En oikein ymmärrä tai en lainkaan ymmärrä, että lähes kolme vuosikymmentä sodan päättymisestä sotakirjallisuuden julkaiseminen ja lukeminen on meillä yleisempää kuin kenties koskaan ennen. Olettaisi, että kaikki ne, jotka haluavat olla selvillä kotimaan vaiheista ja oloista, tuntisivat suurinta mielenkiintoa nykyhetken suomalaista elämänmuotoa kohtaan. Minun käsiini joutui kirja, joka tästä kertoo: Samuli Parosen Huone puutalossa. Se on sisällöltään synkkä kirja, sillä siinä kuvataan kaunistelemattomasti, mutta tuskin liioitellenkaan, köyhien vuokralaisten elämää pienessä Etelä-Suomen kaupungissa. Mutta kirjaa ei ole raskas lukea, koska siinä on omaperäistä huumoria, ramakkaa naurua kyynelten lävitse. Siinä on omalaatuista yhteiskunnallista pohdiskelua, näkökohtia, jotka saattavat olla riemastuttavan yllättäviä ja tuoreita.

Kun nyt on eduskuntavaalit edessä, toivoisin, että mahdollisimman moni ehdokas ottaisi Parosen teoksen opinto- ja kurssikirjakseen. Läpimeno on varma, jos ehdokas kykenee esittämään ratkaisun niihin kymmeniin kysymyksiin, joita tämä kaunokirjallinen teos nostattaa lukijan mieleen.

Aion jatkaa tutustumista suomalaiseen elämänmuotoon lukemalla ensi tilassa Aarne Leväsalmen Paikka maan päällä, Seppo Lappalaisen Miljoonamiesten suku sekä Matti Summasen Haukka lentää.