3.12.1963 Moskovassa

MIKSI SUOMI AJAA POHJOISMAIDEN

YDINASEETTOMAN VYÖHYKKEEN

MUODOSTAMISTA

Päättymässä olevan vuoden suurimpia saavutuksia toiminnassa rauhan turvaamiseksi on Moskovassa solmittu sopimus ydinasekokeiden osittaisesta kieltämisestä. Sen aikaansaamisesta saa maailma suuressa määrin kiittää Teidän, Nikita Sergejevits, määrätietoista työskentelyänne kansainvälisen jännityksen lieventämiseksi ja keskinäisen luottamuksen lujittamiseksi. Toisten osapuolten johtomiehistä on USA:n presidentti John Kennedy traagisella tavalla temmattu elämästä ja Englannin pääministeri Macmillan joutunut heikentyneen terveytensä vuoksi väistymään. Näiden miesten seuraajat, presidentti Johnson ja pääministeri sir Alec Douglas-Home, ovat ilmoittaneet - ja uskon sen - olevansa valmiit myötävaikuttamaan niiden tavoitteiden saavuttamiseen, joihin ensimmäisenä askelena suuntautui Neuvostoliiton, USA:n ja Ison Britannian viime kesänä tekemä sopimus. Suomi on muiden valtioiden kanssa siihen yhtynyt.

Sopimusta ydinasekokeiden osittaisesta kieltämisestä on perustellusti sanottu ensimmäiseksi askeleksi pyrkimyksissä ydinaseiden leviämisen estämiseksi. Se on kuitenkin vain ensimmäinen askel. Tavoite on edelleen saavuttamatta, ja se mahdollisuus, että ydinaseiden sijoituksessa tai hallinnassa saattaa tapahtua muutoksia, ylläpitää jatkuvasti epävarmuutta kansainvälisissä suhteissa.

On luonnollista, että tarkastelen tätä kysymystä ensisijaisesti Suomen turvallisuuden kannalta.

Suomen kanta ydinaseisiin on selvä. Olemme rauhansopimuksessa sitoutuneet olemaan hankkimatta itsellemme ydinaseita. Suomen hallitus on lisäksi todennut, että puolueettomuuspolitiikastamme seuraa, ettemme salli muiden valtojen ydinaseita sijoitettavan alueellemme.

Suomen turvallisuus kytkeytyy kuitenkin läheisesti Pohjolan yleiseen tilanteeseen. Kuta varmempi on rauhantilan säilyminen koko Pohjolassa, sitä varmempi on Suomen oma asema.

Tämä näkemys Suomen intresseistä sai minut viime toukokuussa esittämään ajatuksen, että Pohjoismaat muodostaisivat keskinäisin sitoumuksin ydinaseettoman vyöhykkeen siihen tapaan kuin Ruotsin entinen ulkoministeri Unden pari vuotta sitten kaavaili. Käsitykseni on, että pienten valtioiden turvallisuusongelma on ratkaisevalla tavalla muuttunut ydinasetekniikan kehityksen vaikutuksesta ja että ne voivat turvata asemansa vain sanoutumalla kiistattomasti ja uskottavasti irti tällaisista aseista.

Aloitteeni johdosta on muiden Pohjoismaiden taholta todettu, että niiden alueilla ei tätä nykyä ole ydinaseita ja että niiden tarkoituksena ei nykyoloissa ole tällaisia aseita hankkia. Vaikka tällä seikalla on epäilemättä ollut rauhoittava vaikutus Pohjolan tilanteeseen, en ole voinut luopua ajatuksesta, että asiasisällöltään uusien kannanottojen mahdollisuus muuttuvissa poliittisissa ja -sotilaspoliittisissa näkymissä säilyttää ehdotukseni ajankohtaisuuden Pohjolan rauhanintressissä.

Kysymys suhtautumisesta ydinaseisiin on tietenkin ratkaistava Pohjoismaiden omassa piirissä. Olen kuitenkin kosketellut sitä täällä, koska olen havainnut, että Neuvostoliiton julkisessa sanassa on asiaan kiinnitetty huomiota, eikä minulla ole aikaisemmin ollut tilaisuutta selvittää käsitystäni siitä Neuvostoliiton hallitukselle.

Sitten haluaisin kosketella erästä seikkaa, joka liittyy ehdotukseeni ydinaseettomasta Pohjolasta. Olen nähnyt jopa Skandinaviankin maissa kirjoitettavan, että ehdotus on epäilyttävä, koska se on muka tehty Neuvostoliiton aloitteesta tai peräti painostuksesta. Tämän väitteen todistukseksi ei esitetä muuta kuin että ehdotus on Neuvostoliiton politiikan mukainen tai että se toteutettuna olisi Neuvostoliitolle eduksi. Kuinka monta kertaa täytyykään sanoa, että jos Suomi harjoittaa politiikkaa, joka on sen omien kansallisten etujen mukaista, sitä ei ole meille syötetty enempää idästä kuin lännestä.

En ole kysynyt ennen ehdotuksen tekoa Neuvostoliiton kantaa siihen enkä edeltäkäsin ilmoittanut ehdotuksestani Neuvostoliitolle.

Moneen toimenpiteeseen, jonka me suoritamme, suhtaudutaan Neuvostoliitossa suopeasti sen vuoksi, että se ei ole ristiriidassa Neuvostoliiton politiikan kanssa. Mutta Neuvostoliiton myönteinen reaktio Suomen politiikkaan ei tietenkään saa estää meitä tekemästä sitä, mikä meille on hyödyllistä. Jokainen Matti itse älytköön, sanoo venäläinen sananlasku.

Kaikkialla ei näet aina nähdä, että Neuvostoliiton rauhanpolitiikka ja nimenomaan sen Skandinavian maihin nähden omaksuma ystävällisten suhteiden politiikka tuo todella Suomelle monessa perustavanlaatuisessa kysymyksessä samankaltaisen asennoitumisen Neuvostoliiton kanssa. Se seikka, että jokin poliittinen toimenpide on ehkä Neuvostoliiton politiikan mukainen, ei ole estänyt eikä estä vastaisuudessakaan Suomea sitä kannattamasta tai suorastaan sitä ehdottamasta, kun se vastaa Suomen kansan etuja, pikemminkin päinvastoin.

Mikään ei ole maailman kansoille nyt tärkeämpää kuin rauha ja mikään ei sitä vahvista paremmin kuin yleinen aseistariisunta. Ihmisten toiveet liittyvät sen toteuttamiseen.

Suomen ja Neuvostoliiton suhteet ovat kehittyneet erinomaisen suotuisasti kaikilla aloilla. Etsi ystävää ja löydettyäsi säilytä, sanotaan. Myöhään sen opimme, emme liian myöhään, mutta emme unohda sitä.