Yhteiskuntaelämän vaikeimpia kysymyksiä on kokonaisuuden edun saattaminen sopusointuun yhteiskunnassa vaikuttavien erilaisten etu- ja aateryhmien edun kanssa. Vuosisatojen mittaan on tähän kysymykseen yritetty vastausta löytää: milloin kokonaisuuden edun ilmentäminen on ollut yhden henkilön tai yhden yhteiskuntaryhmän asiana, milloin yhteiskuntaluokkien väliset erimielisyydet on tyystin lopetettu ns. luokattoman yhteiskunnan luomisella. Yhteiskunnassa, joka - kuten meidän - rakentuu erilaisten sosiaalisten ryhmien tunnustettuun olemassaoloon ja jonka elämässä näiden ryhmien välinen kilpailu muodostaa oleellisen kehityksen tekijän, tulee alituisesti tutkimisen kohteeksi kysymys siitä, miten eri ryhmien edut ovat saatettavissa sopusointuun kokonaisuuden edun kanssa. Meidän ei ole syytä lähteä siitä että tähän sopusointuun pääsemiseksi olisi pyrittävä tyrehdyttämään eri ryhmien keskuudessa suoritettavaa työtä ns. erikoispyrkimysten ja erikoisharrastusten edistämiseksi muka sillä perusteella, että tämä työ tapahtuisi kokonaisuuden edun kustannuksella. Päinvastoin on lähdettävä siitä, että "kansa, jonka keskuudessa on vilkkaita, erisuuntaisia harrastuksia ja aatteita, on edistyvässä tilassa", Santeri Alkion sanoja lainatakseni. Mutta tällainen työ erikoispyyteiden puolesta on suoritettava siinä hengessä, että kaiken takana nähdään kokonaisuuden etu, että siinä otetaan varteen valtakunnan yleinen asema ja koko yhteiskunnan tarpeet.

Me olemme nyt sodan jälkeen joutuneet olosuhteisiin, joissa kansamme menestys - niin miksei koko olemassaolo - riippuu siitä, kuinka hyvin me osaamme sovittaa erikoisharrastuksemme sekä omat aatteelliset ja taloudelliset pyyteemme niiden puitteiden sisälle, joiden ulkopuolelle valtakunnan etu ei salli astua. Meidän on kieltämättä todettava, että kehityksen yleinen suunta osoittaa meidän tässä onnistuneen. Mutta aivan viime aikoina eri eturyhmien välinen taistelu on entisestään kiihtynyt ja siinä saattaa tähänastista enemmän tulla esille - jollei tasaantumista tapahdu - sellaista, mikä voi muodostua haitalliseksi kokonaisuuden edulle. Sen vuoksi saattaa olla paikallaan näin itsenäisyyden vuosipäivänä kiinnittää huomiota tähän näkökohtaan. Valtiojärjestelmä, joka sallii eri etupiirien välisen taistelun ja joka vieläpä rakentuu tälle taistelulle ja kilpailulle, on luja ainoastaan sillä edellytyksellä, että kaikkia osapuolia elähdyttää vilpitön käsitys kokonaisuuden edun ensiarvoisesta merkityksestä ja vakaumus siitä, että työ omien erikoisharrastusten hyväksi ei hajoita vaan päinvastoin rakentaa yhteistä hyvää.

Urho Kekkonen