Selityksiä

Alkusanat

Sylvi Kekkosen nuoruutta käsittelevä osuus pohjautuu Uinon suvun kirjeenvaihtoon sekä Aira Haimelinin (o.s. Uino) muistelmakäsikirjoitukseen. Lisäksi on käytetty Liisi Huhtalan artikkelia Sylvi Kekkosesta teoksessa Tasavallan presidentit: Urho Kekkonen (1994) sekä Sylvi Kekkosen muisto-teosta (1975). Vuosijohdannot perustuvat lähinnä seuraaviin teoksiin: Ari Uino, Nuori Urho Kekkonen (1985), Juhani Suomi, Myrrysmies. Urho Kekkonen 1936-1944 (1986), Vonkamies. Urho Kekkonen 1944-1950 (1988) ja Paavo Kähkölä, Kekkonen (1984).

1 Kirjeissä usein mainittu Aarne Korhonen oli kulkenut 1916-17 samoja etappiteitä kuin Kekkonenkin. Vänrikiksi kohonnut Korhonen oli myös vapaus- ja heimosotaveteraani, peloton ja raisu otteissaan, josta lisänimi "Pommi". Hän auttoi Kekkosen poliisiuran alkuun, mutta pilasi omansa liialla alkoholinkäytöllä.

   - Rovaniemeläinen Kaarlo Hillilä oli Kekkosen opiskelu- ja boksikaveri, joka niin ikään työskenteli EK:ssa. Kumppanukset olivat parikymmentä vuotta erottamattomat.

13 Esko Riekki oli 1923 nimitetty Etsivän Keskuspoliisin päälliköksi. Aluksi Kekkonen tuli hänen kanssaan hyvin toimeen, mutta myöhemmin välit huononivat EK:n uudistamisesta käytyjen kiistojen vuoksi. Vuonna 1938 Kekkonen sisäasiainministerinä oli vaikuttamassa siihen, että laitoksen uudistamisen yhteydessä Riekki vaihdettiin Kekkosen vanhaan ystävään Paavo Säippään. Valtiollisen poliisin johdossa piti olla luotettu mies - sen olivat 1930-luvun alun levottomat tapahtumat osoittaneet.

17 Maisteri Martti Jukola oli 1924-25 Suomen Urheilulehden vastaava toimittaja. Kekkonen avusti lehteä ja oli muutenkin hyvää pataa Jukolan kanssa. Seuraavalla vuosikymmenellä välit rikkoutuivat urheilupoliittisten kiistojen takia. Ks. kirje 170.

18 Sylvi asui tuolloin Töölössä Creutzkatu 3:ssa sijaitsevassa vuokra-asunnossa yhdessä Hilja (Inni) Hämäläisen kanssa. Urho harkitsi muuttoa saman katon alle, mutta oli vuokra-aikeissaan myöhässä ja joutui tyytymään vanhaan "puulaakiinsa" Kaarlo Hillilään.

19 Kangasniemellä sijaitsi Kekkosen äidin Emilian kotitila, Kuvasmäen Tarkkalan talo. Sitä viljeli edelleen äidin veli Siilas Pylvänäinen. Hänen poikansa Uuno jatkoi tilanpitoa ja veli Erkkikin asui naapurissa. Näillä tienoin Kekkoset sittemmin viettivät kesälomiaan.

23 Eino Pallari oli Rovaniemen, Gustaf Vuoksi Kuopion alaosaston päällikkö. Kekkonen taas hoiti useampaan otteeseen Kajaanin alaosastoa.

24 Turun Riennon H. Gädda (myöh. Haukia) oli korkeushypyn kaksinkertainen Suomen mestari ja kova kilpakumppani. Kekkonen ei ollut niitä parhaita häviäjiä, mutta kaikesta päätellen ei Gäddakaan.

26 Kekkonen avusti näihin aikoihin muun muassa ystävänsä Jussi Kukkosen päätoimittamia Kainuun Sanomia, jossa mainitut kirjoitukset ilmestyivät.

36 Urho Piha oli Hillilän ohella Kekkosen läheisin työtoveri EK:ssa, Alba, jota tituleerattiin `Alban herttuattareksi`, taas hänen vaimonsa.

41 Edla Stenberg, Sylvin äidin kaksi vuotta nuorempi sisar, oli lääketieteen tohtori ja Kivelän sairaalan ylilääkäri. Hän oli voimakastahtoinen ja määräilevä ja piti omaan tapaansa kuria sisarensa lapsille.

   - Sylvin vanhin sisar Toini oli 1920 mennyt naimisiin fil. kand. Erkki K. Osmonsalon kanssa. Toini kuitenkin kuoli jo 1923 ja Osmonsalo, myöhempi poliittisen historian professori, suri vielä 1925 vaimonsa poismenoa.

42 Eemili E. Norlund oli toiminut Kajaanin Lehden päätoimittajana vuodesta 1911 sen lakkaamiseen asti 1920. Kekkonen oli ollut lehden ahkerimpia avustajia ja pariin otteeseen toimittajanakin. Nordlund oli paikallinen vaikuttaja, joka mm. osallistui Kainuun piirin edustajana SVUL:n liittohallinnon kokouksiin. Useana vuonna Kekkonen toimi Nordlundin varamiehenä ja sai näin kosketuksen urheilujärjestöelämän huippuun. Vrt. kirje 78.

   -  Luokkatoveri Aili Purasen ja Kekkosen välillä oli orastanut suhde ennen Helsinkiin muuttoa. Tästä ja muista suhteistaan Urho näyttää avomielisesti valistaneen Sylviä, jos kohta pieni pelko siitä, miten Sylvi reagoisi tapaamiseen, kolkutti omaatuntoa.

   -  Suomen Heimo oli Akateemisen Karjala-Seuran edellisvuonna perustettu aikakauslehti.

   - Känä oli Kekkosen kouluaikainen kutsumanimi, ja Känänä hänet opittiin Helsingissäkin tuntemaan. Pikkuveli Jussi sai tottua pikku-Känä -nimittelyyn, Sylvikin joskus vaimo-Känään.

48 Mainittu "tappelu-juttu" liittynee pohjoispohjalaisten osakuntatoverien tempaukseen: illanistujaisten jälkeen hypättiin taksin astinlaudalle vauhdittamaan matkantekoa, mistä seurasi suukopua ja tappelunpoikanen. Huonoksi onneksi poliisi sattui paikalle. Kekkonen lienee ollut koko joukon railakkain ilakoija, ja hän saikin tempauksestaan sakkotuomion.

49 Sulo Kolkka oli noihin aikoihin Suomen Urheilulehden toimittaja ja vuosina 1928-44 Helsingin Sanomien urheilutoimittaja, legendaarinen nimimerkki Simeoni. Hänestä ja Kekkosesta tuli hyvät ystävät.

57 Karl Albert Wegelius, Joensuun klassillisen lyseon entinen rehtori, kirjoitti näihin aikoihin Routaa ja rautaa -teossarjansa ensimmäistä osaa. Siinä kuvataan jääkäriliikkeen värväys- ja etappitoimintaa. Kainuun etappiteitä itsekin kulkeneena Kekkonen saattoi toimia oppaana.

61 Urho Kekkonen ajoi jo 1925 sisällissodan jakaman urheilujärjestöelämän eheyttämistä. Aikana, jolloin se ei ollut suosittua eikä edes suotavaakaan, hän puhui ja kirjoitti aiheesta. Urheilun eheyttämisestä voisi ureta kansallinen eheys, hän ajatteli. Sittemmin 1930-luvulla hän ajoi asiaa voimakkaasti, vuosikymmenen lopulla myös ministerin arvovallalla.

73 Mainittu lakko koski Karihaaran, Laitakarin ja Röytän Kemi Oy:n saha- ja lautatarhatyöntekijöitä. Heinäkuussa työnseisaukseen yhtyivät pohjoisten satamien työntekijät. Lakkoon osallistui noin 3 000 työntekijää ja se kesti elokuun loppuun.

75 Kekkonen muistaa ukko Steniuksen oikeamielisenä ja hyvänä tuomarina. Jos Kekkosen myöhempiä muistikuvia on uskominen, ukko-tuomarilta saatu oppi ei kaatunut ojaan, vaikkei Kekkosesta koskaan käräjätuomaria tullutkaan.

76 Kuhmoniemen käräjillä käsiteltiin kommunistien etappiverkoston paljastumista 1920-luvun puolivälissä. Kekkonen oli ollut tutkimassa tapausta, nyt hän oli jakamassa tuomioita.

79 Väinö Tannerin hallitus asetti helmikuussa 1927 maaherra Bruno Jalanderin komitean selvittämään, voitaisiinko EK:ta supistaa ja liittää se varsinaisen poliisin yhteyteen. Kekkonen ystävineen oli yhteydessä komiteaan ja sen huhtikuussa jättämä loppuraportti noudatteli Kekkosen näkemyksiä: muun muassa että EK:n organisaatio ei ollut itsenäisyyden vuosina juurikaan muuttunut, eikä henkilökunnan määrää ollut sopeutettu kommunistien vähentyneeseen toimintaan. Kekkosen käynti Jalanderin komitean kuultavana oli viimeinen niitti hänen ja EK:n välirikossa.

80 AKS:n julistukselta Kekkonen olisi toivonut ylioppilaitten ja työväestön yhteyttä korostavaa sävyä. Näihin aikoihin hän alkoi kirjoittaa ja toimia kansan eheyttämisen eli yhteiskunnallisen sovintopolitiikan puolesta. Varsinkin suomalaisuustaistelun menestyksen kannalta oli ensiarvoista, että sivistyneistö ja varsinainen kansa löytäisivät toisensa ja toimisivat samansuuntaisesti.

   -  Kekkosen mainitsema "munaus" johti 1928 Vaasan Hovioikeuden langettamaan varoitukseen varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä.

85 Näihin aikoihin Suomen Urheilulehden toimitus oli käymistilassa: päätoimittaja Lauri Pihkala oli luopunut jo 1925, jonka jälkeen vt. päätoimittajana toimi A.R. Lang. Väinö Teivaala toimitti lehteä kesäkuusta 1926 kesäkuuhun 1927. Hänen jälkeensä Lauri Santala oli vt. päätoimittajana. Hänen paikkaansa Kekkonen tavoitteli. Lehden taloutta hoiti Heino Pohjola. Sulo Kolkka siirtyi 1928 Helsingin Sanomiin. Martti Jukola oli jättänyt toimituksen jo aikaisemmin, mutta palasi 1931 päätoimittajaksi. Vaikka Kekkosta ei valittu, hän jatkoi uutterana avustajana.

86 Eljas Simojoki oli AKS:n perustajajäsen ja karismaattinen puhuja. E.E. Kaila oli niin ikään ollut 1922 perustamassa AKS:ää, ja hän johti järjestöä, kunnes sairastuminen ja sen perään vakava loukkaantuminen veivät voimat. Tämän jälkeen AKS:ssä ei ollut kiistatonta johtajaa ennen kuin Vilho Helanen 1930-luvun alussa saavutti tämän aseman.

   -  Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kuraattori Yrjö Wuorentaus ei hyväksynyt Ylioppilaslehden kielipoliittisesti kärkevää linjaa. Päätoimittajana Kekkonen joutui puolustautumaan ja saikin osakunnan enemmistön puolelleen. Wuorentaus joutui perääntymään ja lopulta jättämään paikkansa Helaselle.

90 Jäljellä oleva matkakassa 2 800 markkaa voidaan suhteuttaa hänen kuukausipalkkaansa Maalaiskuntien Liitossa. Se oli 3 000 markkaa.

92 Tauno Jalanti kuului Pakaslahden kanssa Kekkosen lähiystäviin. Niin Jalanti kuin Pakaslahtikin tekivät näyttävän karriäärin ulkoministeriössä. Temperamenttisen Jalannin kanssa ei ollut aina yksinkertaista tulla toimeen, ja Kekkonenkin joutui hänen kanssaan monet kerrat hakaukseen. Kekkonen ja Pakaslahtikin taisivat ironian, ilkeilynkin, joten välillä kaverusten suhteet olivat kovalla koetuksella. Vrt. kirjeet 208, 268, 269.

97 Eero Rydman, sodanjälkeisen Helsingin ylipormestari, oli Suomen käsityöläispankin johtokunnan jäsen ja avusti Yrjö Ruudun piirin "valtiososialistista" Päivän Uutiset -lehteä. Sen avustajakuntaan kuului myös Kekkonen. Vrt. kirje 98.

105 Vuoden 1929 hajotusvaaleissa Kekkonen oli ensimmäisen kerran keskusvaalilautakunnan jäsenenä. Onni Hallsten, suhteellisen vaalitavan asiantuntija, oli Uudenmaan läänin keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana 1919-33.

112 Hakkapeliitan artikkeli ilmestyi 13.7.1929 ja oli otsikoitu "Itävallan valtiollinen poliisi 1800-luvun vaihteessa".

127 Paavo Nurmea vastaan oli esitetty epäilyjä ammattilaisuudesta, ja Kekkonen pyysi häntä karttamaan keskieurooppalaisia kilparatoja, joille suurjuoksijaa houkuteltiin rahapalkintojen voimalla. Vain siten menetellen hän säilyttäisi olympiakelpoisuutensa. Saako Nurmi juosta vai ei - tästä väännettiin ankarasti kättä. Kamppailu vei runsaasti Kekkosen aikaa ja voimia. Vrt. kirjeet 149, 169 ja seur.

   -  Paavo Karikko kuului Kekkosen uskollisiin tukijoihin Suomen Urheiluliitossa. Hugo Lahtinen vastasi alueellisesta neuvontatyöstä ja sittemmin olympiavalmennuksesta.

130 Jussi Kekkonen, jolle lukuhommat eivät niinkään olleet maistuneet, oli päässyt kadettikurssille numero 14. Hän oli Helsingissä 1930-32. Vuonna 1934 hän meni Sirkka Inkeri Mehtosen kanssa avioon.

131 Kekkonen oli tutustunut Johannes (Jussi) Tammiseen 1920-luvulla. Heistä tuli hyvät ystävät. Yhtenä yhdistävänä siteenä oli maalaisliittolaisuus. Tamminen toimi 1932-33 Suomenmaan päätoimittajana, kun Kekkonen oli mukana lehden hallinnossa. Vrt. kirje 146.

134 Puheita ja kirjoituksia IV -teoksessaan (1973) Kekkonen kirjoittaa: "Olin poliisimajuri Weygandin mukana siinä suuressa kansallissosialistisessa joukkokouksessa, jossa majuri vihdoin tunnusti väriä. Se oli valtava, hyvin järjestetty kokous . . ." Kekkonen tarkoittanee kirjeessä mainittua kokousta. Heidelbergin kirjeistä päätellen Kekkosta ärsytti lähinnä majurin pojan fanaattisuus. Vrt. kirje 135.

136 Kekkosen kirjoitus ilmestyi 26.11. otsikolla "Saksan pienviljelijät ovat vaikeassa asemassa". Samassa lehdessä ilmestyi 12.3.1932 artikkeli "Saksan kirjeenvaihtajaltamme". Kevään kapinatunnelmissa 25.3.1932 ilmestyi lopullinen tilitys Suomenmaassa: "Sisäpoliittisia vertailuja Suomen ja Saksan välillä". Vrt. kirjeet 146, 154.

145 Vekselit liittyivät Tulenkantaja-lehteen, joka raskaasti velkaisena oli mennyt nurin. Olavi Paavolainen viimeisenä päätoimittajana ei ollut ainoa, jolta perittiin saatavia. Kekkonen takaajana ensi sijassa joutui maksumieheksi. Seuraukset olisivat saattaneet olla pahemmat, ellei Kekkonen oikeudelle laatimassaan vastineessa olisi onnistunut vapautumaan enimmistä vastuista. Tämä tapahtui kuitenkin vasta 1933. Tässä vaiheessa tilanteen vakavuus alkoi vasta paljastua. Ks. kirje 163.

166 Kustaa Eemil Levälahti oli Helsingin suojeluskuntapiirin päällikkö ja Suomen olympiakomitean jäsen. Kaikesta päätellen hän oli hieman tosikko, eikä Kekkonen tullut hänen kanssaan parhaalla mahdollisella tavalla toimeen. Luonteiden erilaisuus tuli esille Los Angelesin pitkällä olympialaismatkalla, jolla Levälahti toimi joukkueen ylijohtajana.

   -  Samaisella matkalla Lauri Miettinen toimi Kekkosen oikeana kätenä. Kun Nurmi-asiaa jouduttiin setvimään kokouksissa ja julkisuudessa, Kekkonen oli täysin Miettisen englannin kielen taidon varassa. Vrt. kirje 174.

176 Bo Ekelundiin, ruotsalaiseen virkaveljeensä, Kekkonen oli tutustunut maaottelun yhteydessä 1929. Yleisurheilujohtajat löysivät heti yhteisen sävelen. Ystävyys kesti urheilusuhteita 1930-luvulla rasittaneet myrskyt. Ks. kirjeet 220, 262, 287.

207 IKL:n kohuttu lakkauttaminen epäilemättä oli Kekkoselle rasite, joka osaksi selittää hänen putoamistaan uudesta hallituksesta. Tilannetta ei tehnyt helpommaksi, että sodan aikana oikeus kumosi lakkautuspäätöksen. "Kekkosen konstit" kuitenkin muistettiin kauan, erityisesti sodan jälkeen poliittisen kurssinmuutoksen ajankohtaistuessa.

208 Varmistaakseen, että saisi siirtoväen asiat hoitaakseen, Kekkonen käytti myös suhteitaan. Suomen Pankin vt. pääjohtaja Jukka Rangell yritti edesauttaa Kekkosen pyrkimyksiä. Hän ja Kekkonen olivat olleet läheisessä urheilupoliittisessa yhteistyössä 1930-luvulla.

230 "Siirtoväen aapinen" ilmestyi Siirtoväki ja sen huolto -nimisenä loppukesällä. Siinä selostettiin yksityiskohtaisesti siirtoväkeä koskevaa lainsäädäntöä sekä huoltotoimintaa koskevia määräyksiä. Kirjaa ehdittiin levittää 15 000 kappaletta, ennen kuin Kekkonen seuraavana vuonna saattoi julkisuuteen täydennetyn laitoksen.

251 Kekkonen odotti korrehtuuria Suomen kansan eheytymisen tie -kirjaseen. Se ilmestyi elokuussa ja siinä Kekkonen esitteli jo 1930-luvulla julkituomiaan käsityksiä kansallisen eheytymisen ja yksimielisyyden merkityksestä. Sodan keskellä ne olivat entistäkin ajankohtaisempia. Kirjanen otettiin vastaan suopeasti ja Pekka Peitsi tuli yleisesti tunnetuksi, ennen kaikkea kuitenkin Suomen Kuvalehdessä ilmestyneiden katsausten kautta.

252 "Lirumeihin" osallistui Kekkosen läheisiä työtovereita: kaikki olivat jossakin vaiheessa sisäasiainministeriön palveluksessa ja tavalla tai toisella tekemisissä siirtoväen kanssa. Kekkosen johtamassa Siirtoväen Huollon Keskuksessa näyttää kaikkiaankin olleen hyvä henki.

253 Matti ja Taneli olivat päässeet nauttimaan Ruotsin herkuista, kun he edellisvuonna olivat olleet Ruotsissa Yngve ja Nete Borgin perheessä. Sylvi ja etenkin Urho Kekkonen pitivät tärkeänä, että pojat oppisivat ruotsia. Käytännöllisyys painoi enemmän kuin aitosuomalaisuus. Vanhemmat halusivat myös, että poikien näköalat avartuisivat, eivätkä koulunkäynti ja jokakesäinen tilanhoito varastaisi tykkänään lapsuutta. Vrt. kirjeet 256, 316.

259 Elokuun alussa toteutuneen Berliin-matkan luonne oli puhtaasti edustuksellinen: seurata urheilukilpailuja ja tavata saksalaisia urheilujohtajia. Urheilumiehenä Rangell ymmärsi tällaisia kansainvälisiä kontakteja, mutta pääministerinä hänen oli ajateltava enemmänkin poliittisia vaikutuksia. Entisenä ministerinä ja maan kenties tunnetuimpana urheilujohtajana Kekkonen sopi tehtävään parhaiten.

271 Demokratian itsepuolustus -pamfletti oli ilmestynyt 1934 suuren kohun saattelemana. Siinä Kekkonen esitti, että demokratian oli kyettävä puolustamaan kansanvaltaista järjestelmää vaikkapa pakkokeinoin. Tämän jälkeen Kekkosen räväköissä otteissa nähtiin herkästi diktatorisia piirteitä.

285 Kekkonen jättäytyi ns. 33:n kirjelmän ulkopuolelle, koska ei nähnyt vielä mahdollisuuksia uuden suuntauksen läpimurrolle. Toisaalta hän halusi varjella Pekka Peitsen puolueettomuutta. Nimimerkin paljastuminen olisi vähentänyt ratkaisevasti Kekkosen muutenkin rajallisia vaikutusmahdollisuuksia. Ks. myös kirjeet 290, 291, 293.

   -  Sodan loppupuolen kirjeissä viljeltiin lisänimiä, kuten Pihtari (= presidentti Ryti). Kaikkia "salanimiä" (esim. Puolukka) ei ole kyetty yksiselitteisesti selvittämään.

286 Wilho Tikander oli Yhdysvaltain tiedustelupalvelun edustaja Tukholmassa. Hänet Kekkonen tapasi usein ja vaihtoi näkemyksiä poliittisista kysymyksistä. Myös kirje 290.

289 "Eheytynyt kansa taistelee elämästään" ilmestyi marraskuussa. Samanaikaisesti hän työsti pakinakokoelmaa, jonka nimeksi tuli "Löysin rantein". Kummankin sisältö koostui osaksi Pekka Peitsen Suomen Kuvalehdessä aiemmin julkaisemista teksteistä.

290 Kekkonen tunsi antipatiaa Valpon päällikköä Erik Anthonia kohtaan. Taustalla oli yhtäältä mielipaha: tämä kun oli 1941 syrjäyttänyt vanhan ystävän Paavo Säipän. Toisaalta Kekkosta kismittivät Valpon otteet virolaiskysymyksessä. Tänne saapuneita pakolaisia Valpo kohteli kuin rikollisia, Kekkonen paheksui syyskuussa eduskunnassa. Joulukuussa hän sai kuulla, että Anthoni oli toimittanut kaikista Suomeen saapuvista pakolaisista tiedot Viron Gestapolle. Valpon toiminta sai Kekkosen harkitsemaan välikysymystä, mutta hän luopui siitä, kun hallitus lupasi luopua tietojen lähettämisestä. Valpon kritiikki joka tapauksessa johti siihen, että muutenkin oppositiohenkinen Kekkonen joutui viraston silmätikuksi.