Kirje puolustusministeri Emil Skogille 3.2.1952

Hyvä Veli,

Olen vasta tänään lukenut puhemies Fagerholmin puheen eduskunnan avajaisissa. Sopimuksemme oli, että annatte yksityisesti vastauksen perjantaiseen kirjeeseeni tämän viikon aikana, nyt sain sen julkisuudessa jo ennen sitä mahdollisimman auktoritatiiviselta taholta. Ilmeisesti tarkoituksenne on ollut kiirehtiä helpottamaan ratkaisuani. Kiitän avusta, mutta oletan, että olisin osannut sen tehdä ilman tätä odottamatonta korostustakin.

Mutta ennen kuin siihen saakka mennään, on paikallaan läheisemmän ja kaukaisemman ajan tarpeita varten aluksi todeta, mitä on tapahtunut. Aloitan hallituksen muodostamisen vaiheilta, jolloin muistaakseni Väinö Leskinen minulle sanoi, että saat hoitaa ulkopolitiikan. Palautan mieleesi, että Sinä viime syksynä, kun asiat tuntuivat sujuvan siedettävästi, ainakin pariin otteeseen esitit saman käsityksen. Viime syksynä ennen V. Leskisen ulkomaanmatkaa ilmoitin hänelle, että tarkoitukseni on pitää ulkopolitiikkaa ja rauhanasiaa käsittävä puhe ja valitin, että en voi sitä hänelle esittää, jos puhe on tarvis pitää hänen matkoilla ollessaan. Leskinen sanoi, että kyllä hän uskoo sen ilman tutustumista. Asiat eivät mielestäni kuitenkaan vaatineet puhetta silloin, vaikka uskon, että yleisellä rauhan politiikan korostamisella on oma tärkeä tehtävänsä ainakin meidän pohjois-suomalaisten tavallisten maalaisliittolaisten ihmisten keskuudessa. Me emme siellä selviä tästä asiasta välinpitämättömyydellä ja ylimielisyydellä, sen koin itse ja koimme kaikki viime vaalitaistelun aikana. Puheeni ensimmäisen luonnoksen kirjoitin sitten ollessani loppusyksystä lomalla Heinolassa, mutta sen pitoa lykkäsin. Tammikuun alkupuolella viimeistelin puheeni, lähetin sen presidentille, kävin kaksi kertaa siitä hänen kanssaan puhumassa ja otin varteen hänen huomautuksensa. Tarkoituksenani oli se esittää sos.dem. ryhmän edustajille ennen puhumista. Valitettavan sairastumiseni vuoksi katsoin ajan ja maan edun vaativan sen julkaisemista ennen leikkaustani (johon aina sisältyy tietty vaara, vaikka tällä kertaa täysin vähäinen). Tuomioja kävi asiasta vielä kaksi kertaa presidentin puheilla ja presidentti tarjoutui itse stilisoimaan noin puolet puheen ulkopoliittisesti tärkeästä osasta. Mielestäni se oli sanonnaltaan täsmällisempi kuin minun oma ehdotukseni, jonka olin tehnyt tarkoituksellisesti hieman epäselväksi, mutta otin korjaukset varteen sellaisenaan. Puheen julkaisemisen aatonaattona kutsui Tuomioja pyynnöstäni V. Leskisen luokseen, jolle esitti puheen. Tästä keskustelusta soitti Tuomioja minulle sairaalaan ja kertoi - Leskisen kuullen - että Leskinen katsoo sos.dem.puolueen joutuvan vaikeuksiin Norjan työväenpuolueen takia. Vastasin puhelimessa, että tässä on kysymyksessä Suomen etu eikä Norjan työväenpuolueen, johon Tuomioja, että ei ole muusta kysymys kuin että vielä tältä kannalta tutkisin puhetta. Lupasin sen tehdä. Kun asiaa vielä tarkastelin, otin puheesta pois Leskisen esittämää näkökohtaa noudattaen yhden kokonaisen lauseen (joka muuten oli Tasavallan Presidentin lisäämä). Täydennykseksi on sanottava, että olin pyytänyt Tuomiojaa esittämään puheen myös Sinulle, mutta hän ei ehkä kiireittensä vuoksi sitä ollut tehnyt. Kiistän näin ollen väitteen epäkorrektisuudesta. Puhe julkaistiin, saaden osakseen Erkon lehdissä odotetun, kylläkin asiallisessa muodossa annetun tuomion, mutta Suomen Sos.dem. peittosi sen petiitillä.

Käsitykseni oli ja on nyt entistä varmemmin se, että puhe oli julkaistava. Ulkopoliittinen konstellaatio on kehittynyt niin odottamattomasti, että Suomi voi puhua pohjoismaisesta yhteistyöstä Neuvostoliiton suostumuksella, asia, jota kukaan ei kesän 1940 jälkeen, jolloin Neuvostoliitto siihen tähtäävän suunnitelman torjui, olisi voinut kuvitella mahdolliseksi. Tätä tilaisuutta on Suomen käytettävä hyväksi. Se osoittaa, että meillä on jo jonkinlaista ulkopoliittista toimintamahdollisuutta. Maan ulkopoliittiselle kehitykselle olisi ollut karhunpalvelus nyt, tilaisuuden avauduttua, vaieta politiikkamme keskeisestä pyrkimyksestä v. 1935 pohjoismaisen suuntauksen hyväksymisen jälkeen. Sitä paitsi tiedossa on, että eräät piirit, ei liene uskallettua jos lausun erään nimenkin, Tanskan ent. pääministeri Hedtoft, tekevät työtä saadakseen Ruotsin pois puolueettomuuspolitiikan kannalta, onpa Hedtoft uhkaillut, että asiat johdetaan siihen. Jos näin kävisi, olisi se meidän asemallemme katastrofaalinen huononnus ja siksi myös oli puhe pidettävä ja siinä annettava Suomen puolesta avoin tunnustus Ruotsin politiikalle. Vähäiseksi eduksi tulevaisuutta silmälläpitäen ei liioin ole katsottava, että tässä puheessa voitaisiin antaa selvitys ystävyys- ja avunantosopimuksen sisällöstä, minkä Neuvostoliitto on akseptoinut, seikka, johon eräät asiaa ymmärtävät ulkolaiset piirit ovat kiinnittäneet suurta huomiota.

Kyllä minä ymmärrän pohjoismaisten työväenpuolueitten välisen solidariteetin, mutta onko sitä ja miten pitkälle tässä asiassa olemassa? Kumpi on tärkeämpää Suomen kannalta, tukea Ruotsin allianssivapaata politiikkaa, jonka takana on koko Ruotsin sos.dem.puolue ja koko Ruotsin talonpoikaisliitto, vai tukea Norjan A[tlantin]-paktipolitiikkaa, jonka takana on Norjan työväenpuolueen enemmistö.

Luin hämmentyneenä perjantain lehtien uutiset, että sos.dem.puoluetoimikunta on käsitellyt puhettani, mutta ei ole tehnyt siitä päätöstä. Keskustelin puhelimitse kanssasi, mutta rauhoituin, kun kuulin, että keskustelu on koskenut vain puheen julkisuuteen tulon tapaa, ja että uutinen on päässyt eräisiin lehtiin vastoin puoluetoimikunnan päätöstä. Onhan selvää - sen hyväksyn täysin - että tämäntapaisesta asiasta puoluetoimikunnassa keskustellaan. Myöhemmin päivällä näin kuitenkin, että uutinen oli myös Suomen Sos.demokraatissa ja sain kuulla, että se oli puolueen taholta virallisesti annettu. Ymmärsin silloin tarkoituksen ja kirjoitin Tasavallan Presidentille osoitetun eronpyynnön, koska hyvin käsitän, että yhdessä hallituksessa ei voida ajaa muuta kuin yhtä ulkopolitiikkaa. Kutsuin Tuomiojan luokseni, jonka ylipuhuminen yhtyneenä Sinun ystävällisiin vakuutuksiisi saivat minut peruuttamaan päätökseni ja eronpyynnön asemesta kirjoitin Sos.dem.hallitusryhmälle osoitetun kirjelmän, jonka tässä vielä toistan: "Sosialidemokraattiselle hallitusryhmälle. Sen tämän päivän aamulehdille - myös Suomen Sosialidemokraatille - annetun uutisen johdosta, jonka mukaan sos.dem. puoluetoimikunta on eilen pitämässään kokouksessa käsitellyt ns. Mynämäen puhettani, on minun asiayhteyden ja saamieni tietojen perusteella pakko tehdä se johtopäätös, että puoluetoimikunta on halunnut sanoutua irti puheessa esitetyistä Suomen ulkopolitiikkaa koskevista käsityksistä. Mikäli asianlaita on tämä, ovat peruskäsitykset maamme ulkopolitiikasta sos.dem. puoluetoimikunnan ja minun välillä siihen määrään eroavat, että minun käy ajan mittaan mahdottomaksi menestyksellä työskennellä yhteishallituksen pääministerinä. Ilmoitan kunnioittavasti arvoisalle hallitusryhmällenne olevani valmis viipymättä jättämään eronpyyntöni valtioneuvoston jäsenyydestä ja pääministerin tehtävästä, minkä voin hyvin perustella sairauteeni vedoten." Valitan nyt, että en toiminut aikaisemmin suunnitelmani mukaan, sillä puhemies Fagerholmin puhe antaa nyt sen kuvan, että minut on pakotettu eroamaan.

Minulle on kerrottu, että sos.dem. puoluetoimikunnan kannanotto sen pyrkiessä sanoutumaan irti puheeni sisältämistä Suomen ulkopoliittista asemaa koskevista käsityksistä, olisi johtunut Norjan työväenpuolueen taholta esitetystä pyynnöstä. Mikä pyynnön sisältö on ollut, ei luonnollisestikaan ole minulle tunnettua, mutta kun kerrotaan, että puoluetoimikunta olisi päättänyt ilmoittaa Norjan työväenpuolueelle, että se ei katso olevan syytä aiheuttaa puheeni johdosta hallituspulaa, sanoo se jo jotakin, jos korviini joutunut kertomus on tosi. Olisi tietenkin miellyttävää suostua veljespuolueen kohtuullisiin toivomuksiin, mikäli sellaiseen Suomen etuja vaarantamatta voitaisiin mennä, mutta tällä kertaa tämä asia ei mielestäni sellaista salli. Kun asia riittävän pitkälle pelkistetään, oli esillä kerta kaikkiaan kannanotto Suomen ystävyys- ja avunantopolitiikan (minä halusin sen otollisissa olosuhteissa kehitettynä merkitsevän Suomen puolueettomuuspolitiikkaa, mikä taas paljon riippuu meistä itsestämmekin) tai A-paktipolitiikan välillä. Mikään maan rajojen ulkopuolelle kohdistunut solidariteetti ei voi silloin painaa vaa`assa oman maan etujen rinnalla.

Puheeni saama vastaanotto ulkomailla on ollut toinen kuin mitä etupäässä Erkon lehdistö on tarkoituksellisesti kertonut. Sinulle ei omien tietolähteittesi kautta ole voinut jäädä vieraaksi, että koko ruotsalainen mielipide, myös virallinen, pientä tingsteniläistä ryhmää lukuunottamatta pitää puhetta Suomen ja Pohjolan kannalta onnistuneena. Norjan ja Tanskan virallinen reaktio on puhetta vastaan, mutta miten ajatellee siellä tavallinen kansan nainen ja mies? Sinulle lienee ehkä tunnettua myös se, että erään johtavan länsieurooppalaisen valtion taholta on ulkoministeriöllemme käyty ilmoittamassa, että heidän reaktionsa ei ole epäsuopea, niin tärkeänä he pitävät Suomen ulkopoliittista toimintavapautta, rajoitettunakin. Ihme kyllä, tähän mennessä Amerikastakin tulleet raportit ovat olleet pikemminkin myönteisiä. Neuvostoliiton eräässä mielessä ehdollinen reaktio on ollut samoin positiivinen. Mutta oman maan, myös skandinavismista aikaisemmin lämmenneet piirit, ovat yleensä olleet tuomitsevia.

Luulin perjantaisen puhelinkeskustelumme jälkeen, että asia voitaisiin saada sovituksi ja toivoin sitä sydämestäni, sillä näin perustavaa laatua oleva erimielisyys maan ulkopolitiikan suhteen on niin suuressa määrin vahingollinen maalle, että emme vielä tällä kertaa sitä näekään. Puhemies Fagerholmin muodoltaan siisti mutta tarkoitukseltaan julkean avoin hyökkäys on vapauttanut minut miellyttävistä harhakäsityksistäni. En voi tietenkään jäädä hallituksen pääministeriksi, jolle ja jonka ulkopolitiikalle toisen hallitusryhmän näkyvin johtomies julkisesti ja puoluetoimikunta "nurkan takaa" antaa tuomion, sillä minulle ei sen jälkeen jää mitään mahdollisuutta millekään suunnalle käsin valvoa menestyksellä ja arvovallalla maan ulkopoliittisia etuja. Tämä kantani on ehdoton, ei niinkään paljon oman henkilöni vuoksi, vaan maan asioiden hoidon takia. Meidän ei tarvitse muuta kuin seurata Ranskaa alituisine hallituspulineen, kaikkea ulkopoliittista arvovaltaa vailla olevine johtomiehineen ja maan jatkuvine rappiotiloineen.

Tulen Tasavallan Presidentille jättämään eronpyynnön valtioneuvoston jäsenyydestä ja pääministerin tehtävästä. Perjantaina olisin ollut valmis eronpyyntöni esittämään sairauteeni vedoten; nyt ovat tapahtumat kehittyneet minusta riippumatta niin pitkälle, että en voi enää tyytyä siihen perusteluun, vaan minun on pakko esittää todellinen syy. Lupasin kuitenkin Tuomiojalle, että en tee sitä neuvottelematta hänen kanssaan. Hänet tapaan vasta tiistaina. Olen täällä ajatellut asiaa vielä pitemmällekin. Toivon, että nykyinen hallituskokoomus säilyisi, sillä se on nykyisissä oloissa ainoa mahdollisuus asioiden järkiperäiseen hoitamiseen. Sen vuoksi olisi saatava aikaan sopimus uudesta pääministeristä, ennenkuin eronpyyntöni jätän. Tämä olisi tehtävä kuluvan viikon aikana. En osaa paremmin ketään suositella; ehkä Tuomioja, ehkä Aura, ehkä joku maalaisliittolainen. Jos haluatte panna oman miehen, niin puhemies Fagerholmhan olisi kuin sika vatukossa edustamassa Suomen uutta "syrjässäpysyvää" ulkopoliittista linjaa A-sopimukseen. Eronpyyntöni on Karjalaisella, joka vie sen oitis Tasavallan Presidentille, kun olette sopineet uudesta pääministeristä. En voi asiaa kuitenkaan enää pitää omana tietonani, vaan olen antanut luvan sen esittää maalaisliittolaisille ministereille ja ehkäpä ryhmääkin pitäisi informoida. Mutta komplikaatioiden välttämiseksi toivon, että asia ei tulisi julkisuuteen ennenkuin uusi järjestely on kiinteästi lyöty kiinni.

Minulle tarjoutunee tilaisuus myöhemmin esittää Sinulle, sos.demokraattisille hallituksen muille jäsenille, puoluesihteerillenne ja niille SAK:n johtomiehille, joiden kanssa olen joutunut tekemisiin sydämelliset kiitokset hyvästä yhteistyöstä. Mutta jo tässä yhteydessä vakuutan, että se vuosi, jonka olemme yhdessä työskennelleet, niin raskas kuin se on ollutkin, on antanut minulle täyden tyydytyksen itse työn ja tavallaan sen saavutustenkin suhteen. Nimenomaan Sinussa ja myös Leskisessä, teidän kanssannehan olen eniten joutunut kaikkein vaikeimmista asioista neuvottelemaan, olen tavannut miehet, joiden sanaan on voinut luottaa. Kenties en aina ole kyennyt vastaavasti olemaan sanani mittainen, mutta sen varmaan olette huomanneet, että "välistä en ole koettanut vetää". Ja niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, minulla on ollut omassa eduskuntaryhmässäni enemmän vaikeuksia kuin teidän tahollanne - pahat kielet selittävät sen niin, että olen antanut teille liiaksi perään. En usko asian olevan näinkään, mutta yhteistä hyvää toteutettaessa olen pyrkinyt asettamaan kirkon keskelle kylää, meni siihen sitten omat pellot tai vieraan hakamaat.

Toivon, että käsität oikein kirjeeni: asiat riitelevät, eivät miehet.

Forssassa 3. päivänä helmikuuta 1952.

merk. Urho Kekkonen.