistyksen kohdalla sivistyneistön yksipuolinen johtoasema on ollut vielä ilmeisempi, vaikka sekään ei ole hyljeksinyt lahjakkaita maaseutupolitiikkoja kuin esim. A. Fränti. - Mitä sitten tulee lopuksi äärimmäiseen vasemmistoon, on Sosialistinen yhtenäisyyspuolue saanut ottaa vastaan sosialidemokraateista siirtynyttä sivistyneistöä melkoisen joukon, joka onkin miehittänyt tämän joukkoja vailla olevan puolueen johtopaikat, mutta kommunistit ovat yleensä pysyneet tässä suhteessa melkeinpä "koskemattomina". O.V. Kuusinenkaan ei ole varsinaisena kommunistikautenaan oleskellut maassa, vaikka lieneekin johdatellut täkäläisiä joukkojaan paimenkirjein ja lähetein. Sivistyneistö ei ole nähnyt meikäläisessä kommunismissa sellaista rakentavaa aatesuuntaa, jonka hyväksi olisi elämän työ uhrattava. - Kun kommunisteihin yhden puolueen diktatuurihankkein on suhtauduttu näin vieroksuvasti, olisi kuvitellut, ettei Saksan ja Italian mallin mukainen IKL olisi myöskään päässyt sivistyneistön suosioon. Mutta sellainen ristiriitaisuus kuitenkin tapahtui, ja mainitun puolueen kantajoukon muodostivat sivistyneistöön kuuluvat.

Meillä ei siis ole mitään "sivistyneistöpuoluetta" sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan politiikasta kiinnostuneet ovat jakaantuneet eri puolueihin. Eräänlaisen kuvan tästä antaa nykyinen eduskunta. Suhteellisesti eniten akateemisen oppiarvon saavuttaneita on kokoomuksessa, peräti 75 %. Seuraavalla tilalla on piskuinen edistys, jonka viidestä edustajasta kolme kuuluu tässä puheena olevaan ryhmään. Ruotsalaisista on puolet oppineistoon lukeutuvia ja maalaisliitostakin n. 30 %. Sosialidemokraattien kohdalla vastaava luku on 12 ja SKDL:n 11 %; varsinaisista kommunistiedustajista oppiarvon saavuttaneita on vain Mauri Ryömä.

Jos sitten kysytään, mistä johtuu, että sivistyneistön vaikutus maan poliittiseen elämään on näin vähäinen, on vastausta etsittävä kahtaalta. Toisaalta sen jäsenet itse tuntevat liian vähän harrastusta yleisiä asioita kohtaan; he ovat individualisteja tai sitten muuten niin omien ympyröittensä lumoissa, etteivät ymmärrä eivätkä osaa mukautua puolue-elämän vaatimaan sovitteluun. Pääasia kuitenkin lienee siinä, ettei sen paremmin kouluissa kuin yliopistoissa, vielä vähemmin korkeakouluissa - Yhteiskunnallista tietenkään mukaan lukematta! - johdateta opiskelijoita harrastamaan yhteiskunnan asioita. Opettajien vieraus maailmalle on tunnettu, ja heistä kylmyys heijastuu oppilaisiin juuri kosketelluin seurauksin. Toisaalta taas sivistyneistöryhmien otteet - kun politiikkaan on suuremmin joukoin tartuttu - ovat olleet sellaisia, että ne ovat olleet kirkuva protesti kansan enemmistöä vastaan. Ajateltakoon vain AKS:n liittymistä IKL:n kannattajiin.

Vaikka sivistyneistö meillä on mitä "kansanläheisin", kuten alussa osoitimme, ovat kuitenkin kansanvaltaiset puolueet jättäneet käyttämättä sitä riittävässä määrässä johtopaikoillaan. Syy on ollut osittain sivistyneissä itsessään, mutta huomattavalta osalta myöskin siinä, että varsinkin suurimpien puolueitten johdossa on ollut suoraan kansasta nousseita, puoluetikkaita kivunneita kunnianhimoisia miehiä ja naisia, jotka ovat nähneet vaaran omalle valta-asemalleen oppineissa "herroissa". Poliittisen elämän terveen kehittymisen kannalta tässä suhteessa olisi saatava muutos aikaan. Meillä ei ole kyvykästä ainesta suinkaan liikaa eikä myöskään oppia. Sivistyneistön olisi omaksuttava tähänastista myönteisempi suhtautuminen puolue-elämään ja puolueitten lopetettava syrinkareinen suhtautumisensa niihin kansalaisiin, jotka valtio on suurin kustannuksin kuljettanut akateemisiin arvoihin. Hyviä, loistaviakin esimerkkejä kummankin aineksen yhteistyöstä puoluejohdossa on. Ne kehoittavat jatkamaan.

Veljenpoika.